GloFish

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Glofish)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tavanomainen seeprakala

GloFish on geenimuunneltujen akvaariokalojen kauppanimi. Ensimmäiset GloFish-kalat, värilliset, fluoresoivat seeprakalat olivat ensimmäisiä geenimuunneltuja lemmikkejä. Niitä on geeniteknisesti muokattu siten, että ne tuottavat fluoresoivaa väriä. Kalat kehitettiin alkujaan tutkimuskäyttöön ja myöhemmin niitä on alettu myydä akvaariokaloiksi. GloFish-kaloja on saatavilla neljästä kalalajista, kuutta eri väriä.[1]

GloFish-kalat ovat suosittuja eritoten Yhdysvalloissa. EU:n alueella geenimuunneltujen eläinten myyminen ja hallussapito on kielletty.[2]

Hohtavien kalojen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seeprakala on suosittu akvaariokala, joka elää luonnonvaraisena Intian ja Bangladeshin joissa. Geeniteknisesti muokatut kalat kehitettiin alkujaan tutkimuskäyttöön. Tutkijoiden tavoitteena oli kehittää kala, joka voisi toimia saasteindikaattorina muuttumalla ympäristön mukana valikoivasti fluoresoivaksi. Kala hehkuisi väriä eritoten silloin kun vesistössä on korkeita raskasmetallipitoisuuksia.

Seeprakalojen muuntelu aloitettiin Singaporen yliopistossa 1999. Kehittämisen aloitti yliopiston tutkija Zhiyuan Gong työtovereineen. Seeprakalojen genomiin istutettiin meduusasta otettu vihreää fluoresoivaa proteiinia tuottava GFP-geeni (engl. Green Fluorescent Protein). Onnistuneen geeniteknisen muokkauksen jälkeen kehitettiin punainen fluoresoiva seeprakala korallilajilta saadulla geenillä sekä keltainen seeprakala meduusalajin toisen geenin avulla.

Fluoresoivasta väristä ei ole haittaa seeprakaloille. Kaupassa myytävät GloFish-kalat ovat tutkijoiden alkujaan kehittämien geenimuokattujen seeprakalojen luonnollisella tavalla syntyneitä jälkeläisiä. GloFish-kalat eivät poikkea tavanomaisista seeprakaloista muuten kuin värinsä vuoksi.[3]

Liiketoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singaporen yliopisto teki 2003 sopimuksen kalojen maailmanlaajuisesta lisenssimarkkinoinnista GloFish–kauppanimellä. Keväällä 2003 Taiwanissa alettiin myydä ensimmäisenä geenimuunneltuja lemmikkejä ja myöhemmin saman vuoden joulukuussa Yhdysvalloissa.[4]

Yhdysvaltalainen Yorktown Technologies osti vuonna 2001 lisenssin Singaporen yliopistolta ja toi GloFish-kalat Yhdysvaltojen markkinoille. Kalojen suositushinta oli viisi dollaria, mikä oli selvästi enemmän kuin mitä normaaleista seeprakaloista maksettiin. Värikkäiden kalojen arveltiin kiinnostavan uusia asiakkaita, ei niinkään kokeneita akvaarioharrastajia. Osa kuluttajista oli pettyneitä, koska kalat eivät hohda pimeässä vaan vain silloin, kun niihin osuu ultraviolettivaloa. Vuonna 2017 niitä myytiin seitsemässätuhannessa vähittäismyyntipisteessä, ja markkinaosuudeksi arvioitiin 15 prosenttia. Toukokuussa 2017 Yorktown Technologies myi GloFish-brandin ja immateriaalioikeudet Spectrum Brands Holdings -yritykselle 50 miljoonalla dollarilla.[1][5]

  1. a b Austin company behind glow-in-the-dark fish in pet stores sells IP for $50 million Biz News. 2017. Viitattu 2.6.2018.
  2. Genetically Modified Fluorescent Fish Illegally Smuggled into Germany Spiegel Online. 2007. Viitattu 1.6.2018.
  3. GloFish FAQ GloFish. Viitattu 2.6.2018.
  4. Glowing fish to be first genetically changed pet CNN. 2003. Viitattu 1.6.2018.
  5. Business; So, the Fish Glow. But Will They Sell? NY Times. 2004. Viitattu 2.6.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]