Kane (showpainija)
| Glenn Jacobs | |
|---|---|
_(cropped).jpg) |
|
| Knox Countyn pormestari | |
|
1.9.2018–
|
|
| Henkilötiedot | |
| Tiedot | |
| Puolue | republikaanit |
| Kane | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. huhtikuuta 1967 Torrejón de Ardoz, Espanja |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat Espanja |
| Showpainija | |
| Kehänimet | Diesel II, Doomsday, Glen Jacobs, Isaac Yankem, DDS, Unabom |
| Aktiivisena | 1992– |
| Pituus | 213 cm |
| Paino | 135 kg |
| Kouluttajat | Dean Malenko |
Glenn Thomas Jacobs (s. 26. huhtikuuta 1967 Torrejón de Ardoz, Espanja) [1] on yhdysvaltalainen showpainija, näyttelijä ja poliitikko. Parhaiten hänet tunnetaan nimellä Kane, jolla hän esiintyy WWE:ssä. Kane paini naamioituna vuosina 1997-2003, mutta joutui riisumaan naamionsa 2003 hävittyään Triple H:ille maskiottelussa. Hän on jälleen paininut naamioituna vuodesta 2011. Jacobs on esiintynyt monena eri hahmona, joita Kanen lisäksi ovat Angus King, The Black Knight, The Christmas Creature, Doomsday, Isaac Yankem ja Unabomb. Kane on 213 senttiä pitkä ja painaa 135 kiloa.
Hän on myös ollut Knox Countyn pormestari vuodesta 2018 alkaen. Hän on republikaani.
Showpainiura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jacobs aloitti showpainin St. Lousissa CSWA:ssa 1992, jossa hänet tunnettiin kehänimellä Angus King. Jacobs siirtyi sittemmin etelään, jossa hän otti kehänimekseen Doomsday, sekä Chrismas Creaturena USWA:ssa, jossa hän voitti raskaansarjan mestaruuden. Jacobs paini myös Bruiser Mastinona WCW:llä. SMW:ssä hänet tunnettiin Unabombina, jolloin hän voitti Al Snow:n kanssa SMW tag team mestaruuden 1995.[2]
WWF/WWE
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isaac Yankem (1995–1996)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jacobs siirtyi sittemmin WWF:n, jossa paini aluksi SMW:ssä käyttämällään nimellä Mike Unabomb muutaman ottelun. Hän muun muassa voitti helmikuussa 1995 Raw tapingissa Reno Rigginsin. Hän käytti kehänimeään aina elokuuhun 1995 saakka.[3]
Jacobs esiintyi ensimmäisen kerran WWF:n televisiolähetyksessä Jerry Lawlerin yksityisenä hammaslääkärinä kesäkuussa 1995.[3] Jacobsin suuren koon myötä Yankem kuvailtiin hirviömäisenä hahmona, jonka Lawler oli palkannut pääsemään eroon pitkäaikasesta vihollisestaan Bret Hartista. Kaksikko kohtasi toisensa useaan kertaan Bret Hartin ollessa yleensä voittavana osapuolena. Heidän ensimmäinen kohtaaminen tapahtui SummerSlamissa elokuussa 1995, jolloin Yankems hävisi hylkäyksellä. Hänet otteli usein voittookasti muita painijoita vastaan, mutta hävisi muun muassa Battle Royale ottelun lokakuussa 1995, jonka voitti Owen Hart. Yankem lopulta voitti yhdessä Lawlerin kanssa Hartin, jonka parina oli Hakushi 23. lokakuuta 1995 selätyksellä. Yankem otteli vielä sen jälkeen muita nimekkäitä painijoita vastaan, kuten Undertakeria Shawn Michaelsia ja Ultimate Warrioria vastaan, mutta hävisi heille selätyksellä. Lopulta syyskuussa 1996 Etelä-Afrikan kiertueella Yankemin hahmo sai päätöksen.
Diesel II (1996–1997)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Syyskuussa 1996 Jacobs esiintyi Dieselinä ja Rick Bognar Razor Ramonina, kun kehähahmojen oikeat painijat Kevin Nash ja Scott Hall olivat siirtyneet WCW:hen. Kaksikon tarina oli lähinnä pilailla kaksikon kustannuksella. Dieselin roolissa Jacobs paini usein tag team otteluissa ja he muun muassa hävisivät WWF tag team mestaruuden hallitseville mestareille Owen Hartille ja British Bulldogille joulukuussa 1996. Kaksikko oli sitä ennen voittanu muun muassa Aldo Montoyan ja Barry Horowitz, sekä Brian Walshin ja Tony Royn muodostamat joukkueet. Mestaruusottelun jälkeen Jacobs otteli vielä Dieselin roolissa muun muassa Undertakeria vastaan WWF Superstars Of Wrestling Taping, jolle hän hävisi hylkäyksellä. Diesel osallistui vielä tammikuussa 1997 Royal Rumbleen, josta hän putosi jatkosta Stone Cold Steve Austinin ollessa kilpailun voittaja. Jacobs paini Dieselin roolissa vielä huhtikuuhun 1997 asti.
Kane (1997–2003)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukokuussa 1997 Undertakerilla kerrottiin olevan kauan kadoksissa ollut veli, joka olisi tulossa WWF:n haastamaan hänet. Kane tuli lokakuussa 1997 kesken Undertakerin ja Shawn Michaelsin välisen Hell in a Cell ottelun ja aiheutti Undertakerille tappion Michaelsia vastaan selätyksellä. Kane kohtasi sen jälkeen 1998 puolella Undertakerin useaan kertaan, mutta hävisi hävisille veljelleen, kunnes voitti hänet kesäkuussa WWF Monday Night Raw ohjelmassa selätyksellä. Sen jälkeen Kane oli Mankindin tag team parina, kun he kohtasivat muun muassa Steve Austinin ja Undertakerin, joista ensimmäinen kohtaaminen päättyi tappioon ja toinen tasapeliin.
Kanesta tuli loputa WWF:n maailman raskaansarjan mestari voitettuaan Steve Austinin kesäkuussa 1998 King of the Ring tapahtumassa. Hän kuitenkin menetti mestaruutensa uusintaottelussa Austinia vastaan Monday Night Raw:ssa päivää myöhemmin selätyksellä. Heinäkuussa 1998 Kane otteli jälleen tag team otteluusa Mankindin parina. Kaksikko kohtasi Billy Gunnin ja Road Doggin, joilta he voittivat WWF:n tag team mestaruuden. Heidän uusintaottelu päättyi tasapeliin, jonka jälkeen Kane ja Mankind puolustivat mestaruuttaan toisen kerran Fully Loaded tapahtumassa. Kaksikko menetti mestaruutensa Steve Austinia ja Undertakeria vastaan. Kaksikon ottelut eivät sujuneet enää entiselleen ja he hävisivät muun muassa Owen Hartille ja Rocky Maivialle. Kane ja Mankind saivat lopulta uuden mahdollisuuden otella tag teamin mestaruudesta voitettuaan Billy Gunnin ja Road Doggin uudelleen. Elokuussa 1998 Kane ja Mankind voittivat toisen kerran tag team mestaruuden hallitsevilta mestareilta Animalilta ja Hawkilta Sunday Night Heatissa. Mestaruuden jälkeen Kane muodosti lyhytkestoisen tag team joukkueen Undertakerin kanssa. Sitä ennen Kane voitti Euroopan mestaruuden syyskuussa 1998 D-Lo Brownia vastaan hylkäyksellä. Sittemmin Kane ja Undertaker voittivat muun muassa Animal ja Drozin, sekä Billy Gunnin ja Steve Austinin. Kaksikko myöhemmin kohtasi WWF:n hallitsevan raskaansarjan mestarin Steve Austinin mestaruusottelussa, jonka he voittivat yhteisellä selätyksellä. Tulos kuitenkin mitätöitiin tämän vuoksi, jonka jälkeen Kane kohtasi Undertakerin mestaruudesta, jota Austin tuomaroi. Ottelu päättyi tasan, jonka myötä mestaruus jätettiin avoimeksi. Sittemmin lokakuusta lähtien Kane kohtasi useaan kertaan Austinin ja Undertakerin nelinottelussa, joissa Kane oli usean häviävänä osapuolena. Elokuussa 1999 Kane voitti X-Pacin kanssa tag team mestaruuden Bradshaw:ta ja Faarooqin joukkuetta vastaan. He kuitenkin menettivät mestaruuden SummerSlamissa elokuussa 1999 Big Show’lle ja Undertakerille. Kane ja X-Pac haastoivat Big Show’n ja Undertakerin uusintaotteluun kahdesti, mutta hävisivät molemmilla kerroilla. Syyskuussa 1999 Kane oli ottelemassa Unforgiven tapahtumassa Six-Pack Challengessa WWF:n maailman raskaansarjan mestaruudesta, jonka voitti Triple H. Kane sai tämän jälkeen vielä kahdesti mahdollisuuden haastaa mestaruuksista vuoden 1999 puolella. Aluksi hän kuitenkin hävisi Hardcore mestaruuden Big Boss Manille marraskuussa 1999 ja sen jälkeen Big Show’ta vastaan käyty WWF:n maailman raskaansarjan mestaruudesta päättyi tasapeliin joulukuussa 1999. Sittemmin Kane nähtiin 2000-vuosikymmenellä muutaman kerran haastamassa mestaruuksista, kuten heinäkuussa Rishia ja Val Venista vastaan WWF:n Intercontinental mestaruudesta ja syyskuussa Fatal 4-Way ottelussa raskaansarjan mestaruudesta, jossa olivat Chris Benoit, Undertaker ja The Rock Kanen lisäksi. Hän haastoi vielä toisen kerran mestaruudesta marraskuussa 3-Way ottelussa, jossa olivat myös Kurt Angle ja Triple H. Heti perään Kane otteli myös WWF:n Hardcore mestaruudesta Steve Blackmania vastaan, mutta kuten edellisten mestaruusotteluiden tavoin Kane hävisi kaikki.
Tammikuussa 2001 Kane teki silloisen ennätyksen Royal Rumblessa eliminoituaan yhteensä yksitoista painijaa, mutta sijoittui silti ottelussa toiseksi Steve Austinin voitettua kilpailun.[4] Sittemmin Roman Reigns rikkoi hänen ennätyksen 2014. Huhtikuussa 2001 Kane voitti Hardcore mestaruuden WrestleMania X-Sevenissä voitettuaan hallitsevan mestarin Ravenin ja Big Show’n. Tämän jälkeen hän liittoutui jälleen Undertakerin kanssa ja he perustivat tag team joukkueen Brothers of Destruction. Kane voitti sillä välin yksinään Booker T:tä vastaan WCW: raskaansarjan mestaruuden, kunnes Kane ja Undertaker hallitsivat yhdessä tag team otteluita. He voittivat kaksi vastaan kaksi Steel Cage -ottelussa Diamond Dallas Pagen ja Kanyonin WWF:n ja WCW:n tag team mestaruudet SummerSlamissa elokuussa 2001. Tämän jälkeen he puolustivat mestaruuksiaan kahdesti peräkkäin WWF Livessä Bubba Ray Dudleyta ja D-Von Dudleyta vastaan. Kaksikko menetti WWF tag team mestaruutensa syyskuussa 2001 Monday Night Raw:ssa Bubba Ray Dudleylle ja D-Von Dudleylle. Sitä vastoin WCW mestaruutta he onnistuivat puolustamaan kolmannen kerran Unforgivenissa Brian Adamsia ja Bryan Clarkia vastaan. Kane ja Undertaker lopulta menettivät myös WCW mestaruuden Booker T.:lle ja Testille, mutta voittivat sen pian takaisin 30. syyskuuta WWF Livessä. Kaksikko yritti voittaa vielä marraskuussa WWF:n tag team mestaruutta takaisin, mutta eivät kyenneet siinä. Marraskuussa Kane otteli Rob Van Damea vastaan Hardcore mestaruudesta, mutta hävisi selätyksellä. Sittemmin Kane muodosti Big Show:n kanssa tag team parin hetkellisesti ja voitti WWF:n tag team mestaruuden.
Myöhemmin 2003 Kane muodosti tag team parin Rob Van Damin kanssa. Kaksikko voitti Triple-Threat Tag Elimination ottelussa WWE:n tag team mestaruuden toukokuussa 2003. He puolustivat tämän jälkeen mestaruutta kolmesti peräkkäin muun muassa Bubba Ray Dudleyta ja D-Von Dudleyta vastaan, sekä Ric Flairia ja Triple H:ta vastaan. He menettivät lopulta mestaruuden Bad Bloodissa kesällä 2003 Rene Dupreelle ja Sylvain Grenierille, joka pian päätti Kanen tarinan.
Unmasked Kane (2003–2011)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kanen hävittyä Van Damin kanssa tag team mestaruutensa Triple H tarjosi Kanelle paikkaa Evolution tallissa ja Raw:n yhteispääjohtaja Steve Austin tarjosi samalla Kanelle tilaisuuden kohdata Triple H WWE:n raskaansarjan mestarudesta, mutta mikäli hän kieltäytyisi Triple H:n tarjouksesta. Raw'n toinen pääjohtaja Eric Bischoff sitä vastoin sanoi Kanen hävitessä mestaruusottelun joutuvan riisumaan naamionsa. Kane myös hävisi ottelunsa Triple H:lle, jonka joukkuekaverit auttoivat voitossa puuttumalla ottelun kulkuun. Tämän jälkeen Kane otteli Van Damia vastaan useaan kertaan vuoden aikana ja voitti hänet enimmäisen kerran SummerSlamissa selätyksellä. Kane voitti myös kahdesti Shane McMahonin muun muassa Survivor Seriesissä. Uudessa roolissa Kane haastoi aluksi kahdesti WWE:n raskaansarjan mestaruudesta aluksi Bill Goldbergia ja sittemmin myös Triple H:ta vastaan, mutta hävisi kummallakin kerralla. 2004 ei mennyt Kanen kannalta menestyksekkäästi ja hän hävisi muun muassa kahdesti haastajan roolissa WWE:n raskaansarjan mestaruuden Chris Benoitille.
Sitä vastoin vuosi 2005 meni Kanelta menestyksekkäämmin voitettuaan muun muassa Edgen kahdesti, jonka kanssa hänellä oli feudi. Kane liittoutui jälleen Big Show:n kanssa tag team pariksi ja he voittivat marraskuussa 2005 WWE:n tag team mestaruuden Lance Cadelta ja Trevor Murdochilta. Kaksikko voitti myös loppu vuodesta muun muassa John Bradshaw Layfieldin ja Rey Mysterion tag teamin, sekä Batistan ja Rey Mysterion. Kane yritti otella 2006 WWE:n mestaruudesta kuuden painijan Elimination Chamber ottelussa, jonka John Cena lopulta voitti. Huhtikuussa 2006 Kane ja Big Show puolustivat tag team mestaruuttaan WrestleMania 22:ssa Carlitoa ja Chris Mastersia vastaan, mutta menettivät mestaruuden heti Monday Night Raw:ssa Kennylle ja Mikeylle. Tämän jälkeen Kane ja Big Show kohtasivat toisensa kahdesti, mutta molemmilla kerroilla ottelu päättyi tasapeliin. 2007 hävittyään Great Khalille WrestleMania 23:ssa hän kohtasi Great Khalin uudelleen Battle Royale -ottelussa usean muun painijan kanssa. Great Khalin voitettua hänet julistettiin WWE:n raskaansarjan mestariksi. Kane haastoi sittemmin Batistan kanssa Great Khalin raskaansarjan mestaruudesta Triple-Threat -ottelussa, mutta hävisi ottelun. Elokuussa Kane ja Batista ottelivat yhdessä voitokkaasti Great Khalia vastaan, joka oli muodostanut joukkueen Finlayn kanssa. Kaksikko kohtasi myöhemmin uudelleen Smackdownissa, jolloin Kane ja Batista olivat jälleen parempia. Kane kohtasi Great Khalin vuoden aikana muutaman kerran ja voitti hänet lopulta yksi vastaan yksi ottelussa lokakuussa 2007. Loppu vuodesta Kane muodosti CM Punkin kanssa tag teamin, joka osoittautui menestyksekkääksi, vaikka kaksikko ei vuoden aikana otellut mestaruuksista. He voittivat yhdessä muun muassa Big Daddy V & John Morrison & The Mizin Handicap tag ottelussa ja Deuce & Dominon tavallisessa ottelussa.
Maaliskuussa 2008 Kanesta tuli WrestleMania XXIV:ssa ECW mestari voitettuaan Chavo Guerreron. Hän puolusti mestaruuttaan ensimmäisen kerran kuukautta myöhemmin Guerreroa vastaan uudelleen ja voitti ottelun selätyksellä. Toukokuussa Judgment Dayssa Kane ja CM Punk pääsivät ottelemaan tag teamin mestaruudesta, mutta kaksikko hävisi ottelunsa John Morrisonille ja The Mizille. Kane menetti ECW mestaruutensa Mark Henrylle Night of Championsissa selätyksellä.[5] Kane voitti elokuussa Battle Royale -ottelun, jossa olivat mukana Batista, CM Punk ja John Bradshaw Layfield. Kane otteli perään WWE:n raskaansarjan mestaruudesta 5-way ottelussa, jonka lopulta voitti Chris Jericho.
2009 vuosi meni heikommin Kanelta, hän otti osaa Royal Rumbleen, jonka voitti Randy Orton. Helmikuussa Kane haastoi Elimination Chamber -ottelussa John Cenan neljän muun painijan kanssa WWE:n raskaansarjan mestaruudesta, jonka lopulta voitti Edge. Kane onnistui voittamaan vuoden aikana muun muassa The Boogeymanin, Rey Mysterion, CM Punkin kahdesti, R-Truthin ja The Great Khalin kahdesti, joista yksi tuli SummerSlamissa. Loppuvuodesta Kane voitti myös Zack Ryderin ja Dolph Zigglerin.
2010 Kane oli mukana WrestleMania XXVI:ssa Money in the Bank -ottelussa, jonka voitti Jack Swagger. Hän kävi sen jälkeen voittamassa Heath Slaterin NXT:ssä huhtikuussa ja MSG Show’ssa kesäkuussa Kane voitti CM Punkin. Kaksikon uusintaottelu heti perään päättyi tasapeliin. Heinäkuussa Kane haastoi ensimmäisen kerran WWE:n raskaansarjan mestaruudesta Fatal 4-Way -ottelussa, jossa Rey Mysterio onnistui puolustamaan mestaruuttaan. Tämän jälkeen Kane voitti Money In The Bank ottelun, kahdeksan painijan ottelussa. Voiton myötä hän haastoi uudelleen Rey Mysterion raskaansarjan mestaruudesta, jonka Kane onnistui tällä kertaa voittamaan selätyksellä. Kane onnistui puolustamaan mestaruuttaan kaksikon uusintaottelussa. Kane puolusti toisen kerran mestaruuttaan voitokkaasti Triple Threat Steel Cage -ottelussa, jossa häntä vastassa olivat Jack Swagger ja toistamiseen Rey Mysterio. Elokuussa Mysterio haastoi Kanen uudelleen mestaruudesta, mutta Kane onnistui puolustamaan mestaruuttaan kolmannen kerran. Jack Swagger ja Rey Mysterio haastoivat toisen kerran Kanen Triple Threat Steel Cage -ottelussa raskaansarjan mestaruudesta, jonka Kane onnistui puolustamaan neljännen kerran. Syyskuussa Kane puolusti jo viidennen kerran mestaruuttaan tällä kertaa Undertakeria vastaan, kun ottelu päättyi tasapeliin. Kaksikon uusintaottelu käytiin Night of Championsissa, jossa Kane onnistui puolustamaan mestaruuttaan kuudennen kerran selätettyään Undertakerin. Undertaker haastoi Kanen uusintaan, mutta ei mestaruudesta ja onnistui voittamaan hänet. Kaksikon kolmasottelu peräkkäin oli tällä kertaa mestaruudesta ja Kane puolusti mestaruuttaan jo seitsemännen kerran voitokkaasti. Seuraavat kaksi ottelua Kane hävisi hylkäyksellä Undertakerille ja Big Show’lle, mutta sai pitää mestaruutensa. Hän kohtasi syyskuussa jälleen Undertakerin New Yorkin katutappelussa, jonka Kane voitti ja puolusti mestaruuttaan kymmenennen kerran. Seuraavassa ottelussa Kane hävisi ei-mestaruusottelussa Randy Ortonille, kunnes puolusti mestaruuttaan Undertakeria vastaan Bragging Rightissa Buried Alive -ottelussa, jonka Kane voitti. Marraskuussa Kane jatkoi mestaruutensa puolustamista Big Show’ta vastaan, joka päättyi tasapeliin. Ranskassa käydyssä uusintaottelussa Kane voitti Big Show’n ja piti mestaruutensa. Big Show haastoi vielä viidesti Kanen WWE:n raskaansarjan mestaruudesta, mutta heidän väliset ottelut päättyivät tasapeliin. John Cena haastoi myös Kanen mestaruusottelussa, mutta sekin päättyi tasapeliin, kuten seuraava ottelu jälleen Big Show’ta vastaan. Lopulta Turkissa käydyssä ottelussa Kane voitti Big Show’n ja puolusti jälleen mestaruuttaan. Myös Edgea vastaan käyty mestaruusottelu päättyi tasapeliin. John Cena ja myöhemmin Edge onnistuivat voittamaan Kanen joulukuussa hylkäyksellä, jonka johdosta Kane sai pitää mestaruutensa molemmilla kerroilla. Lopulta 19. joulukuuta 2010 Kane menetti mestaruutensa 4-Way TLC-ottelussa, jonka voitti Edge. Kane yritti loppu vuodesta voittaa mestaruutensa takaisin, mutta hävisi Edgelle aluksi kahdesti Steel Cage -ottelussa. Kane haastoi vielä 3-Way Steel Cage -ottelussa Edgen yhdessä CM Punkin kanssa kahdesti, mutta hävisi myös ne molemmilla kerroilla.
2011 Kane jatkoi menestystään tag teamissa voitettuaan Big Show’n kanssa tällä kertaa WWE:n tag team mestaruuden Heath Slater & Justin Gabrielia vastaan. He puolustivat tämän jälkeen viidesti peräkkäin uusintaotteluissa Heath Slateria ja Justin Gabrielia vastaan. Seuraavaksi Kane ja Big Show puolustivat menestyksekkäästi Wade Barrett & Ezekiel Jacksonia vastaan toukokuussa ja muutamaa päivää myöhemmin CM Punkia ja Mason Ryania vastaan Over the Limitissä. 23. toukokuuta Kane ja Big Show menettivät mestaruutensa hävittyään David Otungalle ja Michael McGillicuttylle.[6] Mestaruuden jälkeen Kane kohtasi muun muassa Mark Henryn neljästi kesäkuussa, joista hän voitti kaksi. Heinäkuussa Kane kärsi polvivammasta ja joutui sairauslomalle viideksi kuukaudeksi palattuaan vasta joulukuussa takaisin kehään.
Masked Kane (2011–2013)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marraskuussa 2011 oli viittauksia Kanen paluusta ja lopulta joulukuussa Kane teki paluun ylläpidettyään aluksi metallista naamiota ja keskeytettyään Mark Henryn ja John Cenan välisten ottelun hyökkäämällä Cenan kimppuun ja paljastamalla uuden naamionsa. Kane kohtasi tämän jälkeen Cenan joulukuussa viidesti, mutta hävisi jokaisella kerralla hylkäyksellä. Sama jatkui myös läpi tammikuun ja helmikuun 2012, kunnes maaliskuussa Kane otti ensimmäisen voittonsa R-Truthia vastaan. Hän kohtasi sen jälkeen uudelleen Cenan kymmenen kertaa Last Man Standing -ottelussa, mutta hävisi jokaisella kerralla. Kane onnistui välissä voittamaan Big Show’n, sekä Randy Ortonin ja Sheamusin tag team ottelussa yhdessä Daniel Bryanin kanssa. Huhtikuussa Kane voitti Ortonin WrestleMania XXVIII:ssa, jonka jälkeen Kanen tappioputki jatkui läpi huhtikuun. Heikosta menestyksestä huolimatta Kane haastoi kesäkuussa Sheamusin WWE:n raskaansarjan maailmanmestaruudesta, mutta hävisi ottelun. Heti perään Kane voitti The Great Khalin ykköshaastajan paikasta ja sai näin uuden tilaisuuden otella raskaansarjan mestaruudesta Sheamusia vastaan. Kane haastoi kahdesti Sheamusin, mutta hävisi molemmilla kerroilla mestaruuden. Noin viikkoa myöhemmin Kane sai uudelleen tilaisuuden otella mestaruudesta, mutta hävisi jälleen kahdesti Sheamusille mestaruusottelun. Kane haastoi heti perään CM Punkin WWE:n mestaruudesta 3-Way -ottelussa yhdessä Daniel Bryanin kanssa, mutta hävisi ottelun. Loppukuusta Kane voitti viimeiset kolme otteluaan Heath Slateria ja kahdesti Chris Jerichoa vastaan. Heinäkuussa Kane haastoi jälleen CM Punkin WWE:n mestaruudesta tällä kertaa 4-Way -ottelussa, mutta oli häviävänä osapuolena. Myöhemmin Kane oli mukana ottelemassa ykköshaastajan paikasta Money in the Bank -ottelussa, jonka John Cena lopulta voitti ja vei Kanen ja kolmen muun painijan mahdollisuuden haastaa CM Punk. Kane sai kuitenkin tilaisuutensa otella CM Punkia vastaan mestaruudesta 3-Way -ottelussa, jossa oli mukana myös Daniel Bryan. Kane ei kuitenkaan onnistunut tälläkään kertaa voittamaan mestaruutta. Kane sai vielä heinäkuun lopulla mahdollisuuden otella mestaruudesta kahdesti, mutta ei kyennyt voittamaan kummallakaan kerralla CM Punkia.
Elokuussa 2012 Kane siirtyi Smackdownin puolelta haastamaan Raw:n raskaansarjan mestaruudesta. Hän kohtasi aluksi kahdesti hallitsevan mestarin Sheamusin 4-Way-ottelussa, jotka hän hävisi, sekä kolmannella kerralla 3-Way-ottelussa. Syyskuussa Kane liitoutui Daniel Bryanin kanssa, joka oli aluksi hänen vuoden pahimpia kilpailijoita. Kaksikko voitti aluksi tag teamin ykköshaastajan paikan Titus O'Neilia ja Darren Youngia vastaan, jonka jälkeen he hävisivät mestaruusottelun Kofi Kingstonille ja R-Truthille. Päivää myöhemmin Kane ja Bryan haastoivat uusintaotteluun ja voittivat Kingstonin ja R-Truthin. Se oli samalla Kanen toinen tag team mestaruus voitettuaan sitä ennen WWF:n tag teamin yhdeksän kertaa. Kane ja Bryan puolustivat mestaruuttaan menestyksekkäästi syyskuun aikana neljä kertaa muun muassa Darren Youngia ja Titus O'Neilia vastaan. Kaksikko piti mestaruuttaan hallussa myös koko lokakuun puolustaen vielä kaksitoista kertaa, yhteensä jo kuusitoista kertaa. Lokakuussa he puolustivat mestaruutta muun muassa Kofi Kingstonia ja R-Truthia vastaan kolmesti, sekä Primo ja Epicoa vastaan kolmesti. Marraskuussa Kane ja Bryan saivat uusia haastajia, jotka he voittivat kaikki puolustaessaan kuukauden aikana yksitoista kertaa muun muassa Cody Rhodesia ja Damien Sandowia vastaan. Joulukuussa Kane ja Bryan puolustivat mestaruutta kolmesti muun muassa Heath Slateria ja Drew McIntyrea vastaan. Tammikuussa kaksikko puolusti mestaruutta menestyksekkäästi neljä kertaa voittaen muun muassa Dean Ambrosen ja Seth Rollinsin hylkäyksellä. Kane otti osaa myös välissä Royal Rumbleen, jonka John Cena voitti. Myös helmikuussa Kane ja Bryan puolustivat tag team mestaruutta menestyksekkäästi nyt kolme kertaa kuukauden aikana. Kane oli mukana ottelemassa raskaansarjan ykköshaastajan paikasta Elimination Chamberissa, jonka lopulta voitti Jack Swagger. Kane ja Bryan jatkoivat menestystään tag team parina myös maaliskuussa puolustettuaan mestaruutta nyt seitsemän kertaa kuukauden aikana. Kane otteli loppukuukaudesta WWE:n raskaansarjan ykköshaastajan paikasta kymmenen miehen Battle Royal -ottelussa, jonka voitti Wade Barrett.[7] Huhtikuussa Kanen ja Bryanin tag team mestaruuden puolustaminen jatkui neljän puolustetun ottelun verran, he kohtasivat jokaisella kerralla Dolph Zigglerin ja Big E Langstonin. Ensimmäinen näistä käytiin WrestleMania XXIX:ssä. Toukokuussa 2013 Kanen ja Bryanin tag team mestaruusputki sai päätöksen. He voittivat aluksi Roman Reignsin ja Seth Rollinsin hylkäyksellä, mutta viikkoa myöhemmin Extreme Rulesissa kaksikko voitti Kanen ja Bryanin Tornado-ottelussa. Kane yritti Bryanin kanssa voittaa mestaruuden takaisin, mutta hävisivät ensimmäisen kohtaamisen toukokuun lopulla. Kesäkuussa he yrittivät kolmesti voittaa mestaruuden, mutta epäonnistuivat voittaessaan Rollinsin ja Reignsin hylkäyksellä. Sama toistui myös heinäkuussa, kun Kane yhdessä Bryanin kanssa voittivat ottelun hylkäyksellä, mutta eivät tämän johdosta saaneet mestaruutta. Kaksikon noin kahden kuukautta kestänyt voittoputki tag teamissa katkesi mestaruustappioon. Kane kohtasi Bray Wyattin Ring of Fire -ottelussa SummerSlamissa, jonka hän hävisi ja jäi muutaman kuukauden tauolle Wyattin perheen kannettua hänet pois kehästä.
Corporate Kane (2013–2015)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kane palasi lähes kahden kuukauden tauon jälkeen ottelemaan The Mizia vastaan, jonka hän voitti lyhyen ottelun päätteeksi. Kane nähtiin sittemmin Raw:ssa vannomassa valaa Stephanie McMahonille luovuttaen naamionsa ja olemalla yksi The Authority -ryhmän jäsenistä. Kane käytti tämän jälkeen pukua ja solmiota muiden yhtiön jäsenien tavoin, joiden tavoitteena oli saada Randy Orton uudeksi WWE mestariksi. Kane oli mukana vuoden 2014 Royal Rumblessa, jossa CM Punk pudotti hänet jatkosta, kunnes Kane tuli kesken ottelun takaisin ja pudotti vastaavasti Punkin jatkosta. Ottelun lopulta voitti Batista. Kane otteli myös WrestleMania XXX:ssa, jossa hän hävisi yhdessä Billy Gunnin ja Road Doggin kanssa Dean Ambroselle, Seth Rollinsille ja Roman Reignsille. Kane oli mukana kesäkuussa 2014 Money in the Bank -ottelussa, jossa panoksena oli WWE:n raskaansarjan mestaruus, jonka John Cena lopulta voitti. Tammikuussa 2015 Kane rikkoi Royal Rumblessa ennätyksen eliminoituaan viisi kilpailijaa ottelun aikana, jonka myötä hän nousi 44 eliminoitujen ottelijoiden määrään kaikki Royal Rumblet yhteenlaskettuna. Edellistä ennätystä pitivät hallussaan Shawn Michaels ja Undertaker 39:llä. Roman Reigns voitti 2015 Royal Rumblen, kun Kane putosi jatkosta kolmanneksi viimeisenä.[8] Maaliskuussa Kane oli mukana WrestleMania XXXI:ssa kolmenkymmenen painijan Battle Royal -ottelussa, jonka voitti Big Show. Huhtikuussa Kane pääsi haastamaan John Cenaa Yhdysvaltain mestaruudesta, mutta hävisi ottelun. Kuukautta myöhemmin Kane sai uuden tilaisuuden otella kahdesti Yhdysvaltain mestaruudesta, mutta hävisi molemmilla kerroilla Cenalle. Kane otteli vielä heinäkuussa virkapukuisena Kanena, mutta jatkoi heikkoa menestystä läpi kaksivuotisen ajan.
Demon Kane (2015–)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kane palasi takaisin vanhaan rooliinsa syksyllä 2015 estäessään Sheamusia käyttämästä voittamaansa Money in the Bank salkkua. Kane voitti sittemmin Seth Rollinsin yhdessä D-Von Dudleyn ja Bubba Ray Dudleyn kanssa, jonka jälkeen hän jatkoi Rollins kanssa feudia. Lokakuussa Kane muodosti jälleen tag team parin Undertakerin kanssa ja otteli lokakuun lopulla Hell in a Cellissä WWE:n raskaansarjan mestaruudesta Rollinsia vastaan, mutta hävisi sen. Hän haastoi Rollinsin toistamiseen marraskuussa mestaruusotteluun, mutta hävisi jälleen. Kane oli sittemmin osallisena useissa katutappeluissa, jotka hän voitti Big Show’ta vastaan. Joulukuussa Kane palasi ottelemaan Bray Wyattia vastaan, jonka hän voitti useaan kertaan, paitsi SuperSmackDown LIVE! -ohjelmassa.
Lopetusliikkeet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chokeslam
- Tombstone Piledriver
- Falling Powerbomb (2003-2004)
Nimikkoliikkeet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Big Boot
- Sidewalk Slam
- Running DDT
- Tilt-a-whirl Slam
- Throat Thrust
- Vertical Suplex
- Backbreaker
- Military press drop
- Face Kick
- Leg drop
Mestaruudet ja saavutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- WWF/WWE
- WWF Championship (1 kerta)
- World Heavyweight Championship (1 kerta)
- ECW Championship (1 kerta)
- WCW Tag Team Championship (1 kerta) – The Undertakerin kanssa
- WWF/WWE Intercontinental Championship (2 kertaa)
- WWF Hardcore Championship (1 kerta)
- WWE 24/7 Championship (1 kerta)
- WWE Tag Team Championship (2 kertaa) – Big Show (1) ja Daniel Bryan (1) kanssa
- WWF/WWE/World Tag Team Championship (9 kertaa) – Mankind (2), X-Pac (2), The Undertaker (2), The Hurricane (1), Rob Van Dam (1), Big Show kanssa
- WWE Hall of Fame (2021)
- Money in the Bank voitto (SmackDown 2010)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cohen, Eric: Kane About.com. Arkistoitu 26.1.2012. Viitattu 26.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Bluegrass Brawil III prowrestlinghistory.com Viitattu 12.5.2017 (englanniksi)
- ↑ a b 1995 results thehistoryofwwe.com Viitattu 12.5.2017 (englanniksi)
- ↑ Stone Cold (No. 27) wins the Royal Rumble Match wwe.com Viitattu 13.5.2017 (englanniksi)
- ↑ World's Strongest Extreme Champion wwe.com 29.6.2008 13.5.2017 (englanniksi)
- ↑ WWE Monday Night Raw profightdb.com Viitattu 13.5.2017 (englanniksi)
- ↑ Match Statistics for Kane wrestlingdata.com Viitattu 13.5.2017 (englanniksi)
- ↑ CALDWELL'S ROYAL RUMBLE PPV REPORT 1/25: Complete "virtual-time" coverage of Lesnar vs. Cena vs. Rollins for WWE Title, Royal Rumble, post-PPV Network show pwtorch.com 25.1.2015 Viitattu 13.5.2017 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
