Giacomo Zanella
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Käännetty artikkeli kaipaa lähteitä |
Giacomo Zanella (9. syyskuuta 1820 – 17. toukokuuta 1888) oli italialainen runoilija.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Zanella syntyi Vicenzan lähellä Chiampossa, ja hän sai pappiskoulutuksen. Pappisvihkimyksen jälkeen hänestä tuli kotipaikkakuntansa seminaarin opettaja, mutta hänen isänmaalliset sympatiansa herättivät Itävallan viranomaisten suuttumuksen, ja hiippakuntansa suojelusta huolimatta hän joutui eroamaan vuonna 1853. Venetsian vapautumisen jälkeen Italian hallitus myönsi Zanellalle professuurin Padovassa, ja hänen ensimmäisen runokokoelmansa ilmestyttyä vuonna 1868 hän saavutti mainetta runoilijana.
Vuonna 1872 äidin kuoleman aiheuttama suru aiheutti Zanellalle mielenterveysongelman, ja hän luopui professuurista. Täydellisen ja pysyvän toipumisensa jälkeen Zanella rakensi itselleen huvilan kotijokensa Astichellon rannalle ja asui siellä rauhassa kuolemaansa asti vuoteen 1888.
Zanellan viimeisin julkaistu teos sisältää sarjan ainutlaatuisen kauniita sonetteja, jotka on osoitettu joelle ja jotka muistuttavat Wordsworthin "Sonetteja Duddonille" mutta ovat muodoltaan täydellisempiä, sekä tyhjästä säkeistöstä koostuvan idyllin "Il Pettirosso" ("Punarinta"), joka muistuttaa yhtä vahvasti vaikkakin sattumalta Coleridgen samankaltaisia teoksia. Zanellan oodi Danten muistolle ja Suezin kanavan avaamisesta kertova oodi ovat erittäin arvokkaita.
Zanellan muusta tuotannosta yksilöllisimpiä ovat ne, joissa hän on syvästi aikansa ongelmien vaikuttamana pyrkinyt sovittamaan yhteen tieteen ja uskonnon, erityisesti hieno John Miltonin ja Galileon välinen dialogi, jossa Milton, vaikuttuneena Galileon ennusteista tieteellisen edistyksen älyllisistä seurauksista, päättää "oikeuttaa Jumalan tiet ihmisille". Zanella oli avarakatseinen ja isänmaallinen kirkonmies, ja hänen luonnettaan pidetään oikeutetusti yhtä suuressa arvossa kuin hänen runouttaan, jota tuskin voi kutsua voimakkaaksi mutta jota leimaa kuitenkin erityinen tyylikkyys ja hienostuneisuus, ja se lunastaa oman paikkansa modernissa italialaisessa kirjallisuudessa.
