Aavikkogaselli
| Aavikkogaselli | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Gasellit Antilopinae |
| Suku: | Gazella |
| Laji: | dorcas |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Gazella dorcas |
|
 |
|
| Katso myös | |
Aavikkogaselli eli docrasgaselli (Gazella dorcas) on pohjoisafrikkalainen pienehkö gasellilaji. Se on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi.
Aavikkogaselli jaetaan joskus edelleen useisiin eri alalajeihin, mutta DNA-tutkimusten perusteella alalajijako ei ole selvä.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aavikkogaselli on suhteellisen pienikokoinen gasellilaji. Yksilöt painavat 15–20 kilogrammaa. Turkin väritys on vaaleanruskea ja ruumiin alta valkoinen. Kyljellä kulkee ruskea raita ja sen yläpuolella vaaleamman ruskea raita. Gasellin pää on tummempi kuin muu ruumis ja sen silmistä sieraimille kulkee musta raita, sekä sen yläpuolella valkoinen raita sarvilta ylähuulille. Uroksilla on naaraita suuremmat sarvet, jotka kaartuvat päöästä ensin ulospäin ja sitten sisäänpäin. Pituutta sarvilla on 25–38 senttimetriä.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aavikkogasellin historiallinen esiintymisalue ulottui Sahelin ja Saharan alueilla Atlantilta Punaisellemerelle ja Välimereltä eteläiseen Saheliin. Nykyinen elinalue käsittää Marokon, Länsi-Saharan, Algerian, Libyan, Tunisian Egyptin, Mauritanian, Malin, Nigerin, Sudanin, Etiopian, Eritrean ja Somalian osia, sekä Siinain niemimaan kautta Israelin ja Jordanian osia. Laji on kadonnut Senegalista, jossa sitä nykyisin esiintyy vain aidatuille alueille tehtyinä istutuksina. Mahdollisesti laji on kadonnut myös Nigeriasta ja sen nykytilanne Burkina Fasossa on epäselvä.[1]
Aavikkogasellia esiintyy kuivilla ja puolikuivilla alueilla hyvin erilaisissa ympäristöissä, kuten hiekkadyyneillä, soratasangoilla, wadeilla ja kivikkoalueilla. Laji välttää hyvin hiekkaisia alueita ja karuimpia aavikoita.[2]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aavikkogasellit ovat tavallisesti aktiivisia aamuisin, iltaisin ja öisin, Ne sieteävät hyvin kuumaakin säätä, mutta välttävät silti päivän kuumimpia tunteja. Niukkoina aikana gasellit esiintyvät pareittain, mutta parempina aikoina ne kerääntyvät suuremmiksi laumoiksi, joihin kuuluu yksi täysikasvuinen uros, useita naaraita ja jälkikasvua.[2]
Kuivina kausina aavikkogasellien tärkeimpiin ravinnonölähteisiin kuuluvat esimerkiksi akaasiat, Maerua crassifolia, Nitraria retusa, Citrullus colocynthis, Chrozophora brocchiana, Leptadenia pyrotechnica ja Balanites aegyptiaca. Sadekausina ravinnoksi käytetään lajeja, kuten Panicum turgidum, okarennokkeja ja untuvaheiniä. Gasellit eivät tarvitse lainkaan varsinaisia veden lähteitä, vaan ne saavat kaiken nesteensä ravinnostaan.[2]
Aavikkogasellit lisääntyvät yleensä syyskuun ja marraskuun välisenä aikana. Naaraat saavat yleensä vain yhden vasan, mutta myös kakssi vasaa on mahdollista. Vana nousee muutamassa tunnissa jaloilleen, mutta viettää ensimmäiset pari viikkoaan piilossa painaumissa tai esimerkiksi pensaiden suojassa emojen laiduntaessa lähettyvillä. Vasan alkaessa seurata emoaan se aloittaa myös kiinteän ravinnon syömisen. Kokonaan vierotukseen maidosta kuluu kolmisen kuukautta.[2]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt aavikkogasellin vaarantuneeksi lajiksi.[1] Sen esiintymisalue on pienentynyt ja pilkkoutunut historiallisista mittakaavoistaan.[2] Kantoja on verottanut esimerkiksi maanviljely, karjanhoito ja metsästys. Gaselleja tavataan useilla eri suojelualueilla eri puolilla lajin esiintymisaluetta. Laji menestyy suhteellisen hyvin vankeudessa ja etenkin Lähi-idässä on yksityisessä omistuksessa olevia aavikkogaselleja.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d IUCN SSC Antelope Specialist Group 2017: Gazella dorcas IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f René-Marie Lafontaine, Roseline C. Beudels-Jamar, Pierre Devillers ja Tim Wacher-ZSL.: Gazella dorcas (pdf) Institut royal des Sciences naturelles de Belgique. Convention on Migratory Species. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)