Galina Starovoitova

Galina Starovoitova vuonna 1996.

Galina Vasiljevna Starovoitova (ven. Галина Васильевна Старовойтова; 17. toukokuuta 1946 Tšeljabinsk, Neuvostoliitto – 20. marraskuuta 1998 Pietari, Venäjä) oli venäläinen poliitikko ja etnografi. Hänet tunnettiin Venäjän vähemmistökansallisuuksien oikeuksien puolustajana. Venäjän politiikkaan näkyvästi 1990-luvulla osallistunut Starovoitova murhattiin vuonna 1998.

Ura

Starovoitovan isä Vasili Starovoitov oli tekniikan professori ja asesuunnittelija. Starovoitova suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1966 Leningradin (nyk. Pietari) sotilasteknisessä instituutissa ja maisterintutkinnon vuonna 1971 Leningradin valtionyliopistossa pääaineenaan sosiaalipsykologia. Työskenneltyään muutaman vuoden muun muassa tehtaan psykologina hän suoritti tohtorinopintonsa vuosina 1973–1976 Neuvostoliiton tiedeakatemian etnografian instituutissa ja väitteli tohtoriksi Leningradin tataariväestön etnososiologisista ongelmista. Sen jälkeen Starovoitova oli tutkijana etnografian instituutissa. Hänen väitöstutkimuksensa julkaistiin kirjana vuonna 1987.

Starovoitova toimi 1980-luvun lopulla demokratia- ja ihmisoikeusaktivistien muodostamassa Moskovan Helsinki-ryhmässä, jota johti tunnettu toisinajattelija Andrei Saharov. Starovoitova aktivoitui poliittisesti Vuoristo-Karabahin konfliktin puhjettua, sillä hän tunsi Vuoristo-Karabahin siellä tekemistään kenttätutkimuksista. Hän pyrki monin tavoin edistämään konfliktin ratkaisua ja puolusti alueen asukkaiden oikeutta valita, mihin neuvostotasavaltaan he halusivat kuulua. Starovoitova valittiin vuonna 1989 Neuvosto-Armenian edustajana uuteen parlamenttiin, Neuvostoliiton kansanedustajien kongressiin, ja seuraavana vuonna Leningradin edustajana Venäjän neuvostotasavallan kansanedustajien kongressiin. Hän liittyi neuvostoparlamentissa Saharovin ja Boris Jeltsinin ympärille syntyneeseen uudistusmieliseen Alueidenväliseen edustajaryhmään. Sittemmin Starovoitova liittyi Demokraattinen Venäjä -nimiseen liikkeeseen, joka järjestäytyi myöhemmin puolueeksi, ja toimi yhtenä sen johtajista.

Starovoitova oli vuosina 1991–1992 presidentti Jeltsinin neuvonantajana etnisten ryhmien välisiä suhteita koskevissa asioissa. Konfliktin puhjettua syksyllä 1992 Pohjois-Ossetian ja Ingušian välille Starovoitova suhtautui Jeltsinin hallituksesta poiketen ymmärtäväisesti Ingušian vaatimuksiin ja ehdotti rajojen muuttamista, joten Jeltsin erotti hänet marraskuussa 1992, väitetysti Pohjois-Ossetian presidentin vaatimuksesta. Starovoitova oli jäsenenä Jeltsinin vuonna 1993 koollekutsumassa edustajakokouksessa, joka valmisteli Venäjän perustuslain.

Starovoitova valittiin Venäjän valtioduumaan Pietarista vuonna 1995. Hän esiintyi duumassa näkyvästi ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien, uskonnonvapauden ja ympäristökysymysten puolustajana sekä antisemitismin ja Tšetšenian sodan arvostelijana. Hän tuomitsi kommunistit, äärinationalistit ja järjestäytyneen rikollisuuden. Hän pyrki Jeltsinin vastaehdokkaaksi vuoden 1996 presidentinvaaleihin, mutta ei saanut kerättyä ajoissa ehdokkuuteen vaadittavaa määrää allekirjoituksia. Hieman ennen kuolemaansa Starovoitova ilmoitti aikeestaan asettua ehdolle Pietarin kuvernööriksi, ja hän luultavasti harkitsi ehdokkuutta myös vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Starovoitova oli vierailevana professorina yhdysvaltalaisen Brownin yliopiston Watson-instituutissa ja The New School -yliopiston demokratiatutkimuskeskuksessa. Hän oli vuosina 1993–1994 myös United States Institute of Peacen jäsen. Vuosina 1993–1996 hän johti tutkimusyksikköä Jegor Gaidarin perustamassa siirtymätalouden instituutissa. Starovoitova oli kahdesti naimisissa.

Murha

Starovoitovan hauta Aleksanteri Nevskin luostarin Nikolain hautausmaalla.

Starovoitova kuoli 20. marraskuuta 1998, kun kaksi hyökkääjää ampui häntä Agran-konepistoolilla ja Beretta-pistoolilla päähän hänen asuinkerrostalonsa porraskäytävässä Pietarissa. Myös hänen henkilökohtainen avustajansa Ruslan Linkov haavoittui ammuskelussa. Murha järkytti venäläisiä ja 10 000 ihmistä vieraili vainajan luona ennen hautajaisia. Presidentti Jeltsin lupasi ottaa murhatutkinnan henkilökohtaiseen valvontaansa. Neljän vuoden tutkimusten jälkeen oikeudenkäynti kuutta epäiltyä vastaan alkoi viimein vuonna 2002. Kaksi syytetyistä, Juri Koltšin ja Vitali Akišin, tuomittiin heinäkuussa 2005 Starovoitovan murhasta yli 20 vuoden vankeustuomioihin, muut neljä vapautettiin syyttöminä. Akišin todettiin toiseksi ampujista ja entinen sotilastiedustelu-upseeri Koltšin oli mahdollistanut väijytyksen vakoilemalla Starovoitovan matkapuhelinta. Vuonna 2007 kaksi muuta henkilöä sai tuomion osallisuudesta murhaan.

Starovoitovan murhaa epäiltiin alusta alkaen palkkamurhaksi, joka liittyi hänen esiintymiseensä korruptiota vastaan. Alkuperäistä rikostutkintaa arvosteltiin laajalti. Toinen tuomituista murhaajista, Koltšin, paljasti lopulta äärinationalistisen kansanedustajan Mihail Gluštšenkon palkanneen hänet. Muista rikoksista jo aiemmin vankeuteen tuomittua Gluštšenkoa vastaan nostettiin syyte vuonna 2013. Hän puolestaan kertoi murhakäskyn tulleen liikemies ja rikollisjohtaja Vladimir Barsukovilta. Gluštšenko sai 17 vuoden vankeustuomion osuudestaan Starovoitovan murhaan vuonna 2015. Toista murhatuomiota parhaillaan suorittavaa Barsukovia vastaan nostettiin syyte vuonna 2019.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Galina Starovoitova Wikimedia Commonsissa