Gaillarde
Gaillarde (ranska = hilpeä, reipas, italia:gagliarda [ga'lja-], englanti:galliard tai gaillard) oli renessanssiajan tanssi ja musiikkityyli joka puolella 1500- ja 1600-lukujen Eurooppaa. Tosin ensimmäinen kirjallinen maininta tanssista on Italiasta noin vuodelta 1480. Tanssin syntymaana on pidetty Italiaa tai Ranskaa. Sen muotoja esiintyy useimpien Keski-Euroopan maiden kansantansseissa.
Gaillarde-tanssi on enimmäkseen improvisoitua, taiturillista tanssia, joka sisältää hyppyjä ja loikkia. Perusmuodossaan gaillardissa otetaan viisi askelta yhden tahdin aikana. Tyypillistä oli myös hemioli, jolloin kuusi puolinuottia jakautuu iskutuksessa kahteen osaan (3+3) ja lopukkeissa kolmeen (2+2+2).[1]
Gaillarde esiintyi tyypillisesti hitaan pavanen parina, ja oli edelliseen verrattuna tunnelmaltaan vapaamuotoisempi, tanssijat saattoivat kiljahdella ja tanssiote oli usein läheisempi. Gaillarde oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningattaren Elisabet I:n suosikkitanssi ja osa hänen aamuvoimisteluaan.[2] Taustalla vaikutti ylhäisöpiireissä laajemminkin vallinnut käsitys, jonka mukaan tanssi edisti kehon liikkeiden sulavuutta arkielämässä, mikä puolestaan oli hyvän käytösetiketin edellytys.[3]
Musiikkilajina gaillarde kehittyi tanssin suosion jo hiivuttua. Englantilaisen elizabethilaisen ajan säveltäjän John Dowlandin monet luuttulaulut on rakennettu gaillarden malliin. Myös esimerkiksi God Save the Queen on tehty gaillarden ominaisia piirteitä noudattaen.
Askeleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- greve - jalka ojennettuna eteen
- ruade - jalka ojennettuna taakse
- posture - jalka ojennettuna päkiä lattialla
- pied croisé - jalka ristissä
- saut majeur - kadenssihyppy
- pieds joints - tasajalkahyppy, yleensä ensimmäisenä liikkeenä
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suuri musiikkitietosanakirja. Osa.2, s. 187.. Helsinki: Weilin+Göös, 1990. ISBN 978-951-35-4726-4
- ↑ Galliard Encyclopedia Britannica
- ↑ Kasper, Eira, Lampila, Raija & Tikkanen, Riitta: Musiikinystävän käsikirja, s. 210. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 978-951-1-11948-7