Gadna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gadna (hepr. ‏גדנ"ע‎) on israelilainen sotilaallinen ohjelma, joka valmentaa nuoria heidän pakolliseen asevelvollisuuteensa Israelin puolustusvoimissa tai rajavartiopoliisissa. Nahal-prikaatin ammattisotilaiden johtama ohjelma kestää viikon ja sen suorittaa noin 19 000 nuorta vuosittain. Ohjelmaan osallistuu myös useita ulkomaalaisia.

Gadna on lyhenne sanoista Gdudei No'ar (hepr. ‏גדודי נוער‎‎. Järjestelmä luotiin ennen Israelin itsenäisyysjulistusta vuonna 1948. Alussa ohjelman suorittajat palvelivat taistelijoina Israelin itsenäisyyssodassa erityisesti Jerusalemin rintamalla.

Ohjelman komentajat, kersantit ja upseerit kantavat Nahalin prikaatin vihreää barettia, mutta baretissa ei ole prikaatin merkkiä eikä heidän asepuvussaan ole Nahalin olkamerkkiä. Sen sijaan heillä on Koulutus- ja nuorisojoukkojen merkit.

Komentajilla on ruskea nauha vasemmalla olkapäällä. Gadnaa suorittavat saavat asepuvun. Majoittuminen tapahtuu ryhmittäin teltoissa tai parakeissa. Jokaisesta ryhmästä valitaan kaksi johtajaksi.

Ohjelman aikana kaikki nuoret käyvät läpi saman koulutuksen. Israelilaisnuoret kuitenkin osallistuvat muihin vaativampiin koulutuksiin. Koulutukseen sisältyy aseiden huoltoa, liikuntakoulutusta ja sotilastaitojen harjoittelua sekä historiaa. He myös osallistuvat tukikohdan kunnossapitoon ja saavat ampuma- ja marssikoulutusta.

Gadnaa on kritisoitu liian sotilaalliseksi, mutta ohjelmasta on valmisteltu myös vielä sotilaallisempi versio.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Gadna (Israel)