Futsal-Liigan kausi 2021–2022
Futsal-Liigan kausi 2021–2022 | |
---|---|
Joukkueiden määrä | 12 |
Ajankohta | syyskuu 2021–huhtikuu 2022 |
Mestari | Kampuksen Dynamo |
Toinen sija | Golden Futsal Team |
Kolmas sija | FC Kemi |
Maalit | 995 (7,5 per ottelu) |
Paras maalintekijä | Arber Istrefi, SoVo 29 |
Futsal-Liigan kausi 2021–2022 oli järjestyksessään 24. Futsal-Liigan kausi. Runkosarja alkoi lokakuussa 2021 ja päättyi huhtikuussa 2022.
Hallitsevana mestarina kauteen lähti jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo. Alastaron Urheilijat teki kaudella liigadebyyttinsä.
Runkosarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runkosarja alkoi 10. syyskuuta 2021 ja päättyi 2. huhtikuuta 2022. Runkosarja pelattiin kaksinkertaisena sarjana siten, että jokainen joukkue kohtasi toisensa kerran sekä koti- että vieraspelissä. Koronapandemian takia joitakin otteluita jouduttiin siirtämään, mikä aiheutti otteluruuhkia joillekin joukkueista. Myös Futsalin EM-kisat helmikuussa aiheuttivat pitkän tauon runkosarjaan.[1]
Runkosarjassa pelattiin yhteensä 132 ottelua, joissa tehtiin yhteensä 995 maalia (7,5 maalia/ottelu). Eniten maaleja yksittäisessä ottelussa nähtiin kun Kampuksen Dynamo kukisti Tornion Palloveikot runkosarjan päätöskierroksella maaleiin 17–1[2]. Vain yhdessä liigapelissä nähtiin ainoastaan kaksi osuma (AU–TPK 0–2).[3][4]
Runkosarjassa viimeiseksi sijoittunut JoSePa putosi suoraan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Futsal Ykköseen. Runkosarjan toiseksi viimeisin joukkue, Alastaron Urheilijat, voitti liigakarsinnassa Ykkösessä toiseksi sijoittuneen AS Moonin kanssa ja säilytti täten liigapaikkansa myös tulevalle kaudelle. [5]
Joukkue | Otteluita | 3
pts |
2
pts |
1
pts |
0
pts |
Tehdyt
maalit |
Päästetyt
maalit |
Pisteet | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | FC Kemi | 22 | 19 | 1 | 0 | 2 | 104 | 49 | 59 |
2. | KaDy | 22 | 17 | 0 | 1 | 4 | 127 | 50 | 52 |
3. | Akaa Futsal | 22 | 15 | 2 | 1 | 4 | 124 | 54 | 50 |
4. | GFT | 22 | 12 | 3 | 0 | 7 | 101 | 54 | 42 |
5. | SoVo Futsal | 22 | 13 | 0 | 2 | 7 | 98 | 83 | 41 |
6. | Vieska Futsal | 22 | 12 | 0 | 1 | 9 | 62 | 60 | 37 |
7. | Liikunnan Riemu | 22 | 9 | 0 | 1 | 12 | 71 | 84 | 28 |
8. | Mad Max | 22 | 7 | 2 | 1 | 12 | 76 | 91 | 26 |
9. | Tornion Palloveikot | 22 | 7 | 0 | 2 | 13 | 68 | 117 | 23 |
10. | TPK | 22 | 3 | 1 | 2 | 16 | 60 | 98 | 13 |
11. | AU | 22 | 3 | 2 | 0 | 17 | 53 | 132 | 13 |
12. | JoSePa | 22 | 4 | 0 | 0 | 18 | 51 | 127 | 12 |
Kuukauden pelaaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Futsal-liigan pelaajat valitsevat keskuudestaan kuukauden parhaan pelaajan. Kaudella 2021-2022 valinta kohdistui seuraaviin pelaajiin.
Kuukausi | Kuukauden pelaaja | Joukkue | |
---|---|---|---|
Maaliskuu 2022 | Enderson Suarez | FC Kemi | [6] |
Helmikuu 2022 | Mikko Matinaro | Mad Max | [7] |
Tammikuu 2022 | ottelutauko EM-kisojen johdosta | ||
Joulukuu 2021 | Henri Alamikkotervo | GFT | [8] |
Marraskuu 2021 | Olli Pöyliö | Liikunnan Riemu | [9] |
Lokakuu 2021 | Vesa Lilja | FC Kemi | [10] |
Runkosarjan tehokkaimmat pelaajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pelaaja | Joukkue | Ottelut | Peliaika | Maalit | Syötöt | Pisteet | |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Arber Istrefi | SoVo | 20 | 760 | 29 | 18 | 47 |
2. | Italo Henrique | KaDy | 16 | 600 | 29 | 10 | 39 |
3. | Sergei Korsunov | KaDy | 16 | 600 | 16 | 17 | 33 |
4. | Jussi Nyström | Akaa Futsal | 20 | 680 | 20 | 17 | 37 |
5. | Jovan Stankovic | Akaa Futsal | 21 | 560 | 14 | 23 | 37 |
6. | Enderson Suarez | Fc Kemi | 20 | 480 | 20 | 23 | 43 |
7. | Juhana Jyrkiäinen | Akaa Futsal | 18 | 280 | 22 | 9 | 31 |
8. | Jere Intala | KaDy | 22 | 520 | 19 | 12 | 31 |
9. | Jukka Kytölä | KaDy | 17 | 680 | 12 | 18 | 30 |
10. | Henri Alamikkotervo | GFT | 22 | 880 | 17 | 10 | 27 |
Pudotuspelit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pudotuspeleissä kohtaavat runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Otteluparit ja kotietu määräytyvät runkosarjan sijoituksien perusteella. Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelataan "paras kolmesta"-sarjoina ja välierät ja finaalisarja "paras viidestä"-sarjana. Ottelusarjan ensimmäiset osaottelut pelataan aina runkosarjassa heikommin sijoittuneen kotona ja kaksi seuraavaa kotietujoukkueen kotikentällä. [13]
Kotietujoukkue | Ottelusarjan
tulos |
Vastustaja | 1. ottelu * | 2. ottelu | 3. ottelu |
---|---|---|---|---|---|
FC Kemi (1.) | 2 - 0 | Mad Max(8.) | 6-4 j.o. (4-4) [14] | 6-3 (1-1) [15] | - |
KaDy (2.) | 2 - 0 | Liikunnan Riemu (7.) | 4-5 (1-2) [16] | 6-4 (4-2) [17] | - |
Akaa Futsal (3.) | 2 - 1 | Vieska Futsal (6.) | 3-2 (2-2) [18] | 3-2 (1-2) [19] | 3-2 (1-0) [20] |
GFT (4.) | 2 - 0 | SoVo Futsal (5.) | 1-4 (1-2) [21] | 6-0 (1-0) [22] | - |
* = kotietujoukkueen vieraspeli
Kotietujoukkue | Ottelusarjan
tulos |
Vastustaja | 1. ottelu | 2. ottelu | 3. ottelu * | 4. ottelu * | 5. ottelu |
---|---|---|---|---|---|---|---|
FC Kemi (1.) | 1 - 2 | GFT (4.) | 4-2 (2-1) [23] | 2-4 (0-1) [24] | 3-4 (0-1) [25] | 4-2 j.o. (2-2) [26] | 0-1 (0-1) [27] |
KaDy (2.) | 3 - 1 | Akaa Futsal (3.) | 4-3 j.o. (3-3) [28] | 4-3(3-1) [29] | 3-2 j.o. (2-2) [30] | 2-4 (1-3) [31] | - |
* = kotietujoukkueen vieraspeli
Kotietujoukkue | Ottelusarjan
tulos |
Vastustaja | 1. ottelu | 2. ottelu | 3. ottelu* | 4. ottelu * | 5. ottelu |
---|---|---|---|---|---|---|---|
KaDy (2.) | 3 - 0 | GFT (4.) | 6–1 [32] | 7–2 [33] | 4–2 [34] | - | - |
Osallistuvat joukkueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edellisellä kaudella 2020–2021 runkosarjan 10 parasta joukkuetta varmistivat paikkansa myös seuraavalle liigakaudelle. Kaksi viimeistä sarjapaikkaa ratkaistiin liigakarsinnassa. Liigakarsintoihin osallistuivat liigajoukkueista edellisen kauden runkosarjan 11. ja 12. sijoittuneet joukkueet eli PJK ja Ilves FS sekä futsal-ykkösen voittaja ja kakkonen eli TPK ja Alastaron Urheilijat.[36]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 16.4.2022.
- ↑ Kampuksen Dynamo ry - Ottelut - KaDy - ToPV Kampuksen Dynamo ry. Viitattu 16.4.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 16.4.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 16.4.2022.
- ↑ Miesten Futsal-Liiga: AU kukisti liigakarsinnassa AS Moonin ja uusii liigapaikkansa www.palloliitto.fi. Arkistoitu 7.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Futsal-Liigat: Tiia Juntikka ja Enderson Suarez maaliskuun kuukauden pelaajat www.palloliitto.fi. Arkistoitu 7.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Futsal-liigat: Mikko Matinaro ja Tiia Ropanen helmikuun kuukauden pelaajat www.palloliitto.fi. Arkistoitu 7.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Futsal: Henri Alamikkotervo ja Tytti Mikkola joulukuun kuukauden pelaajat www.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Miesten Futsal-Liiga: Riemun Olli Pöyliö kuukauden pelaaja www.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Futsal-Liigat: Jasmin Ylikraka ja Vesa Lilja lokakuun kuukauden pelaajat www.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Futsal-Liiga: Arber Istrefi ja Tiia Juntikka pistepörssien voittajiksi www.palloliitto.fi. Arkistoitu 7.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 9.5.2021.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Tulospalvelu tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ KaDy - GFT 8.5.2022 tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 3.1.2023.
- ↑ GFT - KaDy 14.5.2022 tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 3.1.2023.
- ↑ GFT - KaDy 15.5.2022 tulospalvelu.palloliitto.fi. Viitattu 3.1.2023.
- ↑ Miesten Futsal-Liiga: finaalit käyntiin sunnuntaina Jyväskylässä, pronssiottelu lauantaina Kemissä www.palloliitto.fi. Arkistoitu 6.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ TPK ja AU aloittavat miesten futsal-liigakarsinnat www.palloliitto.fi. Viitattu 2.4.2021.
- ↑ 2019-2020 futsal valtakunnallinen www.palloliitto.fi. Arkistoitu 17.9.2020. Viitattu 15.6.2020.