Fredrik Johan Skippari
Fredrik Johan Skippari (10. helmikuuta 1859 Hamina – 8. lokakuuta 1934 Kemi) oli suomalainen Kemissä asunut apteekkari, pankinjohtaja ja lahjoittaja.[1][2][3][4][5]
Skippari kävi neljä luokkaa Porvoon lyseota ja tuli 1876 apteekkioppilaaksi Virolahden apteekkiin. Hän muutti sitten Helsinkiin ja suoritti Kruununhaan apteekkissa työssä ollessaan farmaseuttitutkinnon 1880 ja proviisoritutkinnon 1885. Skippari oli työssä V apteekissa Helsingissä sekä lyhyempiä aikoja apteekeissa Haminassa, Hangossa ja Forssassa. Vuosina 1891–1893 hän harjoitti farmaseuttisia opintoja valtionstipendin turvin Saksassa Strassburgin ja Berliinin yliopistoissa. Vuonna 1897 hän sai omistukseensa vuonna 1860 perustetun Kemin I apteekin, jota hän piti kuolemaansa saakka. Kemissä Skippari toimi myös Pohjoismaiden Yhdyspankin Kemin konttorin johtajana 25 vuoden ajan vuoteen 1926 saakka ja Kemin Telefooni Oy:n toimitusjohtajana.[2][3][4][6][5]
Skippari oli Kemin kaupunginvaltuuston ja rahatoimikamarin jäsenenä ja toimi valtuuston puheenjohtajana. Hän oli mukana perustamassa 1887 Suomen farmaseuttista yhdistystä ja toimi sen rahastonhoitajana 1889–1891. Kemissä Skippari oli mukana perustamassa Kemin Suomalaista Klubia.[2][3][4][5]
Skippari lahjoitti testamentissaan Åbo Akademille 4-6 miljoonaa markkaa, Kemin kaupungille miljoona markkaa sairaalan rakentamiseksi parantumattomien sairaiden hoitamista varten, 100 000 markkaa varattomien Kemin kansakoululasten vaatetusavustuksiin, 20 000 markkaa Kemin suojeluskunnalle sekä muun muassa 200&000 markkaa Suomen apteekkariyhdistykselle ja Farmaseuttien eläkekassalle. [7][2][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus, Kaleva, 10.10.1934, nro 233, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024
- ↑ a b c d F. J. Skippari, Farmaceutiskt notisblad, 01.10.1934, nro 10, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024
- ↑ a b c Apt. F. J. Skippari, Pohjolan Sanomat, 09.10.1934, nro 231, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024
- ↑ a b c d Dödsfall, Suomen apteekkariyhdistyksen aikakauslehti, 01.10.1934, nro 10, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024
- ↑ a b c Apteekkari Fr. J. Skippari 75-vuotias, Pohjois-Pohja, 10.02.1934, nro 17, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024
- ↑ Kemin Ykkösaptekki : Kemin I Apteekin historiaa jo 150 vuoden ajan
- ↑ Åbo Akademille 4-6 milj. mk:n lahjoitus apt. F. J. Skipparin testamentissa. Myös Kemin kaupungille 1 milj. mk, Aamulehti, 12.10.1934, nro 275, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2024