Fredrik Geschwendt

Fredrik Geschwendt.

Mauritz Fredrik Geschwendt (ven. Фёдор Романович Гешвенд, Fjodor Romanovitš Gešvend, 21. lokakuuta 1838 Helsinki – 1890 Kiova) oli suomalaissyntyinen Venäjällä toiminut insinööri. Hän oli yksi ensimmäisistä reaktiomoottorien kehittäjistä. Geschwendt julkaisi vuonna 1887 suihkulentokoneen suunnitelman.

Fredrik Geschwendtin vanhemmat olivat Wesenbergissä syntynyt sotilasapteekkari Samuel Reinhold Geschwendt ja Lokalahdessa syntynyt Renata Lovisa Ehrenmalm. Fredrik oli kahdeksanlapsisen perheen kuopus. Hänen veljensä Johan Reinhold palveli Venäjän armeijassa ja toinen veli Alexander Daniel työskenteli arkkitehtina Pietarissa. Tyttäret naitettiin Gripenbergin, Neoviuksen, Nybergin ja von Harstollin sukuihin.

Perhe muutti vuonna 1846 Pietariin, jossa isä työskenteli sotilassairaalan pääapteekkarina. Fredrik opiskeli veljensä Alexanderin tavoin tie- ja rakennushallinnon oppilaitoksessa (myöhemmässä siviili-insinööri-instituutissa) ja työskenteli valmistuttuaan arkkitehtina Kiovan kuvernementin tie- ja rakennushallinnossa. Geschwendt, joka vaihtoi isännimensä Samuilovitšista Romanovitšiksi, asui perheineen Kiovassa.

Geschwendt osallistui insinöörijoukoissa Turkin sotaan vuosina 1877–1878 ja työskenteli sen jälkeen Kiovan sotilaspiirin insinöörihallinnossa. Hänen esimiehensä oli Iustin Treteski, joka oli jo vuonna 1849 esittänyt reaktiomoottorilla toimivan ilmalaivan suunnitelman. Treteski vieraili usein Geschwendtin huvilalla ja tuki tämän lentokonehanketta. Venäjällä oltiin tuolloin muutenkin hyvin kiinnostuneita ilmailusta.

Geschwendt julkaisi vuonna 1886 suunnitelman reaktiomoottorilla toimivasta rautatatieveturista, joka ei herättänyt ylempien tahojen huomiota. Vuonna 1887 hän julkaisi kaksi kirjasta, joissa hän esitteli suunnittelemansa ”lentävän höyrykoneen” nimeltä Paroljot.

Fredrik Geschwendtin Paraljot-lentokone.

Paroljot oli soikionmuotoisilla siivillä varustettu kartionokkainen kaksitaso. Sen rungon pituus oli yhdeksän metriä, korkeus nelipyöräisine rattaineen kolme metriä, siipien kärkiväli kolme metriä ja niiden pinta-ala noin kolmekymmentä neliömetriä. Moottori oli tarkoitus asettaa koneen kärkeen kuljettajan viereen, jonka takana oli kaksi tai kolme paikkaa matkustajille. Rakennusmateriaaleja olivat teräsputket sekä ohuet teräs-, sinkki- ja messinkilevyt. Siivet oli peitetty vettä hylkivällä kankaalla. Höyrykoneen tuottamaa suihkuvoimaa lisäsivät suuttimet, jollaisia 1920-luvulla kehitti ranskalainen insinööri Melot.

Paroljotin lentoon saamiseen kiskoja myöten tarvittiin Geschwendtin laskelmien mukaan noin 110 kilometrin tuntinopeus ja 1 350 kilon työntövoima. Ilmassa kone saavuttaisi 275 kilometrin tuntinopeuden ja kuljettaisi kaksi matkustajaa viidellä petrolitankin täyttämiseen tarvittavalla välilaskulla kuudessa tunnissa Kiovasta Pietariin.

Geschwendtin suunnitelmaa käsiteltiin Venäjän sotaministeriön ilmailulautakunnassa, jonka arvioija Konstantin Kirpitšov piti sitä kiinnostavana mutta käytännössä toteuttamiskelvottomana. Rahoituksen puute pakotti Geschwendtin myymään vaimonsa omistaman talon ja velkojen aiheuttama epätoivo sai hänet sairastumaan henkisesti. Vaimo hävitti Geschwendtin paperit ja lähetti hänet kuolemaan Kirillovskin mielisairaalaan, jonka hän oli itse suunnitellut.

Paroljot olisi ollut lentokyvytön useista syistä, joista tärkein oli suunnitellun moottorin höyrysuihkun heikkous. On laskettu, että sen tuottama työntövoima olisi ollut enintään kymmenen kiloa. Geschwendtin suunnittelemalla suihkukoneella on sijansa ilmailun historiassa, joskin sen merkitystä on Neuvostoliitossa ehkä jonkin verran liioiteltu.