Frans Teljo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frans Filemon Teljo (25. heinäkuuta 1887 Tampere3. heinäkuuta 1960)[1] oli suomalainen tekstiilitehtailija ja Sukka- ja Trikootehdas Osakeyhtiö Kudoksen perustaja. Hänen mukaansa on nimetty Tampereen Lapin kaupunginosassa Teljontie.[2][3]

Koulut käytyään Teljo oli työssä Lapinniemen puuvillatehtaalla konttoristina toistakymmentä vuotta. Vuosina 1917–1919 Teljo oli Salmisaari ja Kumpp. tukkuliikkeen osakkaana ja työntekijänä. Vuonna 1919 Teljo perusti Tampereelle trikootuotteita valmistaneen Sukka- ja Trikootehdas Kudoksen ja toimi sitten yrityksen johtajana.[2]

Kudos toimi vuosina 1920–1928 Lapin kaupunginosassa Salotie 3:ssa sijainneessa puutalossa. Vuonna 1928 Kudokselle valmistui uusi arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema punatiilinen tehdasrakennus Käpytien varrelle. Tehdas oli aluksi kaksikerroksinen mutta vuonna 1936 rakennettiin vielä kolmas lisäkerros. Kudos aloitti 1930-luvun alun lamavuosista selvittyään naisten alusvaatteiden, leninkien ja käsineiden valmistuksen. Tehtaalle hankittiin uusia koneita, tuotanto kasvoi ja vuonna 1936 Kudoksella oli jo 162 työntekijää. Kudos Oy:n tehtaan toiminta päättyi vuonna 1962 mutta tehdasrakennus on säilynyt.[4][5][6]

Teljo asui perheineen vuonna 1915 valmistuneessa asuintalossa Teljontie 23:ssa. Kudoksen tehtaan konttori sijaitsi myös aluksi talossa, kunnes se siirrettiin Aaltotie 8:een.[3][6]