Forssavisio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Forssavisio Oy oli Forssan Seudun Puhelin Oy:n (FSP) tytäryhtiö, joka tuotti ohjelmaa Forssan kaapelitelevisioverkkoon.

Forssavision alkuperäistä toimintaa oli paikallisohjelmatoiminta, joka alkoi heti kaapelitelevisioyhtiön varsinaisen toiminnan alkaessa. Ensimmäisen tallennuksen vuonna 1986 tuotti hämeenlinnalainen tuotantoyhtiö. Paikalliskanavalla esitettiin pyörivässä kehässä myös teksti- ja kuvaruutuja, joissa oli paikallisia tiedotuksia ja mainoksia.

Ruutukehän tuotantokalustona oli Amiga-tietokoneet ja yksinkertainen valvontakamera. Grafiikan tuottaminen oli huomattavasti työläämpää kuin nykyisillä laitteilla. Videotuotannossa ei alkuvaiheessa ollut omaa kalustoa. Lähinnä käytettiin forssalaisen Olavi Heikkilän OH-Tuotannon kalustoa ja palveluja.

Paikalliskanavan videotuotantojen varsinainen käynnistäjä oli forssalainen Ville Koivisto, joka kuvasi forssalaisen koripallon tähtihetkiä ja tuotti paikalliskanavalle "Monitori"-nimisiä ajankohtaisohjelmia, joissa käsiteltiin forssalaista elämänmenoa joskus varsin vauhdikkaastikin.

Samanaikaisesti paikallisohjelmien tuotannon kanssa Koivisto tuotti videotekniikalla omia dokumentteja ja draamaa, joista osaa suunnitellaan esitettäväksi paikalliskanavalla.

Forssavisio hankki omaa tuotantokalustoa ja alkoi osittain harrastusmielessä tuottaa tallenteita forssalaisista tapahtumista ja esittää niitä viikoittain omalla kanavallaan. Forssavision kanavalla esitettiin syksystä kevääseen paikallisurheilua eli FPS:n 1.divisioonaotteluita ja paikallisten koripallojoukkueiden otteluita ja raveja Pilvenmäen raviradalta. Lisäksi televisioitiin kaupunginvaltuuston kokoukset suorana lähetyksenä. Muutakin ohjelmatoimintaa oli tarvittaessa, esimerkiksi kunnallisvaalien ja eduskuntavaalien alla paikallisia vaalipaneeleita. Lähetyskauden aikana esitettiin lähialueilla kesän aikana kuvattuja ohjelmia.

Televisiotoiminnan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Forssavisio Oy alkoi tuottaa Internet-pohjaisia palveluja ja ICT-konsultointia.

Forssavisio Oy:n Internetpalvelut käsittävät portaaliratkaisujen lisäksi perinteisiä Internetpalveluja kuten sähköposti, kotisivu- ja hostingpalvelut.

Forssan Seudun Puhelin fuusioitui SSP:n kanssa, ja elokuussa 2011 se myi pois omistuksensa Forssavisiosta.[1]

Vuonna 2014 Forssavision www-osoite kuuluu Riihimäellä toimivalle yhtiölle, jonka nimi on FV Yhtiöt Oy.[2]

  1. Yrityskaupat ja muutokset konsernirakenteessa Tilinpäätös 2011. SSP. Arkistoitu 12.8.2014. Viitattu 11.8.2014.
  2. FV yhtiöt Asiakastieto. Viitattu 11.8.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]