Fleksopaino
Fleksopaino on kohopainomenetelmä, jossa painolaattana käytetään joustavaa materiaalia. Fleksopaino oli pitkään varsin karkea painomenetelmä, jota käytettiin muun muassa aaltopahvipakkausten painamiseen, mutta 1900-luvun loppuvuosina tekniikkaa kehitettiin monin tavoin. Tänään fleksopainon voi sanoa olevan nykyaikainen versio vanhasta kohopainomenetelmästä, ja sillä voi painaa hyvin monenlaisille materiaaleille, mukaan lukien metalli- ja muovilevyt. Painettava materiaali voi olla sileä tai karhea, päällystetty tai päällystämätön.[1]
Fleksopainatuksen edut korostuvat pitkissä sarjoissa nykyaikaisten fotopolymeerilaattojen kestävyyden vuoksi.[2] Levyvaihtoja ei tarvita pitkissäkään ajoissa. Digitalisoitumisen ja kehittyneen reprotekniikan myötä fleksopainatus on saavuttanut nykyaikaisissa pakkauspainatuksissa kilpailukykyisen laatutason verrattuna muihin käytössä oleviin painatusmenetelmiin.
Nykyisin fleksolla painetaan myös sanomalehtiä, kuten brittiläiset Daily Mail, Mail on Sunday, Evening Standard ja London Metro.[3]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fleksopainaminen on kehittynyt yksinkertaisista kumileimasimista. 1860-luvulla Yhdysvalloissa myönnettiin patentti kumista valmistetulle painolevylle. Menetelmää kutsuttiin aluksi aniliinipainatukseksi siinä käytettyjen aniliinia sisältävien painovärien mukaan. 1950-luvun alussa menetelmää alettiin kutsua fleksoksi. 1940-luvulla keksittiin käyttää painovärin siirrossa sileiden tilojen sijasta niin sanottuja anilox-teloja, joiden pinta on täynnä pieniä, säännöllisen muotoisia rasterikuppeja. Tämä oli ensimmäinen merkittävä parannus fleksopainatuksen laadussa. 1970-luvulla kumisia painolaattoja alettiin kaivertaa laserin avulla, ja samalla vuosikymmenellä alkoi yleistyä valoherkkien fotopolymeerien käyttö painolaattamateriaalina, mikä mahdollisti kuvan valottamisen painolaatalle negatiivifilmiltä. 1980- ja 1990-luvuilla fleksopainatusta kehitettiin muun muassa raakelin käyttöönotolla värimäärän tasoittamisessa anilox-telalla sekä vesipohjaisten ja ultraviolettivalon avulla kuivuvien painovärien kehittämisellä. Negatiivifilmiä vaativan painolaatan valotuksen on yhä enemmän korvannut tietokoneohjattu laservalotus (engl. computer-to-plate-tekniikka).[4]
Fleksopainon etuja muihin painomenetelmiin verrattuna ovat erilaisten painomateriaalien lisäksi suuret nopeudet, nopea aloitus ja oikean värimäärän saavuttaminen, nopea jälkikäsittely, eri kokoisten painotelojen käyttömahdollisuus ja jatkuvien kuvioiden painomahdollisuus.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seppälä, Markku J. (toim.); Grönstrand, Joel; Karhuketo, Hannu; Törn, Tage: Kemiallinen metsäteollisuus III: Paperin ja kartongin jalostus, s. 112–145. Opetushallitus, 2000. ISBN 952-13-0606-8
- ↑ Seppälä 2000, s. 112–113.
- ↑ Seppälä 2000, s. 129.
- ↑ Fleet of New Flexo Units for Daily Mail (Arkistoitu – Internet Archive), KBA North America Inc. Viitattu 30.11.2014.
- ↑ Seppälä 2000, s. 112–113, 128–129.
- ↑ Seppälä 2000, s. 115.