Finschhafen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Finschhafen
Finschhafenin lentokenttä
Finschhafenin lentokenttä

Finschhafen

Koordinaatit: 6°36′0″S, 147°51′0″E

Valtio  Papua-Uusi-Guinea
Maakunta Morobe
Aikavyöhyke UTC+10

















Finschhafen on satamakaupunki Papua-Uudessa-Guineassa. Kaupunki sijaitsee Huonin niemimaan kärjessä.[1]

Vuosina 1873–1874 brittiläinen kapteeni John Moresby kartoitti aluetta, johon tuli sittemmin Finschhafenin satama. Finschhafenin kaupunki on kuitenkin nimetty saksalaisen tutkimusmatkailijan Otto Finschin mukaan. Saksa valloitti kaupungin vuonna 1894 ja sen jälkeen kaupunki toimi saksalaisten siirtomaahallinnon pääkaupunkina, kunnes alueella esiintyneiden tarttuvien kuumetautien myötä paikka hylättiin 1800-luvun lopussa. Sittemmin alueella on toiminut luterilainen lähetystyökeskus ennen toista maailmansotaa, jolloin paikka oli japanilaisten lentotukikohtana 1942–1943. Australian joukkojen suorittaman valtauksen myötä kaupungista tuli liittoutuneiden sotilastukikohta. Toisen maailmansodan aikana sotilaiden pystyttämistä rakennuksista monet on sittemmin hylätty ja jätetty oman onnensa nojaan. Nykyisin Finschhafenista rahdataan jonkin verran kahvia ja kopraa Laen kaupunkiin.[1]

  1. a b Finschhafen (Papua New Guinea) Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]