Filmstaden
Filmstaden on Ruotsissa Solnan kunnan Råsundassa sijaitseva alue, jossa ovat toimineet Svensk Filmindustrin elokuvastudiot.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alue on rakennettu vuosina 1919–1920, minkä jälkeen siitä tuli yksi Euroopan moderneimmista elokuvastudioista.[1] Filmstadeniin rakennettiin työpajoja, pukeutumistiloja, konttoreita, filmilaboratorio, elokuvien säilytystiloja, varastoja, ravintola ja kaksi suurta kuvausateljeeta.[2] Rakennukset ovat tyyliltään pääosin kansallisromantiikkaa, mutta niissä on piirteitä myös alkavasta 1920-luvun klassisismista.[2] Alue on ollut osa maaseutumaista kulttuurimaisemaa, joten monia ulkokohtauksia on voitu kuvata ympäristössä.[2] 1940- ja 1950-luvuilla Filmstadenin ympärille rakennettiin kerrostaloja ja vanha aita korvattiin betonimuurilla.[2]
Elokuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Filmstadenissa on tehty melkein 400 elokuvaa.[1] Monet ruotsalaiset näyttelijät ja ohjaajat ovat työskennelleet Filmstadenissa. Siellä on tehty esimerkiksi Ingmar Bergmanin, Alf Sjöbergin, Arne Sucksdorffin, Hasse Ekmanin, Jan Troellin, Hans Alfredsonin ja Tage Danielssonin elokuvia.[2] Alueella kuvattuja elokuvia ovat esimerkiksi Terje Vigen (1917), Ajomies (1920) ja Erotikon (1920) sekä ensimmäinen ruotsalainen äänielokuva Sano se sävelin.[2]
1960-luvulla elokuvia alettiin kuvata enemmän aidoissa ympäristöissä eikä yhtä suurille studioille ollut enää niinkään tarvetta. Siksi vuonna 1969 toiminta siirtyi merkittävästi pienempiin tiloihin Stocksundiin.[2] Viimeisten alueella kuvattujen elokuvien joukossa olivat sisäkohtaukset Peppi Pitkätossuun ja Ingmar Bergmanin Kosketus.[2]
Nykyisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2001 Filmstadeniin tehtiin uusi asemakaava.[2] Useimmat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset suojeltiin, joten niitä ei saa purkaa eikä julkisivuja muuttaa.[2] Osa rakennuksista on purettu uusien rakennusten tieltä.[2]
Osa alueesta on muutettu uusiksi asunnoiksi.[1] Niiden rakentaminen aloitettiin vuonna 2003.[2]
Filmstadenissa sijaitsee SF:n elokuvateatteri Filmstaden Råsunda ja myös SF:n pääkonttori.[3] Alueella toimivat myös SF:n omistamat AB Filmteknik ja AB Filmlager.[2] Ateljeet olivat vuokrattuina Statens Scenskolalle joitakin vuosia, mutta vuodesta 1971 alkaen tilat ovat olleet Riksteaternin käytössä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Solna stad: Gamla Filmstaden (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Viitattu 2.4.2013.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Solna stad: Filmstaden[vanhentunut linkki] (ruotsiksi) Viitattu 2.4.2013.
- ↑ Solna stad: Filmstaden Råsunda (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi) Viitattu 2.4.2013.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filmstaden Wikimedia Commonsissa
- Stiftelsen Filmstadens kultur (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)
- Filmstadens Samfällighetsförening (ruotsiksi)
- SF Bion elokuvateatteri Filmstaden Råsunda (Arkistoitu – Internet Archive) (ruotsiksi)