Filmnet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Filmnet tai FilmNet oli Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa 1980-luvun puolestavälistä 1990-luvun puoleenväliin toiminut maksullinen kaapeli- ja satelliittikanava, jonka ohjelmisto koostui pääosin elokuvista. Se muuttui vuonna 1997 Canal+ -palveluksi. Vuosina 2012–2015 Filmnet oli Ruotsin TV4:n omistaman digitaalisen VOD-videotilauspalvelun nimenä[1]. Molemmat olivat saatavissa myös Suomessa.

Ruotsalaisen Esselten ja hollantilaisen ATN:n yhteisesti omistama Filmnet aloitti lähetyksensä vuosien 1984–1985 paikkeilla. Se oli Euroopan ensimmäisiä elokuvakanavia, ja sen omistajien joukkoon tulivat myöhemmin suuret Hollywood-studiot Paramount, Universal ja MGM. Ruotsissa kanava aloitti 1985 ja muuttui ympärivuorokautiseksi 1987.

Vuoden 1993 paikkeilla Filmnet toimi Suomessa satelliititse kahden kanavan voimin ja tarjosi elokuvien lisäksi lastenohjelmia (osion nimenä K-TV) ja sekalaista viihdettä. Helsingin Sanomien Pertti Avola valitti tuolloin, että ohjelmiston kiinnostavimmat osat, Hollywoodin klassikkoelokuvat, esitettiin arki-iltapäivisin ja aamuyön tunteina, kun taas paremmat katseluajat oli varattu uudemmalle amerikkalaispitoiselle tusinatuotannolle.[2]

  1. Nu lanseras Filmnet - en ny tjänst för film- och tv-serier på nätet 18.9.2012. TV4. Viitattu 8.11.2017.
  2. Avola, Pertti: FilmNet ei ole elokuvataivas. Helsingin Sanomat, 22.4.1993, s. 47. Näköislehden aukeama (vain tilaajille). Digilehden juttu (vain tilaajille).
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Filmnet