Fenyyli-isotiosyanaatti
| Fenyyli-isotiosyanaatti | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Isotiosyanaattobentseeni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C1=CC=C(C=C1)N=C=S[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C7H5NS |
| Moolimassa | 135,19 g/mol |
| Sulamispiste | -21 °C[2] |
| Kiehumispiste | 221 °C[2] |
| Tiheys | 1,13 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Fenyyli-isotiosyanaatti (C7H5NS) on isotiosyanaatteihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää orgaanisen kemian synteeseissä ja analyyttisenä reagenssina.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa fenyyli-isotiosyanaatti on väritöntä tai kellertävää nestettä. Sillä on sinapinkaltainen pistävä haju. Yhdiste on veteen liukenematonta ja liukenee useisiin orgaanisiin liuottimiin esimerkiksi etanoliin, dietyylieetteriin ja kloroformiin. Fenyyli-isotiosyanaatti on myrkyllistä ja ärsyttää silmiä ja hengitysteitä.[2][3][4]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fenyyli-isotiosyanaattia voidaan valmistaa aniliinin ja hiilidisulfidin tai tiofosgeenin välisellä reaktiolla ja hapettamalla muodostuva ditiokarbamaattijohdannainen fenyyli-isotiosyanaatiksi lyijynitraatin avulla.[2][3][4]
Fenyyli-isotiosyanaattia käytetään useiden heterosyklisten yhdisteiden erimerkiksi lääkkeiden ja fungisidien valmistukseen. Lisäksi sitä käytetään peptidien aminohappokoostumuksen selvittämiseen. Peptidin N-pää reagoi fenyyli-isotiosyanaatin kanssa muodostaen tiohydantoiinijohdannaisen, joka irtoaa peptidiketjusta. Nämä johdannaiset voidaan erottaa ja tunnistaa korkean erotuskyvyn nestekromatografian avulla.[2][3][4][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Isothiocyanatobenzene – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 17.11.2017.
- ↑ a b c d e f Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 753. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1256. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas Scott & Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 814. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
- ↑ Reinhard Bruckner: Organic Mechanisms, s. 355. Springer, 2010. ISBN 978-3-642-03650-7 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.11.2017). (englanniksi)