Feldberg (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Feldberg
Tiedot
Toiminnassa 2009–
Tyylilaji indie pop, folk[1]
Kotipaikka Reykjavík, Islanti[1]
Jäsenet

Eberg (Einar Tönsberg)
Rósa Birgitta Ísfeld

Levy-yhtiö

Cod Music (Islannissa)[1]
Rallye (Japanissa)[1]
Kitsuné Maison (Ranskassa)[1]

Aiheesta muualla
www.feldbergmusic.com

Feldberg on tammikuussa 2009 perustettu islantilainen duo, jonka muodostavat aiemmin kolme albumia Euroopassa julkaissut muusikko Eberg eli Einar Tönsberg sekä jazzlaulaja Rósa Birgitta Ísfeld, joka on ollut islantilaisen Sometime-popyhtyeen jäsen. Eberg ja Ísfeld tapasivat yhteisen ystävän kautta, ja päättivät kutsua yhtyettään nimellä Feldberg. Yhtye kokoontui jokaisena tiistai-iltana muutaman kuukauden ajan tekemään kappaleita.[2]

Nova Telecom -yhtiö käytti keväällä 2009 yhtyeen kappaletta Don't Be A Stranger mainoksessaan, jonka jälkeen kappale julkaistiin singlenä. Lisäksi kappale on mukana useilla islantilaisilla kokoelma-albumeilla. Feldbergin ensimmäinen albumi Don't Be A Stranger ilmestyi Islannissa lokakuussa 2009 Cod Music -levy-yhtiön kautta. Rallye-levy-yhtiö julkaisi Don't Be A Stranger -albumin Japanissa vuonna 2010. Feldbergin kappale Dreamin' on mukana ranskalaisen Kitsuné Maisonin huhtikuussa 2010 julkaistulla kokoelma-albumilla.[2][3]

Vuonna 2010 pidetyssä Icelandic Music Award -tilaisuudessa Feldberg oli ehdolla vuoden kappaleen, vuoden säveltäjän sekä vuoden albumin palkinnon saajaksi. Yhtyeen Dreamin'-kappale voitti tilaisuudessa vuoden kappaleen palkinnon.[3]

  1. a b c d e Feldberg Myspace. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)
  2. a b Feldberg Reykjavík: IMX. Arkistoitu 6.12.2010. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)
  3. a b Feldberg Iceland Airwaves. Arkistoitu 30.12.2010. Viitattu 28.12.2010. (englanniksi)
  4. a b c Feldberg Tónlist.is. Viitattu 28.12.2010. (islanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]