Siirry sisältöön

FS Latouche-Tréville (1892)

Wikipediasta
Latouche-Tréville
Latouche-Tréville
Latouche-Tréville
Aluksen vaiheet
Rakentaja Société des Forges et Chantiers de la Méditerranée, Le Havre
Kölinlasku 26. huhtikuuta 1890
Laskettu vesille 5. marraskuuta 1892
Palveluskäyttöön 6. toukokuuta 1895
Poistui palveluskäytöstä 26. kesäkuuta 1920
Loppuvaihe romutettu 1926
Tekniset tiedot
Uppouma 4 748 t (normaali)
4 990 t (täysin kuormattu)
Pituus 110,20 m (kokonaispituus)
Leveys 14,04 m
Syväys etuosa 5,05 m
perä 6,06 m
keskimäärin 5,81 m
Koneteho 8 300 ihp
Nopeus 19 solmua
Miehistöä 16 upseeria ja 378 miehistönjäsentä
Aseistus
Aseistus 2 × Canon de 194 mm Modèle 1887
6 × Canon de 138 mm Modèle 1887
4 × Canon de 65 mm Modèle 1891
4 × Canon de 47 mm Modèle 1885
8 × Hotckiss 37 mm
4 × 450 mm torpedoputkea

Latouche-Tréville oli 1890-luvun alussa valmistettu Ranskan laivaston Amiral Charner -luokan panssariristeilijä.

Pääartikkeli: Amiral Charner -luokka

Alus tilattiin le Havresta Société des Forges et Chantiers de la Méditerranéelta, missä köli laskettiin 26. huhtikuuta 1890 yhtiön Gravillen telakalla lähellä le Havrea. Alus laskettiin vesille 5. marraskuuta 1892 ja otettiin palvelukseen 6. toukokuuta 1895.[1]

Palvelukseen otettaessa alus liitettiin Välimerelle sijoitettuun 1. kevyeen divisioonaan. Se siirrettiin 1896 koululaivaksi, kunnes se palasi seuraavana vuonna itäiselle Välimerelle Kreikan–Turkin sodan alettua. Kriisin päätyttyä alus sijoitettiin Välimerelle 1. kevyeen divisioonaan, kunnes se siirrettiin 1904 reserviin.[2]

Alus palautettiin palvelukseen 15. helmikuuta 1907 tykistökoulun koululaivana. Maaliskuussa alukselta poistettiin torpedoputket. Aluksella tapahtui 22. syyskuuta 1908 onnettomuus, kun taaemman tykkitornin 194 millimetrin tykissä ollut panos räjähti lukkoa aukaistessa tykkitornissa. Kranaatti lensi putkesta vahinkoa aiheuttamatta yli laidan, mutta panos tappoi 14 tykkimiestä ja haavoitti viittä sekä lennätti tykin lukon ulos ovesta. Vaurioiden korjaaminen kesti vuoden loppuun ja koeammunnat järjestettiin 4. tammikuuta 1909. Alus palautettiin 1. tammikuuta 1912 reserviin, mistä se palautettiin palvelukseen 20. marraskuuta itäiselle Välimerelle.[2] Alus lähti 10. joulukuuta Toulonista Port Saidiin, jonne se saapui 16. joulukuuta. Alus oli itäisellä Välimerellä normaalissa tukikohta palveluksessa.[3]

Alus oli 8. marraskuuta - 26. joulukuuta 1913 Bizertassa telakalla, missä mastorakenteet korvattiin yksinkertaisemmilla. Alus palasi 30. joulukuuta Aleksandriaan, mistä se jatkoi partiointia Syyrian rannikolla. Alus määrättiin 29. heinäkuuta 1914 Bizertaan, jonne se saapui 1. elokuuta. Alus siirrettiin telakalle, missä sillä olevat ylimääräiset varusteet siirrettiin maihin. Alus liitettiin 3. elokuuta erityisdivisioonaan saattuetehtäviin, partioimaan läntisellä Välimerellä ja Otranton salmessa, kunnes se siirrettiin 5. helmikuuta 1915 Daranellien laivueeseen.[3]

Alus liitettiin 20. maaliskuuta 1915 Syyrian laivueeseen ja liittyi taistelulaiva Saint-Louisiin, jonka kanssa se ampui Turkin linnoitteita Gazassa. Alus lähetti 3. huhtikuuta valtausosaston tarkastamaan Yhdysvaltain lipun alla purjehtineen SS Indianan, jonka epäiltiin kuljettavan saarron alaista tavaraa. Aluksen päällikkö pidätettiin 8. huhtikuuta Mersinassa. Aluksen tykistö ampui 15. huhtikuuta Acran rautatiesiltaa. Se lähti 25. huhtikuuta Mudrosiin tukemaan Dardanellien maihinnousua. Alus oli 21.-24. toukokuuta Kreikan vesillä sukellusvenepartiossa.[3]

Aluksen tykistö tuki 4. kesäkuuta 1915 Dardanellien maihinnousua. Aluksen taaempaan tykkitorniin osui Turkin rannikkopatterin 210 millimetrin kranaatti, joka surmasi kaksi miestä ja haavoitti viittä. Samalla tuhoutui nuorempien upseerien messi. Alus oli 17. kesäkuuta - 20. elokuuta Egeanmerellä sukellusvenepartiossa, jolloin sen tukikohtana oli Port Yero. Aluksen miehistön terveystilanne muuttui huolestuttava, jolloin alus muutettiin tilapäiseksi sairaalalaivaksi. Alus määrättiin palaamaan Touloniin oltuaan 33 kuukautta yhtäjaksoisesti palveluksessa.[3]

Alus oli 27. elokuuta - 21. syyskuuta Toulonissa huollettavana. Alus lähti 26. syyskuuta Mudrosiin ja edelleen Salonikaan, missä se valmistautui maihinnousun tukemiseen. Aluksen terveystilanne herätti uudelleen huolta 5. tammikuuta 1916. Alus määrättiin Touloniin desinfoitavaksi ja huollettavaksi. Alus oli 10. tammikuuta - 9. helmikuuta huollossa ja Bizertassa 11.-14. helmikuuta, kunnes se palasi 21. helmikuuta Salonikaan. Alus oli 10.-19. maaliskuuta sukellusvenepartiossa. Alus liitettiin 15. huhtikuuta 3. kevyeen divisioonaan, jolloin se määrättiin Bizertaan huollettavaksi. Alus vapautui 12. heinäkuuta telakalta.[3]

Alus oli 15. heinäkuuta Korfulla laivastoharjoituksessa, mistä se palasi 11. lokakuuta Salonikaan. Alus partioi Kara Burnun edustalla. Alus oli 7.-16. tammikuuta 1917 Pireuksessa, kun jännitteet Kreikassa kasvoivat Ateenassa 1. joulukuuta kreikkalaisten ja ranskalaisten joukkojen välisen kahakan seurauksena. Se oli 17. tammikuuta - 12. maaliskuuta Korfulla. Alus siirrettiin 14. maaliskuuta Bizertaan huollettavaksi telakalle, mistä se vapautui 22. toukokuuta. Alus oli 24. toukokuuta - 16. kesäkuuta saattuetehtävissä vallattaessa Korintin kanava, mistä se palasi 18. kesäkuuta Korfulle. Alus siirrettiin 18. joulukuuta reserviin tykistön koululaivaksi.[3]

Alus palasi 31. joulukuuta 1918 Touloniin. Alus poistettiin palveluksesta 1. toukokuuta 1919 ja alusluettelosta 21. kesäkuuta 1920. Yhtiö, joka vastasi taistelulaiva Libertén nostosta, teki aluksesta proomun. Se myytiin romutettavaksi vuonna 1926.[4]

  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5 (englanniksi)
  • Feron, Luc: The Armoured Cruisers of the Amiral Charner Class. Conway's Warship, 2013, XXXV. vsk. Lontoo: Conway Publishing. ISBN 978-1-84486-236-8 (englanniksi)
  • Jordan, John & Caresse, Philippe: French Armoured Cruisers 1887–1932. Barnsley: Seaforth Publishing, 2019. ISBN 978-1-5267-4118-9 (englanniksi)
  1. Feron, Luc s. 19
  2. a b Jordan & Caresse 2019 s. 34
  3. a b c d e f Feron 2013 s. 21
  4. Jordan & Caresse 2019 s. 254