Evelyn Anthony
Evelyn Anthony (o.s. Evelyn Bridget Patricia Stephens, oik. Evelyn Ward-Thomas, 3. heinäkuuta 1926 – 25. syyskuuta 2018) oli brittiläinen kirjailija. Hän on kirjoittanut lähinnä romantiikkaa ja vakoiluaiheita sisältäviä romaaneja.[1] Hänen tuotantoonsa kuuluu noin 50 teosta, joista kymmenkunta on suomennettu.
Evelyn Anthony syntyi varakkaan laivastoupseerin Henry Stephensin tyttäreksi. Hän alkoi 1940-luvulla kirjoittaa novelleja naistenlehtiin, ja hänen esikoisromaaninsa Rebel Princess (1953) perustui löyhästi Katariina Suuren elämään. Hän kirjoitti uransa alussa muitakin historian tunnetuista naishahmoista kertovia kirjoja, kunnes vaihtoi tyyliä 1960-luvulla naisille suunnattuihin vakoilutrillereihin, joihin hän sai ideoita tiedustelupiireissä sodan aikana toimineelta isältään. 1950-luvun keskivaiheilla hän avioitui kaivosalan yritysjohtajan Michael Ward-Thomasin kanssa, ja he saivat kuusi lasta.[1]
Evelyn Anthonyn romaaniin The Tamarind Seed perustuu Blake Edwardsin ohjaama vakoiludraamaelokuva Romantiikan siemen (1974), jonka pääosia näyttelevät Julie Andrews ja Omar Sharif.
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hakaristin varjo (Voices of the Wind); suom. Mia Paakkanen, Gummerus, 1960
- Miehittäjän mahti (The Occupying Power), suom. R. Terhomaa. Weilin + Göös, 1974 ISBN 951-35-1200-2
- Kenraalin perintö (The Poellenberg Inheritance); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös, 1975 ISBN 951-35-1319-X
- Persialaiset lunnaat (The Persian Ransom); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös, 1977 ISBN 951-35-1450-1
- Kohtaaminen Firenzessä (The Malaspiga Exit), suom. Matti Kannosto, Weilin + Göös, 1976 ISBN 951-35-1360-2
- Hopeahaukka (Silver Falcon); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös 1978 ISBN 951-35-1670-9
- Jaltan uhrit (The Return); suom. Anja Haglund, Weilin + Göös, 1979 ISBN 951-35-1984-8
- Noidankehä (The Legend); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös, 1980 ISBN 951-35-2328-4
- Panttivangit (The Defector); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös, 1982 ISBN 951-35-2583-X
- Kuoleman bulevardi (The Avenue of the Dead); suom. Irmeli Sallamo, Weilin + Göös, 1983 ISBN 951-35-2716-6
- Irlantilainen veri (No Enemy But Time); suom. Mia Paakkanen, Gummerus, 1990 ISBN 951-20-3331-3
- Pahan varjo (The Scarlet Thread); suomentanut Ilkka Rekiaro, Gummerus, 1990 ISBN 951-20-3652-5
- Kohtalokas paljastus (The Exposure); suomentanut Marja Helanen-Ahtola, Gummerus, 1995 ISBN 951-20-4640-7
- Salamurhaaja (The assassin); suom. Mirja Itkonen, Jyväskylä; Helsinki: Gummerus 1991 ISBN 951-20-3726-2
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Evelyn Anthony obituary The Guardian. 10.10.2018. Viitattu 28.3.2019. (englanniksi)