Etelänleinikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Etelänleinikki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: sardous
Kaksiosainen nimi

Ranunculus sardous
Crantz

Katso myös

  Etelänleinikki Wikispeciesissä
  Etelänleinikki Commonsissa

Etelänleinikki (Ranunculus sardous, syn. R. philonotis, R. pseudobulbosus, R. sardous ssp. xatardii) on yksivuotinen, kosteiden kasvupaikkojen leinikkilaji. Etelänleinikki on myrkyllinen kasvi.[1]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelänleinikin kukassa verholehdet ovat taakäänteisiä.

Yksivuotinen etelänleinikki kasvattaa useita noin 15–30 cm pitkiä varsia. Varret ovat pystyjä, pitkähaaraisia ja tyviosastaan siirottavakarvaisia. Aluslehtiä on 2–5 kappaletta, ja niiden lapa on 2–5 cm pitkä ja kolmisorminen. Lehdykät ovat kolmihalkoisia ja hampaisia, keskilehdykkä on tavallisesti melko pitkäruotinen. Myös varren yläosassa on jonkin verran lehtiä. Niiden lehdykät ovat melko kapea- ja niukkaliuskaisia. Aivan ylimmät lehdet ovat kolmisormisia ja ehytlehdykkäisiä. Kukkaperä on uurteinen ja kukkapohjus on karvainen. Kukkia etelänleinikillä on vähän. Kooltaan ne ovat 15–25 mm leveitä ja niissä on kaksi kehäkiehkuraa. Kukan verhiö on viisilehtinen, verholehdet ovat taakäänteisiä, vaaleita ja valkokarvaisia. Myös terälehtiä on viisi kappaletta. Terälehdet ovat väriltään vaaleankeltaisia, vastapuikeita ja niissä on mesikuoppa. Etelänleinikki kukkii Suomessa heinä-syyskuussa. Hedelmistössä on 1,5–2,3 mm:n pituisia pähkylöitä, joissa on lyhyt, käyrä ota. Pähkylän reunaa kiertää rivi nystyjä.[2][3]

Suomessa tavattavista leinikkikasveista etelänleinikki muistuttaa suuresti mäkileinikkiä (Ranunculus bulbosus), joka kuitenkin on monivuotinen ja sen varren tyvi on mukulamainen.[4]

Alkuperäislajina etelänleinikkiä kasvaa Euroopassa Espanjasta ja Ison-Britannian etelä- ja keskiosista Bulgariaan, Romaniaan, Länsi-Ukrainaan, Puolaan ja Tanskaan. Myös Pohjois-Afrikassa Tunisiasta länteen se on alkuperäislaji. Tulokkaana etelänleinikki on levinnyt myös Norjan, Ruotsin ja Suomen keskiosiin, sekä Pohjois-Amerikkaan lähinnä mantereen itä- ja kaakkoisosiin.[4]

Suomessa etelänleinikki on harvinainen tulokas, jota on tavattu muutamin paikoin eri puolella maata muun muassa Pohjanlahden satamakaupungeissa ja Etelä-Suomen sisämaassa.[5]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelänleinikin tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat lajin alkuperäisellä kasvuseudulla rannikkoseutujen kosteat, suolapitoiset ja hiekkaiset pellot, laitumet, sorakuopat, ojat ja somerikkoiset rannat.[3] Suomessa etelänleinikkiä tavataan tulokkaana myllyillä, satamissa ja kaatopaikoilla.[1] Laji on kalkinsuosija.[3]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
  1. a b Retkeilykasvio 1998, s. 78.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 75, 77.
  3. a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 178.
  4. a b Den virtuella floran: Sydsmörblomma (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 16.11.2011.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Etelänleinikin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.11.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]