Eskoo
Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo on Seinäjoella toimiva kehitysvammais- ja lastensuojelupalveluihin erikoistunut julkinen palveluorganisaatio.[1] Seinäjoen lisäksi Eskoolla on toimintaa Kristiinankaupungissa, Pietarsaaressa, Vaasan Tervajoella entisen Vähänkyrön alueella sekä Alajärven Lehtimäellä, jossa sijaitsee Pekonrannan leirikeskus. Eskoota ylläpitää Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, johon kuuluvat kaikki Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien 34 kuntaa.[2][3]
Eskoon keskuslaitos sijaitsee Seinäjoen Törnävän ja Kärjen kaupunginosien eteläpuolella.[4] Se muodostaa oman postinumeroalueensa 60280 Seinäjoki.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kehitysvammaisille tarkoitettu Eskoon keskuslaitos rakennettiin Törnävän eteläpuolen kallioiselle ja mäntymetsäiselle alueelle 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkuvuosina.[4][5] 1980-luvulla Eskoossa oli 317 asukasta kaikkialta silloisen Vaasan läänin suomenkielisistä kunnista.[6] Vuonna 2006 Eskoossa oli noin 150 asukassta, mikä teki siitä Suomen mittakaavassa keskisuuren kehitysvammalaitoksen. Tavoitteena on saada asukasmäärä noin 50:een vuoteen 2017 osana trendiä, jossa kehitysvammahuoltoa siirretään laitoksista tuettuun asumiseen.[7]
1970-luvun alkuvuosina Eskoossa asui ja kävi koulua muun muassa vuoden 2015 Euroviisuedustajana tunnettu Pertti Kurikka.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jokaisella on oikeus kasvuun ja hyvään elämään, Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo, verkkosivuston etusivu. Viitattu 16.11.2015.
- ↑ Jäsenkunnat, Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo. Viitattu 16.11.2015.
- ↑ Lammi, Kaisa: Moniaistinen tilasuunnitelma : sisustussuunnitelma Eskoon Koivusillan toiminta- ja aikuiskoulutuskeskukseen, s. 10. (Opinnäytetyö) Jurva: Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Muotoilun koulutusohjelma, 2012. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 16.11.2015).
- ↑ a b Routakallio-Eskoo-Rengonkylä-Honkakylä, luontoselvitys (Arkistoitu – Internet Archive), Seinäjoen kaupunki 2007. Sivu 11. Viitattu 16.11.2015.
- ↑ Eskoon keskuslaitos, Porstua-kirjastot 24.10.2008. Viitattu 16.11.2015.
- ↑ 1980-lukulaista elämänmenoa ja muistoja menneistä Seinäjoella Törnävällä, Yle Elävä arkisto 24.9.2012. Viitattu 16.11.2015.
- ↑ Kehitysvammaisten yksilöllinen asuminen. Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä asumisratkaisuja (Arkistoitu – Internet Archive). Toim. Markku Niemelä ja Krista Brandt. Helsinki, 2008. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä, ISSN 1236-2115, 2007:73. ISBN 978-952-00-2515-1. Sivu 65, 115.
- ↑ Vedenpää, Ville: Pertti Kurikan elämä Vihdistä Euroviisuihin – laitoskasvatista itsenäiseksi punkkariksi, Yle Uutiset 11.5.2015. Viitattu 16.11.2015.