Esine (oikeustiede)
Esine (ruots. sak) oikeudellisessa merkityksessä on perinteisesti määritelty rajoitetuksi aineelliseksi kappaleeksi, johon ihmisellä voi olla oikeudellista määräysvaltaa.[1][2] Esineen käsite on kuitenkin mahdollista ymmärtää oikeudellisesti myös muilla tavoin, jolloin se voi myös kattaa aineettomat esineet.[3][4] Esineen käsite tulee erottaa omaisuudesta, jolla tarkoitetaan oikeudellisessa kielenkäytössä varallisuusoikeuksia.
Esineinä pidetään vain yksilöityjä aineellisia kappaleita. Paljousesineet voivat olla esineitä vasta, kun tarvittava yksilöinti on tapahtunut. Tällaisia yksilöityjä paljousesineitä ovat esimerkiksi pakka kangasta tai tynnyrillinen öljyä.[1][5] On myös esitetty, että joitain hyvin pieniä ja vähäarvoisia aineellisia kappaleita, kuten viljanjyviä tai marjoja, tulisi pitää esineenä vasta, kun niitä on riittävä määrä.[6]
Esineiden ryhmittely
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tärkein esineiden jaottelu on jako kiinteisiin ja irtaimiin esineisiin. Kiinteitä esineitä ovat kiinteistöt sekä muut maa- ja vesialueiden rekisteriyksiköt. Irtaimia esineitä puolestaan ovat kaikki muut kuin kiinteät esineet. Kiinteitä ja irtaimia esineitä koskevat oikeussäännöt poikkeavat monilta osin toisistaan, mikä johtuu etenkin mapohjan erityisestä merkityksestä. Lisäksi joitakin irtainten esineiden ryhmiä koskee tavanomaisista irtaimista esineistä poikkeavia oikeussääntöjä. Näihin ei-tavanomaisiin irtaimiin esineisiin kuuluvat arvopaperit, rekisteröitävät irtaimet esineet, kuten alukset, ilma-alukset ja eräät ajoneuvot, sekä toisen maalla olevat rakennukset.[7][8]
Etenkin irtaimen kaupan kannalta esineet voidaan jakaa laji- ja erityiesineisiin. Lajiesineen kaupassa kohteena on laadun ja paljouden mukaan määritelty esine, kun taas erityisesineen kaupassa kohteena on tietty yksilöity esine.[9][10]
Esineitä voidaan ryhmitellä myös muilla tavoin. Esineet on perinteisesti jaettu esimerkiksi yksityisiin ja julkisiin esineisiin, yksinkertaisiin ja yhdistettyihin esineisiin sekä jaollisiin ja jaottomiin esineisiin. Näillä jaotteluilla ei ole nykyään enää juurikaan merkitystä, sillä niihin ei liity oikeusvaikutuksia.[11]
Esineen ainesosat ja tarpeisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esinettä ja sen ainesosia ja tarpeistoa koskevien oikeuksien välillä on oikeudellinen riippuvuussuhde. Ainesosa- ja tarpeistosuhteesta ei Suomessa säädetä lainsäädännössä, vaan se on kehittynyt oikeuskäytännössä. Ainesosa- ja tarpeistosuhteen syntyminen edellyttää ensinnäkin pää- ja sivuesineen välistä faktista liittosuhdetta, joka ilmenee yhtäältä fyysisenä yhteytenä ainesosan kohdalla ja pysyvänä käyttötarkoituksellisena yhteytenä tarpeiston kohdalla. Esineen ainesosan ja tarpeiston välinen raja on kuitenkin häilyvä, eikä yleensä ole tarpeellista selvittää sitä, kummasta on kyse, koska niitä koskevat samat oikeussäännöt. Faktisen liittosuhteen lisäksi ainesosa- ja tarpeistosuhteen syntyminen edellyttää omistuksen yhteisyyttä, eli että sivuesine kuuluu pääesineen omistajalle. Ainesosa- ja tarpeistosuhde voi kuitenkin syntyä omistuksen yhteisyyden puuttumisesta huolimatta pelkästää faktisen liittosuhteen perusteella, jos sivuesineen liittäminen pääesineeseen on tapahtunut pääesineen omistajan intressissä. Ainesosa- ja tarpeistosuhteen lakkaaminen edellyttää faktisen liittosuhteen purkamista.[12][13]
Ainesosa- ja tarpeistosuhteen oikeusvaikutuksia luonnehditaan yleisesti sanomalla, että ainesosat ja tarpeisto jakavat esineen oikeudellisen kohtalon. Pääesinettä koskevat oikeussäännöt ja -toimet ulottavat siis vaikutuksensa myös ainesosaan ja tarpeistoon. Esimerkiksi kaupan katsotaan koskevan myös kohteena olevan esineen ainesosia ja tarpeistoa, vaikkei tätä olisi nimenomaisesti mainittu.[14][15]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaisto, Janne – Lohi, Tapani: Johdatus varallisuusoikeuteen. (2. uudistettu painos) Helsinki: Talentum, 2013. ISBN 978-952-14-2062-7
- Kartio, Leena: Esineoikeuden perusteet. (2. uudistettu painos) Jyväskylä: Lakimiesliiton kustannus, 2001. ISBN 952-14-0341-1
- Tepora, Jarno: Johdatus esineoikeuden perusteisiin. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2008. ISBN 978-952-10-3756-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kartio 2001, s. 63.
- ↑ Tepora 2008, s. 35.
- ↑ Kartio 2001, s. 66.
- ↑ Tepora 2008, s. 37.
- ↑ Tepora 2008, s. 35–36.
- ↑ Kaisto – Lohi 2013, s. 47–48
- ↑ Kartio 2001, s. 70–83.
- ↑ Tepora 2008, s. 39–42.
- ↑ Kartio 2001, s. 64.
- ↑ Kaisto – Lohi 2013, s. 50–52
- ↑ Kartio 2001, s. 67–69.
- ↑ Kartio 2001, s. 96–104.
- ↑ Tepora 2008, s. 47–50.
- ↑ Kartio 2001, s. 105–106.
- ↑ Tepora 2008, s. 52.