Esihyönteiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esihyönteiset
Acerantomon doderoi
Acerantomon doderoi
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Entognatha
Lahko: Esihyönteiset
Protura
Silvestri, 1907
Heimot
Katso myös

  Esihyönteiset Wikispeciesissä
  Esihyönteiset Commonsissa

Esihyönteiset (Protura) on niveljalkaisiin kuuluva lahko. Lahkon nimi on sikäli harhaanjohtava, että nämä eläimet eivät ole hyönteisiä, vaan kuuluvat kokonaan eri luokkaan. Suomesta esihyönteisiä tunnetaan kolme lajia.[1]

Esihyönteiset kuvasivat tieteelle ensimmäisenä toisistaan riippumatta Filippo Sylvestri vuonna 1907 ja Antonio Berlese vuonna 1908.[2]

Esihyönteisistä ei toistaiseksi tunneta minkäänlaista fossiiliaineistoa[3].

Esihyönteiset ovat erittäin pienikokoisia, vain alle kahden millimetrin pituisia pitkänomaisia selkärangattomia eläimiä. Niillä ei ole silmiä, eikä väripigmenttiä. Myöskään tuntosarvia ei ole, vaan etummainen raajapari, jota ei käytetä liikkumiseen, toimii tunnistelueliminä.[1][4] Pää on kartiomainen, mikä on antanut ryhmälle englanninkielisen nimen coneheads. Kolmessa etummaisessa takaruumiin jaokkeessa on jalkaa muistuttava ulkonema. Esihyönteiset elävät maaperässä, karikkeessa ja sammalikoissa tyypillisesti noin 10 cm syvyyteen asti, mutta siirtyvät talveksi syvemmälle.[5][2] Eri lajeja tunnetaan maailmanlaajuisesti noin 750. Näistä noin 300 kuuluu sukuun Eosentomon[6].

Esihyönteisten suuosat ovat imevät[1], mikä viittaa niiden nauttivan nestemäistä ravintoa. Ravinnonlähdettä luonnossa ei kuitenkaan tunneta. Niiden arvellaan kuitenkin käyttävän ravinnokseen lähinnä kasvijätettä ja sienirihmastoa.[4][2] Jotkin lajit voivat ehkä olla petoja[1]. Esihyönteiset saattavat olla tavattoman runsaslukuisia. Esimerkiksi saksalaisesta metsästä on laskettu 90 000 yksilöä neliömetriltä.[5]

Muodonvaihdos on olematon[1]. Vastakuoriutuneella nymfillä on yhdeksän takaruumiin jaoketta. Jaokkeita tulee yksi lisää jokaista nahanluontia kohti, kunnes aikuisella yksilöllä jaokkeita on 12.[6] Aikuiset saattavat luoda nahkansa, mutta uusia jaokkeita ei enää tule[1].

  1. a b c d e f Larry Huldén: Suomen hyönteislahkot. Luonnontieteellinen keskusmuseo (opintomoniste)
  2. a b c Gordon's Protura page (englanniksi)
  3. Penney D. & Jepson J. E.: Fossil Insects: An introduction to palaeoentomology. Siri Scientific Press, 2014. ISBN 978-0957453067 s. 92
  4. a b CSIRO: Protura (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  5. a b Tree of Life: Protura (englanniksi)
  6. a b BugGuide.net (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]