Ernesti Hentunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ernesti Hentunen työhuoneessaan Helsingin Fredrikinkadulla 1940-luvulla.

Ernst (Ernesti) Hentunen (22. heinäkuuta 1885 Pietari – 3. marraskuuta 1951 Helsinki[1]) oli suomalainen asianajaja, lehdenkustantaja ja populistinen poliitikko. Hentunen julkaisi pitkään Totuuden Torvi -sensaatiolehteä ja johti vuosina 1944–1951 perustamaansa Radikaalista Kansanpuoluetta.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernesti Hentusen vanhemmat olivat pietarinsuomalainen konemestari Otto Fredrik Hentunen ja Maria Gustava Pääkkönen. Hentunen pääsi ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Normaalilyseosta 1906 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1908. Hän suoritti myös molempien oikeuksien tutkinnon 1915.[1] Hentunen toimi uransa alkuvaiheissa Inkeri-lehden toimittajana Pietarissa 1908–1909 sekä kieltenopettajana vuosina 1909–1916 Kristiinankaupungissa, Nurmeksessa ja Terijoella. Asianajajan ammattia Hentunen ryhtyi harjoittamaan 1916 suoritettuaan oikeustutkintonsa edellisenä vuonna.[2] Hän oli myös vähäosaisten oikeusasiamiehenä Helsingissä.

Vuonna 1918 Hentunen joutui joksikin aikaa vankileirille, kun häntä syytettiin yhteistyöstä punaisten kanssa. Hentusta ei lopulta tuomittu, mutta kokemus synnytti hänessä pysyvän kaunan Suomen vallanpitäjiä kohtaan. Hentunen toimi vuonna 1930 niin sanotusta ”Rovaniemen murhapoltosta” syytettyjen lappilaisten kommunistinuorten puolustusasianajajana oikeudessa. Hän kertoi lapualaisten pahoinpidelleen hänet matkalla ensimmäiseen oikeudenistuntoon.

Helsingin Sanomat julkaisi 7. syyskuuta 1928 uutisen, jonka mukaan Hentunen olisi kavaltanut hoitamansa kuolinpesän varoista 100 000 markkaa, kirjoittanut katteettomia šekkejä ja poistunut maasta. Uutinen peruttiin pian, mutta Hentunen haastoi Helsingin Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Suomen Sosiaalidemokraatin vastaavat toimittajat oikeuteen kunnianloukkauksesta. Hän haastoi myös saman Helsingin Sanomilta lainatun uutisen julkaisseiden maaseutulehtien päätoimittajia oikeuteen ja kirjoitti Totuuden Torvi -lehdessään panevansa syytteeseen kaikki maan sanomalehdet.[3]

Vuonna 1928 Hentunen alkoi julkaista Totuuden Torvea, jossa ensimmäistä kertaa Suomessa arvosteltiin julkisesti poliitikkoja, kansanedustajia ja virkamiehiä taitamattomuudesta, väärinkäytöksistä ja lehmänkaupoista. Hentunen tuomittiin lehdessä julkaistuista jutuista kahdesti vankeuteen ja lopulta hän poistui Suomesta 1933, ennen kuin hänen olisi pitänyt mennä jälleen istumaan vankeustuomiota. Hänen mielenterveytensä tutkittiin 1933, koska häntä epäiltiin ”hulluksi”, mutta lääkäri ei havainnut siihen viittaavaa.[2]

Hentunen vietti suurimman osan seitsemästä maanpakolaisvuodestaan Baltiassa ja Ranskassa. Pariisissa hän toimi löytötavaratoimiston virkailijana ja sattui kerran ostamaan lunastamatta jääneiden löytötavaroiden huutokaupasta Sorbonnen yliopiston professorinviitan. Palattuaan rikostensa vanhettua Suomeen 1940 Viron kautta Hentunen esiintyi viittaa todisteena käyttäen professorina. Hän kertoi väitelleensä Sorbonnen yliopistossa tohtoriksi ja opettaneensa siellä siviilioikeutta. Väitteiden todenperäisyyttä oli hankala varmistaa sekasortoisissa oloissa, koska Pariisi oli miehitettynä.[2]

Suomessa Hentunen perusti vuoden 1941 alussa Siirtoväen puolueen, jonka oli tarkoitus ajaa evakkoon joutuneiden karjalaisten asiaa. Viranomaiset epäilivät kuitenkin Hentusen toimivan Neuvostoliiton hyväksi, eikä puoluetta hyväksytty yhdistysrekisteriin. Lopullisesti puolueen toiminta kuihtui jatkosodan sytyttyä.

Jatkosodan aikana Hentunen ryhtyi maanpetoksesta syytettynä olleen kommunisti Aimo Rikan puolustusasianajajaksi, ja hänet asetettiin tämän vuoksi kotiarestiin 1942. Hän pääsi arestista seuraavana vuonna luvattuaan pysyä erillään politiikasta.

Syksyllä 1944 Hentunen perusti Radikaalisen Kansanpuolueen, jonka ohjelmassa vaadittiin ankaria tuomioita sotasyyllisille, yritysten sosialisointia, armahduksia sotilaskarkureille sekä muun muassa kansantuomioistuinten perustamista. Puolueen linja oli aluksi hyvin vasemmistolainen, mutta kun SKDL ei suostunut yhteistyöhön radikaalisen kansanpuolueen kanssa, puolue muuttui kommunisminvastaiseksi.

Hentunen aloitti 1945 Totuuden Torven julkaisemisen uudelleen. Muita Hentusen julkaisemia lehtiä olivat Kovaääninen, Minä ulvon, Aika, Minä huudan ja joululehti Orjan joulukellot.

Radikaalisen kansanpuolueen toiminta oli vilkkainta vuosina 1947–1948. Hentunen järjesti tällöin suuria puhetilaisuuksia Helsingin Rautatientorilla ja Messuhallissa. Maaliskuussa 1948 kommunistit keskeyttivät yhden tällaisen tilaisuuden, kun Hentunen oli puheessaan kritisoinut voimakkaasti juuri solmittua YYA-sopimusta. Hentunen joutui 1947 muutamaksi kuukaudeksi turvasäilöön ja vuonna 1949 presidentti Paasikiven aloitteesta nostetussa oikeusjutussa hänet tuomittiin sakkoihin Totuuden Torvessa julkaistuista Neuvostoliittoa arvostelevista artikkeleista.

Suuresta kohusta huolimatta Radikaalisen kansanpuolueen menestys vaaleissa jäi vaatimattomaksi. Merkittävimmäksi vaalimenestykseksi jäi Hentusen itsensä valinta 1947 puolueen listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon, jonka jäsenenä toimi vuosina 1948–1950. Kommunisteja lukuun ottamatta muut puolueet eivät suhtautuneet Hentuseen vakavasti. Hentusen YYA-sopimuksen arvostelun yhteydessä vuonna 1951 keksimä termi "Kekkoslovakia" jäi kuitenkin elämään.[2][4] Hentunen oli Radikaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana kuolemaansa saakka, ja puolue lopetti toimintansa hänen kuoltuaan. Totuuden torvi -lehteä julkaistiin pilalehtenä vielä Hentusen kuoleman jälkeenkin vuoteen 1958 saakka. Hentusen puoluetta ja Totuuden Torvea voi pitää edelläkävijänä 1960- ja 1970-luvun Veikko Vennamon SMP:n ja Urpo Lahtisen Hymy-lehden edustamalle populismille, jotka menestyivät jo huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä.

Riku Neuvosen mukaan Hentunen oli poliittinen seikkailija ja populisti, joka ei ”varsinaisesti kannattanut mitään puoluekantaa vaan tuomitsi kaikki poliitikot”.[2]

Hentunen oli naimisissa kahdesti: 1916–1925 filosofian maisteri Hilda Emilia Ekholmin (1875–1925) kanssa ja 1934–1951 Zinaida Nippertin kanssa. Jälkimmäisestä liitosta Hentusella oli tytär.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ruusuja myrskyssä: Kristiinan Nuorten Nuijan juhlajulkaisu. Toimittanut E. Hentunen. K.ristiina 1910.
  • Oikeudenkäynti Totuuden torvea vastaan. 1 kirjelmä. Ernesti Hentunen, Huopalahti 1931.
  • Valtiorikoksiako?. Totuuden torvi, Helsinki 1932. 2. painos 1933.
  • Ranskan sivistyksen ja vallankumouksen historia. Trianon, Helsinki 1933.
  • L’Immixtion: Étude de droit international.[vanhentunut linkki] Paris 1934. (Hentusen Sorbonnen tohtorinväitöskirjakseen väittämä teos.)
  • Radikaalisen kansanpuolueen ohjelma: Käsittää 70 eri uudistusmenetelmää. Laadittu syyskuussa 1944. Helsinki 1946.
  • Radikaalisen kansanpuolueen ohjelma: Ulkopolitiikka. Helsinki 1947.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Ylioppilasmatrikkeli 1905–1907, s. 141. (Archive.org.)
  2. ↑ a b c d e Seppälä, Juha: Ernesti Hentunen Valkoisessa talossa. Parnasso 5/2018, s. 62. (Viitteet eivät koske koko kappaletta.)
  3. ↑ Huomiota herättävä kavallus – Lakit. kand. Ernesti Hentunen kavaltanut 100,000 markkaa. Helsingin Sanomat 7.9.1928, s. 5. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
    Pakinaa – Hentunen. Hämeen Sanomat 26.9.1928, s. 3. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
    Pakinaa – Lakit. kand. ja fil. maist. Ernesti Hentunen. Kauppalehti 15.9.1928, s. 3. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
    Pakinoita – Terve Hentunen. Lahden Sanomat 18.10.1928, s. 2. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
    Ernesti Hentusen painokanneteollisuus. Pohjolan Työmies 2.2.1929, s. 3. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
  4. ↑ Vänttinen, Ilkka: Kustaako muka kunnon mies! Oikeustieteen tohtori Riku Neuvonen kirjoitti sananvapauden historiasta Kulttuuritoimitus. 30.6.2019. Viitattu 24.1.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aatsinki, Ulla & Valenius, Johanna (toim.): Ruumiita ja mustelmia: Näkökulmia väkivallan historiaan. Turku: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2004. ISBN 951-98296-7-9
  • Levä, Ilkka: ”Rovaniemen murhapoltto 1930: Poliisin ja työväestön kohtaamisen muistijäljestä historiaksi”, Ruumiita ja mustelmia: Näkökulmia väkivallan historiaan, s. 164–217. Turku: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2004.
  • Uola, Mikko: Ernesti Hentunen – tasavallan hovinarri: Suomalaisen populismin juurilla. Turku: Turun yliopisto, poliittisen historian laitos, 1997. ISBN 951-29-1024-1
  • Uola, Mikko: ”Hentunen, Ernesti (1885–1951)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 773–774. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.
  • Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953. Helsinki: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-768-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ernesti_Hentunen&oldid=22179749”