Eriskaynponi
| Eriskaynponi | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi: | poni |
| Alkuperä ja nimet | |
| Alkuperämaa: |
 Skotlanti |
| Polveutuminen: | hebridienponi, kelttiläiset ja norjalaiset ponit |
| Rodun syntyaika: | mahdollisesti esihistoriallinen |
| Kantakirja perustettu: | 1972 |
| Esiintyminen ja käyttö | |
| Käyttötarkoitus: | ratsu, valjakkoajo |
| Globaali esiintyminen: | n. 300-400 yksilöä |
| Tärkeimmät alueet: | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ominaisuudet | |
| Korkeus: | 120–138 cm |
| Värit: | yleensä kimo, joskus musta tai ruunikko |
Eriskaynponi on harvinainen skotlantilainen ponirotu. Se on kotoisin Ulko-Hebrideihin kuuluvalta Eriskayn saarelta ja elänyt alueella mahdollisesti jo ennen viimeisintä jääkautta.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleisvaikutelmaltaan eriskaynponi on vahva ja vankka alkuperäisponi, joka on sopeutunut Ulko-Hebridien ankaraan ympäristöön. Rotu on muotoutunut pitkälti luonnonvalinnan kautta, joten rotumääritelmässä sallitaan jonkin verran vaihtelua. Säkäkorkeus on 120–138 cm[1].[2]
Eriskaynponin pää on ponimainen, suhteellisen suuri ja leveä, muttei kuitenkaan karkea. Profiili on suora. Kaula on melko pitkä ja lihaksikas. Lavat ovat lihaksikkaat ja ne voivat olla ratsuhevosten lapoja pystymmät. Rintakehä on syvä, mutta ei liian leveä. Selkä on voimakas pitkän rintakehän ja lyhyen lanteen ansiosta. Lautanen on kevyesti laskeva ja takaosa on voimakas. Jalat ovat vahvat ja hyväluiset. Vuohiset ovat lyhyet ja melko pystyt, vuohiskarvoitus on vähäistä. Kaviot ovat kovat, pienet ja pyöreät. Kesällä ponien karvapeite on hieno ja silkkinen, talviturkki taas on tiheä ja vedenkestävä, antaen suojaa ankaralta ilmastolta. Jouhet ovat runsaat ja ihanteellisesti aaltoilevat torjuakseen sadetta mahdollisimman tehokkaasti. Häntä on kiinnittynyt suhteellisen alas, suojellen takapäätä säältä.[2][1][3][4][5]
Väriltään eriskaynponi on yleensä kimo, harvemmin musta tai ruunikko. Tummilla poneilla tulisi olla vaaleampi turpa ja silmänympärykset, mutta ei selkeää siimaa.[2][1]
Ponien liike on tasaista ja suoraa. Askeleet ovat lyhyitä ja liioittelemattomia, mikä säästää energiaa ja tekee ponista kestävän.[2][5][3]
Luonteeltaan eriskaynponin tuli olla rauhallinen ja ihmisystävällinen, ilman merkkejä aggressiivisuudesta. Luonne onkin ollut tärkeimpiä valintaperusteita rodun jalostuksessa. Ponit ovat yleensä helposti koulutettavia.[2][6][7]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eriskaynponi on nimensä mukaisesti kotoisin Skotlannin Ulko-Hebrideihin kuuluvalta pieneltä Eriskayn saarelta. Ponit ovat sopeutuneet saaren kallioiseen ja puuttomaan luontoon, niukkaan ravintoon sekä märkään ja kylmään ilmastoon.[2][5]
1700- ja 1800-luvuilla Skotlannissa oli lukematon määrä erilaisia alkuperäisponityyppejä. Hebridien saarella eläneitä poneja kutsuttiin hebridienponeiksi. Nämä ponit polveutuivat kelttiläisistä ja osin norjalaisten viikienkien tuomista poneista ja ne elivät Skotlannin saarilla mahdollisesti jo jääkautta edeltävänä aikana. Hebridienponin tyypeistä ainoastaan eriskaynponi on säilynyt puhtaana nykyaikaan asti.[2][1][4]
.jpg)
Eriskaynponi oli tärkeä osa paikallisten pienviljelijöiden jokapäiväistä elämää. Ne kantoivat turvetta, merilevää ja hiiltä kyliin, kuljettivat ihmisiä ja tekivät myös kevyitä maatöitä. Kesäisin ponit laidunsivat vapaana kukkuloilla, talvisin kylässä talojen lomassa ja tarvittaessa omistaja haki poninsa liekaan lähemmäs viljelyksiä. Eriskaylla miehet olivat suurimman osan ajasta merellä kalastamassa, joten suurin osa saaren töistä jäi naisten ja lasten hoidettavaksi. Vain ihmisystävälliset, helposti koulutettavat ja ahkerat ponit pidettiin ja ponien luonne oli yksi tärkeimmistä jalostusvalinnan kohteista luonnonvalinnan ohella.[2][1][4]
1800-luvulla saarille alettiin tuoda mantereelta hevosia, muun muassa vuonohevosia, arabeja ja clydesdaleja, risteytettäväksi paikallisiin poneihin, tarkoituksena luoda suurempia ja vahvempia poneja maatöihin. Nykyinen ylämaanponi on syntynyt näistä risteytyksistä ja se onkin geneettisesti eriskaynponin lähin sukulainen. Eriskayn saarelle muun rotuisia hevosia ei kuitenkaan tuotu syrjäisen saaren hankalan saavutettavuuden takia, lisäksi suuremmat ponit olisivat olleet kalliimpia ylläpitää. Näin ollen eriskaynponi säilyi puhdasrotuisena. Senkin kanta kuitenkin pieneni koneellistumisen ja saaren ihmispopulaation vähenemisen myötä. Maatalouden muuttuessa poneja ei enää tarvittu maatöihin ja autolautan sekä saarelle vievän pengertien myötä ei myöskään liikkumiseen. 1970-luvun alussa poneja arvellaan olleen jäljellä noin 20 yksilö ja vuonna 1986 poneja tavattiin enää Eriskaylla ja Uistin saarilla.[2][1][7][8][5]
Vuonna 1972 Eriskaylla rodulle perustettiin kantakirja ja oma yhdistys, Comann Each nan Eilean, sen suojelemiseksi alkuperäisessä elinympäristössään. Yhdistys uskoo, että rodun ominaispiirteiden säilyttämiseksi suojelun pitää tapahtua nimenomaan Hebridien saaristossa. Koska viimeinen tunnettu puhdasrotuinen ori oli kuollut vuosi ennen yhdistyksen perustamista, päädyttiin ostamaan ylämäänponiori 20 tunnettua puhdasrotuista tammaa[7] varten. Seuraavana vuonna löydettiin kuitenkin puhdasrotuinen, mutta rekisteröimätön Eric niminen ori läheiseltä South Uistin saarelta. Yhdistys osti orin ja toi sen Eriskayn viereiselle Barran saarelle lisääntymään puhdasrotuisten tammojen kanssa. Nykyään kaikki yhdistyksen ohjeistuksen mukaan kasvatetut ponit polveutuvat nimenomaan Ericistä.[2]
1986 mantereen puolella perustettiin rodulle uusi erillinen yhdistys The Eriskay Pony Society (alun perin nimeltään The Eriskay Pony Breed Society). Yhdistyksellä on oma erillinen jalostusohjelmansa.[2]
Eriskaynponi on yhä harvinainen rotu ja niitä on maailmassa noin 300–400 yksilöä, lähinnä Yhdistyneen kuningaskunnan alueella.[2][1][4][6]
Jalostus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eriskaynponeille on olemassa kaksi kantakirjaa, Comann Each nan Eilean ja The Eriskay Pony Society, joilla molemmilla on oikeus jakaa passeja rodun edustajille[9]. Vuonna 1972 perustettu Comann Each nan Eilean toimii Eriskayn saarella ja yhdistys uskookin, että eriskaynponin ominaisuudet muuttuvat, jos niitä kasvatetaan alkuperäisestä poikkeavassa ympäristössä. Mantereella toimiva The Eriskay Pony Society perustettiin 1986 ja se on jäsenmäärältään yhdistyksistä suurempi. Kantakirjoja on kaksi, koska yhteistyö yhdistysten välillä ei sujunut ja The Eriskay Pony Society aloitti prosessin kantakirjaamisstatuksen saamiseksi vuonna 2016. Yhdistysten tavoitteet ovat samat, mutta toimintatavat niiden saavuttamiseksi eroavat hieman toisistaan.[2][1]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin eriskaynponi on toiminut Hebridien saarilla paikallisten pienviljelijöiden apurina, kantaen merilevää, turvetta ja hiiltä kyliin, kuljettaen ihmisiä ja tehden kevyitä maatöitä.
Nykyäänkin eriskaynponi on monipuolinen rotu, joka soveltuu kaikkiin ratsastuksen lajeihin ollen myös hyvä lastenratsu. Se on myös menestynyt valjakkoajossa. Eriskayn saarella ponit laiduntavat yhä vapaana vuoden ympäri, kesäisin kukkuloilla ja talvisin kylässä.[2][7][1][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i The Eriskay Pony Society eriskaypony.org. 2021. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Comann Each nan Eilean eriskaypony.scot. 2019. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Breed Stantard and Guidance for Judges The Eriskay Pony Society. Arkistoitu 12.8.2021. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Breeds of Livestock - Eriskay Pony Breeds of Livestock - Oklahoma State University. 8.1.2001. Department of Animal Science - Oklahoma State University. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Tähkämö, S.: Eriskaynponi Hevosmaailma.net. 8.11.2011. Arkistoitu 4.11.2019. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ a b Eriskay ponies Isle of South Uist. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Hendricks, Bonnie: International Encyclopedia of Horse Breeds, s. 175–177. University of Oklahoma Press, 2007. ISBN 978-0-8061-3884-8 (englanniksi)
- ↑ Eriskay Pony Rare Breeds Survival Trust. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
- ↑ Horse passports: guidance for owners, keepers, veterinarians and local authorities 2020 Scottish Government. 6.7.2020. Minister for Environment, Biodiveristy and Land Reform. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)