Erik Johan Stagnelius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erik Johan Stagnelius
Henkilötiedot
Syntynyt14. lokakuuta 1793
Gärdslösa, Öölanti, Ruotsi
Kuollut3. huhtikuuta 1823 (29 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus Ruotsi
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliruotsi
Kirjallinen suuntausromantiikka
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Erik Johan Stagnelius (14. lokakuuta 1793 Gärdslösa, Öölanti, Ruotsi – 3. huhtikuuta 1823 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen romantiikan ajan runoilija ja näytelmäkirjailija.[1]

Stagnelius oli lapsesta saakka ruumiillisesti kivulloinen, joskin henkisesti varhain kehittynyt. Hän eli lähes erakkona opiskellessaan pari vuotta Lundin ja Upsalan yliopistoissa ja jouduttuaan sitten Tukholmaan pieneen kanslistin virkaan. Hän kuoli nuorena sairauden ja elämän ristiriitojen murtamana. Loppuvuosina hänen luontainen synkkyytensä kehittyi sairaalloisiksi kohtauksiksi, ja hän turvautui toisinaan huumaaviin aineisiin tuskien lievittämiseksi. Parhaiten häntä kuitenkin auttoi laulu.[2]

Stagneliuksen monipuolinen tuotanto kuvastaa hänen runoilijalaatunsa erikoisuutta ja levotonta etsintää. Siinä ilmenee toisaalta elämänjanoa ja aistillisuutta, toisaalta taas synnintuntoa, kaiken maallisen halveksimista ja haaveellista ikävöimistä ylimaallista ihannetta kohti. Stagnelius puki tunnelmansa kuvallisiksi runonäyiksi, joiden sanonnoissa tuntuu usein vaikutusta itämaiden mystisestä filosofiasta, gnostilaisuudesta, mutta joiden yli kaareutuu samalla puolittain antiikkinen rauha. Stagnelius on antiikista vaikutteita saanut uusromantikko. Hän sai ensin huomiota eeppisellä runoelmalla Vladimir den Store (1817), jossa hän ylistää kristinuskon voimaa. Hän sai Ruotsin akatemian palkinnon opetusrunollaan Qvinnan i Norden (1818), mutta selvimmin hänen elämänkäsityksensä ilmenee runokokoelmassa Liljor i Saron (1821–1822).[2]

Stagneliuksen runotuotanto, kuten muun muassa rakkauslaulut, virret, romanssit, elegiat ja idyllit, kuuluvat ehyen rakenteensa, sanonnan täyteläisyyden sekä poljennollisen rikkautensa ja soinnillisuutensa puolesta aikansa Ruotsin runouden parhaimmistoon. Hänen muita teoksiaan ovat antiikkisaiheinen murhenäytelmä Bacchanterna eller fanatismen (1822), pohjoismaiset näytelmät Visbur ja Sigurd Ring, romanttinen Riddartornet sekä kristittyjen vainoista kertova näytelmä Martyrerna (suom. 1848). Osa tuotannosta julkaistiin hänen lyyristen runojensa ohella vasta hänen kuolemansa jälkeen (1824–1826).[2]

J. L. Runeberg sai vaikutteita Stagneliuksen tuotannosta, johon hän tutustui jo 1820-luvulla, mutta otti myöhemmin etäisyyttä tämän panteismiin.[3]

Suomennettu teos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Martyrat: näytelmä-runo; K. Kiljanderin suomentama, Helsinki: Simeliuksen perilliset: Schauman 1848. Sarja: Annikka, 3.

Suomennettuja runoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähde, paitsi Necken ja Pohjolan puolukoita[4]
Antologioissa
Runot
  • Cloelia (Allt sen människor först), suom. Aale Tynni, teoksessa: Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004)
  • Elegia (20), teoksessa: Pohjolan puolukoita
  • Elegia (6), teoksessa: Pohjolan puolukoita
  • Elegia yölle, suom. Lauri Viljanen, teoksissa: Kevätsade ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
  • Endymion (Endymion), suom. teoksissa: Helikonin lähde, Kevätsade ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
  • Huokausten salaisuus (Suckarnes mystér), suom. Lauri Viljanen, teoksissa: Helikonin lähde, Kevätsade ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
  • Kuin minä kenkään hehkunut ei: katkelma, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Kevätsade
  • Lahoamiselle (Till förruttnelsen), suom. teoksessa: Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004)
  • Laulu Anakreonin tapaan, suom. August Ahlqvist, julkaisussa: Necken: poetisk kalender för 1846. 1845. J. C. Frenckell & son, Helsingfors Laulu Anakreonin tapaan verkossa
  • Linnut, teoksessa: Pohjolan puolukoita
  • Narcissus, suom. Lauri Viljanen, teoksessa: Helikonin lähde, Kevätsade ja Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
  • Näkki, suom. Anna Kaari, teoksessa: Skandinavian kirjallisuuden kultainen kirja
  • Syksy, teoksessa: Pohjolan puolukoita
  • Syys, suom. August Ahlqvist, julkaisussa: Necken: poetisk kalender för 1846. 1845. J. C. Frenckell & son, Helsingfors Syys verkossa
  • Wladimir Suuri, teoksessa: Pohjolan puolukoita

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Stagnelius - skalden från Gärdslösa (ots. Om Stagnelius) stagnelius.se. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 10.10.2015. (ruotsiksi)
  2. ↑ a b c Stagnelius, Erik Johan. Tietosanakirja osa 8. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916
  3. ↑ Ville Niittynen, Kansakunnan rakentaminen ja maailmankielteisyyden poliittisuus, Väitöskirja, Turun yliopisto, s. 140, 204, 228
  4. ↑ Erik Johan Stagnelius, (Arkistoitu – Internet Archive) Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.9.2021, viitattu 29.9.2021

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erik_Johan_Stagnelius&oldid=22052270”