Erich Hartmann (muusikko)
Erich Hartmann (26. tammikuuta 1920[1] – 6. heinäkuuta 2020) oli saksalainen kontrabasisti ja säveltäjä.[2]
Hartmann oli leipzigiläisen pianonrakentajan poika. Hän opiskeli sävellystä Hermann Grabnerin ja kontrabassonsoittoa Theodor Albin Findeisenin johdolla. Findeisenin kuoltua vuonna 1936 opinnot jatkuivat Max Schulzin johdolla. Ammattimaisen uransa Hartmann aloitti Leipzigin Gewandhaus-orkesterin soittajana. Hän palveli asevoimissa, kunnes sai vapautuksen vaikean haavoittumisen johdosta. Vuonna 1943 hän pyrki ja pääsi Berliinin filharmonikkojen kontrabasistiksi. Hän soitti orkesterissa Wilhelm Furtwänglerin ja Herbert von Karajanin pääkapellimestarikausilla. Vuonna 1967 Hartmann perusti Berliinin filharmonikkojen kontrabassokvartetin. Vuonna 1973 hän sai Berliinin filharmonikkojen kunniasormuksen, ja vuonna 1985 hänelle myönnettiin Hans von Bülow -mitali. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1985.[2]
Hartmann oli vanhin elossa ollut Berliinin filharmonikkojen entinen jäsen ennen kuolemaansa sadan vuoden iässä. Hän oli ennen kuolemaansa ollut myös viimeinen Furtwänglerin kaudella Berliinin filharmonikoissa soittanut muusikko.[2]
Sävellyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kvartetto kontrabassoille (1967)
- Oktetto kontrabassoille (kantaesitetty 1976)
- Duo sellolle ja kontrabassolle (kantaesittäneet Klaus Stoll ja Jörg Baumann 1982)
- Kaksi trioa viululle, sellolle ja kontrabassolle
- Sovitus Tonava kaunoinen -valssista kahdeksalle kontrabassolle (esitetty Berliinin filharmonikkojen 100-vuotisjuhlan yhteydessä 1982)[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Erich Hartmann Schott Music
- ↑ a b c d Obituary: double bassist Erich Hartmann The Strad
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
