Erich Buschenhagen
Erich Buschenhagen (8. joulukuuta 1895 Strassburg, Elsass-Lothringen – 13. syyskuuta 1994 Kronberg, Hessen) oli Saksan maavoimien jalkaväenkenraali toisen maailmansodan aikana. Hän toimi jatkosodan aikana Saksan Pohjois-Suomessa olleiden joukkojen esikunnassa Rovaniemellä.
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Buschenhagen toimi toisessa maailmansodassa Norjan miehittäneen armeijaryhmä XXI:n esikuntapäällikkönä, sekä myöhemmin AOK Norwegenin esikuntapäällikkönä. Hän vastasi operaatio Barbarossaan liittyneestä hyökkäyssuunnitelmasta Lapissa.
Hän toimi jatkosodan alussa Suomessa 15. kesäkuuta 1941 Norjasta Rovaniemelle siirtyneessä esikunnassa (Befehlstelle Finland). Saksan Lapin armeijan (saks. AOK Lappland) perustamisen jälkeen Buschenhagen palasi takaisin Norjan armeijan esikuntaan Osloon.[1]
Buschenhagen joutui syksyllä 1944 Romaniassa Neuvostoliiton puna-armeijan sotavangiksi, mistä hän vapautui vuonna 1955.[1]
Osuus Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Buschenhagenin sotavankeudessa antamia lausuntoja käytettiin hyväksi Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.[1] Buschenhagenin tarkkaa olinpaikkaa kuulustelun tapahtuessa ei kerrottu.
Buschenhagen oli käynyt everstinä Suomessa kahteen otteeseen talvi- ja jatkosodan välillä ja ollut läsnä korkeiden suomalaisten upseerien vieraillessa Saksan pääesikunnassa Salzburgissa toukokuussa 1941.
Valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov toimitti Moskovasta Buschenhagenin lausunnon ja jäljennöksen Adolf Hitlerin Barbarossa-suunnitelmasta sotasyyllisyysoikeudelle tammikuussa 1946 tarkoituksenaan selvittää, mitä Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto tiesivät Saksan aikeista hyökätä Neuvostoliittoon sekä oliko Salzburgin neuvotteluissa tai saksalaisten upseerien Suomen-vierailujen aikana tehty sopimuksia Saksan ja Suomen sodanjohtojen välillä. Syytettyjä ja todistajia kuulusteltaessa esitettiin, ettei Suomessa tiedetty Barbarossa-suunnitelmasta mitään ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan ja Suomen välillä kiistettiin tehdyn minkäänlaisia sopimuksia. Todistajat osoittivat Buschenhagenin lausunnosta useita virheitä ja epätarkkuuksia, mikä nakersi sen uskottavuutta.[2]
Professori Arvi Korhoselle vuonna 1965 lähettämässään kirjeessä Buschenhagen korosti, ettei hän ollut antanut lausuntoaan vapaaehtoisesti. Kuulustelukertomuksesta oli hänen vastalauseistaan huolimatta jätetty pois kaikki Neuvostoliitolle epämieluisat kohdat, muun muassa se, että Suomi olisi valmis sotilaalliseen yhteistyöhön Saksan kanssa vain siinä tapauksessa, että se joutuisi Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Buschenhagenin mukaan hänen osuutensa Suomen ja Saksan välisissä yhteydenotoissa oli paljastunut neuvostoliittolaisille vasta joulukuussa 1945, kun hänen nimensä oli tullut esille todistajien kuulemisessa Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, ja tämän jälkeen hänet oli välittömästi noudettu Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n kuulusteluihin. Buschenhagenilla ei myöskään ollut muistinsa tueksi mitään papereita ja lisäksi häntä oli kidutettu kuulustelujen aikana. Kuulustelujen lopuksi NKVD:n mieleiseksi laadittu pöytäkirja käännettiin saksaksi ja Buschenhagen joutui painostuksen alaisena allekirjoittamaan sen. Pöytäkirjaan jääneet virheet ja epätarkkuudet johtivat siihen, ettei se saanut syyttäjän ja valvontakomission toivomaa ratkaisevaa painoarvoa sotasyyllisyysoikeuden tuomiossa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 2, Jatkosota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-927-5
- Soini, Yrjö: Kuin Pietari hiilivalkealla − Sotasyyllisyysasian vaiheet 1944−1949, s. 256–258. Otava 1956, Helsinki.