Eric Lomax

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eric Lomax
Henkilötiedot
Syntynyt30. toukokuuta 1919
Edinburgh, Skotlanti, Iso-Britannia
Kuollut8. lokakuuta 2012 (93 vuotta)
Berwick-upon-Tweed, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta

Eric Sutherland Lomax (30. toukokuuta 1919 – 8. lokakuuta 2012)[1] oli Britannian armeijan upseeri, joka joutui japanilaisten vankileirille Kaakkois-Aasiaan 1942. Hän on kirjoittanut toisen maailmansodan kokemuksistaan kirjan The Railway Man.[2]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lomax syntyi Edinburghissa 19. toukokuuta 1919. Hän lopetti koulunkäynnin 16-vuotiaana ja meni töihin postitoimistoon.[3] 8. huhtikuuta 1936 hän pääsi lajittelu- ja lennätinvirkailijaksi Edinburghissa.[4] Maaliskuussa 1937 hänet ylennettiin virkailijaluokkaan.

Armeijassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 19-vuotias Lomax liittyi Britannian armeijan Kuninkaallisiin viestijoukkoihin[5] ennen toisen maailmansodan puhkeamista.[6] Hän kävi kadettikoulun 152. kadettiupseerikoulutusyksikössä, josta valmistui joulukuussa 1940. Hänet ylennettiin vänrikiksi ja sijoitettiin viestiupseeriksi Kuninkaallisen tykistön 5. kenttärykmenttiin palvelusnumerolla 165340.[7]

Sotavankina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silta Kwai-joen yli Kanchanaburissa, Thaimaassa.

Luutnantiksi ylennetty Lomax oli sijoitettuna Singaporeen, kun liittoutuneet hävisivät Singaporen taistelun ja antautuivat japanilaisille joukoille helmikuussa 1942. Lomax marssitettiin Changin vankilaan yhdessä muiden liittoutuneiden joukkoihin kuuluneiden sotavankien kanssa. Sieltä hänet siirrettiin Kanchanaburiin, jossa hänet pakotettiin rakentamaan Burman rataa.

Vankeuden aikana Lomax rakensi salaa radiovastaanottimen, jotta vangit saivat kuunnella uutisia kotimaastaan. Hän jäi kuitenkin kiinni ja japanilaiset vartijat alistivat hänet julmiin kuulusteluihin. Lomax pakotettiin seisomaan tuntikaupalla polttavassa auringossa. Hänen päälleen poljettiin, hänen käsivartensa ja kylkiluunsa murrettiin hakunvarrella pieksämällä. Häntä vesikidutettiin; hänen päänsä peitettiin liinalla ja hänen suuhunsa ja nenäänsä pumpattiin vettä, jotta hän tuntisi hukkuvansa. Öisin hänet suljettiin ahtaaseen häkkiin omiin ulosteihinsa sotkettuna. Yksi hänen kiduttajistaan oli englantia puhuva Japanin keisarillisen armeijan sotilaspoliisiin Kenpeitaihin kuulunut tulkki Takashi Nagase, joka kuiski hänen korvaansa, että Lomaxin täytyy puhua ja että hän tulee kuolemaan pian. Hän ei kuitenkaan puhunut, sillä hän tiesi vangitsijoiden teloittavan hänet mikäli hän tekisi niin. Lääkäri, joka tutki hänet myöhemmin sanoi, ettei hänen ihostaan olkapäiden ja polvien välistä löytynyt runtelematonta kohtaa.[8]

Sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänet vapautettiin lokakuussa 1945 Japanin antautumisen jälkeen. Hän palasi Skotlantiin, mutta huomasi pian, ettei sodanjälkeisessä maailmassa oltu kiinnostuneita kuulemaan Kaukoidän sotavankien kärsimyksistä.[8] Syyskuussa 1946 hän sai kuitenkin kunnianosoituksen "tunnustuksena urheudestaan ja ansioituneesta palveluksesta ollessaan sotavankina". Hänelle myönnettiin reservinjoukkojen Efficiency-kunniamerkki ja hänet ylennettiin kapteeniksi 1949. Samana vuonna hän erosi armeijasta ja siirtyi siviilielämään.

Hän ei kuitenkaan kyennyt sopeutumaan siviilielämään, joten hän liittyi siirtomaapalveluun[9] ja hän sai töitä Kultarannikolla (nykyinen Ghana), jossa hän pysyi vuoteen 1955. Opiskeltuaan hallintotehtäviä hän teki töitä Skotlannin energiahallinnossa ja Strathclyden yliopistossa. Hän jäi eläkkeelle 1982.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lomax meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Agnesin ("Nan") kanssa 20. marraskuuta 1945, vain kolme viikkoa sen jälkeen kun hänet oli vapautettu sotavankeudesta. He saivat kolme lasta Linda May (s. 14. joulukuuta 1946, k. 13 joulukuuta 1993), Eric (s. 18 kesäkuuta 1948, kuoli synnytyksen aikana) ja Charmaine Carole (s. 17 kesäkuuta 1957).[10]

Vuonna 1980 Lomax tapasi junassa kanadalaisen sairaanhoitajan Patricia "Patti" Wallacen, joka oli häntä 17 vuotta nuorempi. Patti muutti Kanadasta Britanniaan 1982. Lomax erosi Agnesista muutamaa kuukautta myöhemmin ja avioitui Pattin kanssa 1983.[11]

Eric Lomax kuoli Berwick-upon-Tweedissä 2012. Hänen jälkeensä jäi Patti, tytär ensimmäisestä avioliitosta Charmaine sekä neljä lastenlasta.[8]

Sopiminen kiduttajan kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lomaxin kiduttaja Takashi Nagase oli kirjoittanut kirjan Crosses and Tigers omista kokemuksistaan sodan aikana ja rahoittanut buddhalaista temppeliä sovittaakseen tekonsa sodan aikana.[12] Kirjassa Nagase kuvaili kokeneensa armon ja anteeksisaamisen tunteen vieraillessaan yhdellä suurista sotavankien hautausmaista Thaimaassa. Tämä raivostutti Lomaxin, mutta Patti sai taivuteltua hänet kirjoittamaan Nagaselle. Miehet aloittivat kaksi vuotta kestäneen kirjeenvaihdon, kunnes he päättivät tavata kuuluisalla sotavankien rakentamalla Kwai-joen sillalla. Keskustelujen seurauksena Lomax uskoi viimein Nagasen vilpittömyyteen katumuksessaan ja antoi hänelle anteeksi vuonna 1993.[11][13]

Kahden miehen tapaaminen kuvattiin dokumenttielokuvaksi Enemy, My Friend?, jonka ohjasi Mike Finlason. Elokuva sai useita palkintoja.

Lomax kirjoitti kokemuksistaan sodassa sekä ennen sitä ja sen jälkeen omaelämänkerran The Railway Man, joka julkaistiin 1995. Se on palkittu mm. NCR Book Award- ja PEN/Ackerley Prize -kirjallisuuspalkinnoilla. Kirjan pohjalta on tehty samanniminen elokuva The Railway Man (2013), jonka pääosissa ovat Colin Firth ja Nicole Kidman.

Myös vuonna 1957 tehty sotaelokuvaklassikko Kwai-joen silta kertoo Eric Lomaxin kaltaisten liittoutuneiden sotavankien kokemuksista Burman radan rakentamisen aikana.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ http://www.bbc.co.uk/news/uk-scotland-19878770 Eric Lomax: The Railway Man author dies aged 93(englanniksi)
  2. ↑ http://www.goodreads.com/book/show/1542100.The_Railway_Man(englanniksi)
  3. ↑ http://www.guardian.co.uk/books/2012/oct/09/eric-lomax?newsfeed=true(englanniksi)
  4. ↑ http://www.london-gazette.co.uk/issues/34282/pages/2991(englanniksi)
  5. ↑ Royal Corps of Signals
  6. ↑ Yardley, William: Eric Lomax, River Kwai Prisoner Who Forgave, Dies at 93. The New York Times, 9 October 2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10 October 2012.(englanniksi)
  7. ↑ http://www.london-gazette.co.uk/issues/35056/supplements/547(englanniksi)
  8. ↑ a b c The Telegraph: Eric Lomax Obituary Viitattu 20.4.2014
  9. ↑ Colonial Service
  10. ↑ The Guardian: The Railway Man's forgotten family: 'We were victims of torture too'
  11. ↑ a b Mirror: The Railway Man - Eric Lomax's tale of forgiveness for soldier who tortured him in World War 2 Viitattu 20.4.2014
  12. ↑ Andreae, Christopher: Prisoner of War Learns To Forgive, Reconciles With His Interrogator 9 August 1995. Christian Science Monitor. Viitattu 28 March 2012.
  13. ↑ Express: Eric Lomax memoirs of being a Japanese-held POW during the war Viitattu 20.4.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eric_Lomax&oldid=21517438”