Eremitaašin vapaaehtoispalvelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eremitaašin vapaaehtoispalvelu on Eremitaašin museossa, Pietarissa, Venäjällä, toimiva vapaaehtoisorganisaatio, jonka jäsenet osallistuvat maailmankuulun museon toimintaan. Vapaaehtoiset auttavat museohenkilökuntaa sekä ulkoisissa että sisäisissä aktiviteeteissa, ja vapaaehtoispalvelu toimii linkkinä museohenkilökunnan ja yleisön välillä. Vapaaehtoiset voivat kehitellä itselleen museoon liittyviä projekteja, jotka vastaavat heidän omia kiinnostuksenkohteitaan ja tavoitteitaan.

Eremitaašin vapaaehtoispalvelun päätehtävä on tutustuttaa nuoria vapaaehtoisia kansainväliseen kulttuuriperintöön antamalla heille mahdollisuus tutustua Eremitaašin laajoihin kansainvälisiin taidekokoelmiin. Vapaaehtoispalvelun tavoitteena on auttaa nuoria sukupolvia ymmärtämään ja sisäistämään perinteiden ja niiden säilyttämisen tärkeys. Vapaaehtoiset ottavat osaa projekteihin, joista monet ovat suorassa yhteydessä museon aktiviteetteihin. lähde?

Vapaaehtoispalvelu aloitti toimintansa vuonna 2003, ennen Pietarin 300-vuotisjuhlia, jolloin Mihail Kožuhovski ehdotti Eremitaašin johdolle vapaaehtoispalvelun luomista 300-vuotisjuhlien järjestämisen helpottamiseksi.[1] Vapaaehtoispalvelun aloittamista varten etsittiin henkilöitä, joilla oli kokemusta opetuksellisten ohjelmien järjestämisestä ja jotka olivat kiinnostuneita osallistumaan projektiin. Eremitaašiin valittiin 300-vuotisjuhlia varten 150 vapaaehtoista, jotka aloittivat työskentelyn museossa 23 toukokuuta 2003.[2] Kožuhovski valittiin vapaaehtoispalvelun johtajaksi sen luomisen yhteydessä. Vapaaehtoispalvelu on alusta lähtien luonut projekteja yhteistyössä Eremitaašin eri osastojen kanssa, joiden kautta vapaaehtoiset pääsevät osaksi museohenkilökuntaa.[3]

Vapaaehtoiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eremitaašin vapaaehtoisohjelma uusiutuu koko ajan vaihtuvien vapaaehtoisten tahdissa. Nuoret ja vanhat opiskelijat ja työntekijät toimivat yhteistyössä Eremitaašin aktiviteettien parantamiseksi. Tällä hetkellä mukana olevat vapaaehtoiset tulevat kaikkialta maailmasta, muun muassa Venäjältä, Ranskasta, Suomesta, Itävallasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Saksasta ja Alankomaista.[4] Vapaaehtoiset osallistuvat ohjelmaan omien aikataulujensa ja taitojensa mukaan. Vapaaehtoiset tulevat esimerkiksi taidehistorian, kielitieteen, filologian, viestinnän, opetuksen ja tietotekniikan aloilta, mutta myös muilta toimialoilta, jotka eivät välttämättä suoraan liity kulttuurialaan. Monet vapaaehtoiset pitävät yhteyttä vapaaehtoispalveluun sen jälkeen, kun he jättävät ohjelman, mikä antaa palvelulle mahdollisuuden pitää yllä kattavaa kansainvälistä kontaktiverkostoa. lähde?

Marraskuussa 2013 Pietarin Nuorisovaltuuskunta juhlisti Eremitaasin vapaaehtoispalvelua museossa. Juhlallisuuksien päätavoitteena oli edistää ja lisätä kaupunkilaisten, viranomaisten ja yritysten tietoisuutta vapaaehtoispalvelun toiminnasta ja projekteista.150 järjestöä osallistui kilpailuun, joista parhaat palkittiin diplomein ja kunniapalkinnoin. Myös Eremitaasin vapaaehtoispalvelu osallistui kilpailuun, jossa valittiin tehokkaimmat vapaaehtoisohjelmat. Eremitaasin vapaaehtoispalvelu ylsi voittoon kategoriassa "Kunnallisten tapahtumien toteuttaminen". Vapaaehtoispalvelun johtaja Mihail Kožuhovski palkittiin kunniakirjalla ja pronssisella Pikku Prinssi -patsaalla. lähde?

  • Vieraiden vastaanotto: museovieraiden toivottaminen tervetulleeksi ja informaation antaminen (mm. museon säännöt, näyttelyiden sijainnit)
  • Tieteellisissä projekteissa auttaminen: museoinventaarioiden teko, konservointi ja restaurointi, arkeologisiin kaivauksiin osallistuminen, ja artefaktien järjesteleminen ja dokumentointi
  • Museojulkaisujen valmistelu
  • Yhteydenpito tulevien vapaaehtoisten kanssa
  • Multimediaprojektien luominen
  • Käännöstyö
  • Vieraiden kielten opettaminen museohenkilökunnalle
  • Konferenssien ja seminaarien järjestämisessä auttaminen

World Heritage & Youth (WHY)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

World Heritage & Youth (WHY) on yksi Eremitaašin vapaaehtoispalvelun pääprojekteista. Sen tavoite on tuoda esille perinteiden tärkeys. Projekti päästää vapaaehtoiset tutustumaan ohjelmiin ja konferensseihin, jotka liittyvät kulttuuriperinnön säilyttämiseen. Esimerkkinä tästä voidaan pitää yhtä Pietarin kritisoiduimmista rakennushankkeista: Ohta keskuksen mahdollista rakentamista. Vapaaehtoiset osallistuvat aktiivisesti hanketta ympäröivään keskusteluun ja painottavat Pietarin historiallisen keskustan säilyttämistä. lähde?

Eremitaašin kesäyliopisto on myös WHY-projektin tulosta. Vuodesta 2009, vapaaehtoispalvelu on järjestänyt kesäyliopiston heinäkuussa yhteistyössä Venäläisen Rosatom-yhtiön kanssa.[5] Kesäyliopisto antaa venäläisille opiskelijoille mahdollisuuden ottaa osaa aktiviteetteihin ja tapahtumiin, jotka käsittelevät kulttuuriperinteitä, ja monille opiskelijoille kesäyliopisto onkin ensimmäinen kosketus kulttuuriperinnön alaan. Vapaaehtoispalvelu järjestää erilaisia aktiviteetteja kesäyliopiston kanssa. lähde?

Ropsunhovi-projekti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ropsunhovi-projekti, Ropša-hanke, oli vapaaehtoispalvelun ensimmäinen projekti. Pietarista lounaaseen sijaitsevaan Ropsunhovin kuntaan kuuluva palatsi on osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Eremitaašin vapaaehtoiset osallistuivat kampanjaan, jonka tarkoituksena oli pysäyttää monumentin tuhoutuminen keräämällä tietoa paikasta ja luomalla arkisto näistä tiedoista. Osa projektia oli myös kaupungin lapsille suunnatun Joulupuu-museon luominen palatsiin. lähde?

Kilpailut ja pelit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain Eremitaašin vapaaehtoiset järjestävät kouluikäisille lapsille suunnattuja pelejä ja hauskoja aktiviteetteja, jotka esittelevät maailmanhistoriaa lapsille ymmärrettävällä tavalla. Jokainen peli keskittyy tiettyyn historian, kulttuuriperinnön tai perinteiden puoleen. Vapaaehtoispalvelu järjestää myös koulujen omiin opetussuunnitelmiin liittyviä kilpailuja yhteistyössä koulujen kanssa. Monet Eremitaašin osastot osallistuvat myös näihin aktiviteetteihin. Talvisin vapaaehtoispalvelu järjestää kouluikäisille lapsille tietotekniikkakilpailun, jonka tarkoituksena on rohkaista lapsia teknologian käyttöön antiikin kulttuureihin ja historiaan liittyvien pelien avulla. lähde?

  • Hyvää päivää Argentiina, syyskuu-joulukuu 2015
  • Matkustaja-Sammakko, huhtikuu-marraskuu 2015
  • Eremitaasin synty, joulukuu 2014 - huhtikuu 2015
  • Unelmiemme upea maailma, joulukuu 2012
  • Kissoja - pieniä ja suuria, huhtikuu 2012
  • 9 päivää syyskuun kalendaeen, joulukuu 2011
  • Nikolai II:n autotalli Talvipalatsissa, joulukuu 2011
  • Uusien löytöjen kynnyksellä, joulukuu 2010
  • Olympian jumalten jäljillä, huhtikuu 2010
  • Vapaaehtoispelit, huhtikuu 2009
  • Skyyttien päivä, huhtikuu 2009
  • Jääkausi, joulukuu 2008
  • Evoluutio, joulukuu 2008
  1. http://encblago.lfond.spb.ru/showObject.do?object=2814521805
  2. The State Hermitage Museum Report for 2003, p.165
  3. http://www.minatom.ru/news/18854_26.07.2010 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://www.benevole.ru/en/index_en.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. The State Hermitage Annual Report, 2009

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]