Epäsäännöllinen verbi

Epäsäännölliset verbit ovat verbejä, joiden taivutus poikkeaa yleisistä säännöistä. Indoeurooppalaisissa kielissä nämä ovat hyvin yleisiä, ja niitä on useita tyyppejä. Esimerkiksi englannissa on ablaut-verbejä, kuten swim : swam : swum, taipumattomia verbejä kuten cut, vokaalinpituusmuutoksia kuten plead : pled, erikoisia päätteitä kuten prove : proven ja kadonneita tavuja kuten light : lit.

Suomessa on muutamia verbejä, joissa konsonantteja, harvemmin vokaaleja, katoaa joko korvautumatta tai korvautuu toisella foneemilla tavallista monimutkaisempien, ääntämistä helpottavien sääntöjen mukaan. Niinpä konsonanttivartalosta tek- saadaan partisiipin perfektin passiivi teh(ty), jossa k on muuttunut h:ksi, koska suomi ei vanhastaan hyväksynyt konsonanttiyhtymää kt (vrt. esim. ruotsin arkitekt ja suomen arkkitehti), konsonanttivartalosta juoks- saadaan ensimmäisen infinitiivin lyhyempi muoto juos(ta), jossa k on kadonnut, koska suomi ei hyväksy konsonanttiyhtymää kst ja vartalosta syö saadaan preteriti söi ja vartalosta käy saadaan preteriti kävi, jotta sanoihin ei tule kolmea eri vokaalia peräkkäin. Lisäksi olla-verbin (kopulan) taivutuksessa esiintyy epäsäännöllisyyttä: sen kolmas persoona on yksikössä on (eikä säännöllinen *olee) ja monikossa ovat (eikä säännöllinen *olevat), ja sen potentiaali passiivia lukuun ottamatta muodostetaan epäsäännöllisestä vartalosta -lie. Murteissa ja puhekielessä esiintyy assimilaatiota ainakin neljässä verbissä: mennä : mee(n), panna : paa(n), tulla : tuu(n), nähdä : nää(n).

Joissakin keinokielissä, kuten esperantossa, idossa ja volapükissä (joissa ei muutenkaan ole yhtään epäsäännöllistä sanaa) ei ole yhtään epäsäännöllistä verbiä.