Enteraalinen ravitsemus
Enteraalinen ravitsemus tarkoittaa ravinnon antamista ruokintaletkun kautta suoraan mahalaukkuun tai ohutsuoleen. Sitä tehdään tarvittaessa sairaalapotilaille silloin, jos he ovat aliravittuja tai aliravitsemus on vaarana, eikä potilas jaksa tai kykene syömään riittävästi suun kautta. Potilaalla saattaa olla esimerkiksi vaikeuksia niellä ruokaa. Letkun kautta annettu ravinto voi olla esimerkiksi ravintovalmistetta.[1]
Toinen letkuruokinnan muoto on parenteraalinen ravitsemus, jossa ravinto annetaan suoraan potilaan verenkiertoon. Sitä käytetään joskus yhdessä enteraalisen ravitsemuksen kanssa täydentämään potilaan ruokintaa. Terveydenhuollon asiantuntijat pitävät enteraalista ravitsemusta joskus ensisijaisena vaihtoehtona, koska se on suonensisäiseen ruokintaan verrattuna halvempaa ja siihen liittyy vähemmän haittoja.[1]
Enteraalista ravitsemusta ei käytetä potilaan hoidossa silloin, jos potilaan mahalaukku tai pohjukaissuoli eivät toimi ollenkaan tai jos hänellä on tukos elimessä. Esimerkiksi suolitukos on elimessä sijaitseva tukos. Myös mahassa tai suolistossa esiintyvät vakavat verenkiertohäiriöt tai suolipuhkeama estävät enteraalisen ravitsemuksen. Elimen tukosta voidaan kuitenkin korjata stentin avulla. Stentti levittää tukossa olevaa kanavaa auki. Jos ongelma on vain mahalaukussa, ja ohutsuoli toimii yhä normaalisti, ravinto voidaan silti ohjata suoraan ohutsuoleen.[1]
Lyhytaikainen enteraalinen ravitsemus toteutetaan sieraimen kautta viedyllä nenä-mahaletkulla tai nasojejunaaliletkulla. Nenä-mahaletku johtaa mahalaukkuun ja nasojejunaaliletku ohutsuoleen. Sieraimen kautta viedyn letkun asennuksessa on aspiraatioriski. Pitkäaikaisemmassa eli ainakin 3–4 viikkoa kestävässä ruokinnassa potilaalle asennetaan vatsanpeitteiden läpi gastronomia- tai jejunostomialetku. Gastronomialetku johtaa mahalaukkuun ja jejunostomialetku ohutsuolen alkuosaan. Vatsanpeitteen läpi viedyssä letkussa potilas voi syödä myös suun kautta, jolloin letku voi jäädä täydennysruokinnalle. Vatsanpeitteiden läpi viedyn letkun asennuksessa on sieraimen kautta vietyyn letkuun verrattuna enemmän riskejä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Saarnio, Juha, Pohju, Anne & Ahtola, Heikki: Enteraalisen ravitsemuksen aiheet ja toteuttaminen. Duodecim, 2014, 130. vsk, nro 21, s. 2239 - 2244. Artikkelin verkkoversio.