Enkeleitä ja pikkupiruja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Enkeleitä ja pikkupiruja
Tyyli draama
Kestoaika n. 30 min / jakso
Luoja(t) Kaija Juurikkala (ohjaus ja käsikirjoitus)
Alkuperämaa Suomi
Verkko Yle TV1
Esitetty 23. elokuuta – 20. joulukuuta 1998 (ensiesitys)
Jaksoja 18
Aiheesta muualla
IMDb

Enkeleitä ja pikkupiruja on 18-osainen, koulumaailmaan sijoittuva suomalainen televisiosarja. Yleisradion TV1-kanava esitti sarjan ensimmäisen kerran vuonna 1998 ja se on uusittu kahdesti, 1999 ja 20012002. Sarjan ohjasi ja käsikirjoitti Kaija Juurikkala ja sen tuottaja oli Jouni Valli tuotantoyhtiöstä Movia Ohjelmatuotanto.

Sarjan tapahtumien keskus on kuvitteellinen Paisteen ala-aste. Sarjan ensimmäisessä jaksossa alkaa uusi kouluvuosi ja viimeisessä vietetään koulun joulujuhlia. Koulu poikkeaa tavanomaisesta. Sen oppilaat suunnittelevat itse lukujärjestyksensä ja kirjoittavat omat todistuksensa, eikä läksyjä tai jälki-istuntoja tunneta. Jokainen etenee opinnoissaan omaa tahtiaan.

Paitsi koulun tapahtumia, sarjassa seurataan myös hahmojen perhe-elämää. Sarjan perheitä ovat aluksi Tuiskulan perhe, jonka äiti, Annikki Tuiskula, on Paisteen ala-asteen rehtori, Jantin perhe, Pelkosen lestadiolaisperhe sekä Toivolan ja Uusikylän yksinhuoltajaperheet (myöhemmin uusioperhe, kun perheiden vanhemmat muuttavat yhteen). Sarjan kahdeksannessa jaksossa mukaan tulee suomenruotsalainen Sandbergin perhe. Sarjan muihin henkilöhahmoihin kuuluvat koulun opettajat Ilpo ja Laura.

Sarjan kouluun sijoittuvat kohtaukset kuvattiin vantaalaisella Ilolan koululla.[1]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tarja Saikkonen – Annikki Tuiskula, koulun rehtori, äiti
  • Saku Kautto – Jussi Tuiskula, isä
  • Salla Häkkinen – Inkeri Tuiskula, perheen esikoinen
  • Ronnie Andersson – Tuukka Tuiskula, kuudesluokkalainen
  • Matias Arosuo – Jaakko Tuiskula, kolmasluokkalainen
  • Joona Moilanen – Petteri Tuiskula, perheen kuopus
  • Inkeri Kivimäki – Katariina Jantti, äiti
  • Kauko Lindfors – Pekka Jantti, isä
  • Riina Sivén – Henna Jantti, kuudesluokkalainen
  • Tuomas Närvä – Markus Jantti, kolmasluokkalainen
  • Aaro Partanen – Leevi Pelkonen, isä
  • Elina Lehtisalmi – Marianne Pelkonen, äiti
  • Heli Partanen – Maria Pelkonen, kuudesluokkalainen
  • Mikko Lempinen – Samuel Pelkonen, kolmasluokkalainen
  • Teijo Eloranta – Aulis Toivola, isä
  • Riikka Luoma – Tanja Toivola, kuudesluokkalainen
  • Enni Tuovinen – Milla Toivola, kolmasluokkalainen
  • Auni Tuovinen – Niina Toivola, kolmasluokkalainen
  • Kirsti Kuosmanen – Reettamari Uusikylä, äiti
  • Joni Virtanen – Ossi Uusikylä, kuudesluokkalainen
  • Peppe Forsblom – Jacob Sandberg, isä
  • Satu Hindrea – Maija Sandberg, äiti
  • Henri Valonen – Kim Sandberg, kuudesluokkalainen
  • Linda Wallgren – Janica Sandberg, kolmasluokkalainen
Jakso Nimi Ensiesitys
1. Koulu alkaa, mutta millainen 23.08.1998
2. Orjia ja lintsareita 30.08.1998
3. Toisen omaa 06.09.1998
4. Totuuksia ja toimenpiteitä 13.09.1998
5. Kuka saa rakastaa? 20.09.1998
6. Oma tahto 27.09.1998
7. Viimeinen pisara 04.10.1998
8. Tullaan ja mennään 11.10.1998
9. Tervetuloa? 18.10.1998
10. Taas rakkautta 25.10.1998
11. Ihan tavalliset kotibileet 01.11.1998
12. Minä 08.11.1998
13. Usko, toivo ja rakkaus 15.11.1998
14. Auktoriteetteja 22.11.1998
15. Kuka on koulun kingi? 29.11.1998
16. Suomi ja vähän muutakin itsenäisyyttä 06.12.1998
17. Yksinkertaisia totuuksia 13.12.1998
18. Pieni ylläri 20.12.1998
  1. Fogelholm, Sonja: Enkeleitä ja pikkupiruja esitti ala-asteen elämää realistisesti Elävä arkisto. 23.7.2012. Yleisradio. Viitattu 19.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]