Englannin–Hollannin sodat
Englannin–Hollannin sodat (engl. Anglo-Dutch Wars, holl. Engels–Nederlandse Oorlogen) olivat 1600-luvun loppupuolella ja reilut sata vuotta myöhemmin 1780–1784 käytyjä merisotia, joiden perussyy oli kilpailu ulkomaankaupan herruudesta.[1]
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englanti ja Alankomaat olivat 1500-luvulla läheisiä liittolaisia vastustaessaan Habsburg-suvun pyrkimyksiä. Habsburgit hallitsivat Itävallan keisarikuntaa, Espanjaa ja monia pienempiä alueita. Kumpikin maa pyrki estämään Espanjan merivallan kasvua. Niinpä Englanti tuki Alankomaiden Espanjan-vastaista taistelua kahdeksankymmenvuotisessa sodassa lähettämällä sille rahaa ja joukkoja. Alankomaiden hallinnossa oli pysyvä Englannin edustaja takaamassa yhteistoiminnan. Englannin vuonna 1604 Espanjan kanssa tekemä erillisrauha teki särön yhteistoimintaan, mutta pian sen jälkeen syttyneessä kolmikymmenvuotisessa sodassa ne olivat samalla puolella.
Espanjan vaikutusvallan heikkeneminen kolmikymmenvuotisen sodan päättyessä 1648 merkitsi samalla Espanjan siirtomaiden resurssien uudelleen jakoa. Saaliinjako aiheutti kiistaa aiempien liittolaisten välille. Alankomaiden tehtyä rauhan Espanjan kanssa se nousi Englannin sijaan Espanjan tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Se pysäytti Englannin kaupan tasaisen kasvun, joka oli jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1590 asti. Kauppalaivojen osalta Alankomaat olivat 1600-luvun puolivälissä Euroopan suurin maa: sillä oli enemmän kauppalaivoja kuin muilla mailla yhteensä.
Alankomaiden talous perustui kauppamerenkulkuun. Sillä oli kauppapoliittinen ylivalta erityisesti Pohjanmeren ja Itämeren alueilla. Lisäksi Alankomaat valtasi lähes kaikki Portugalin Kaukoidän ja Brasilian siirtomaat ja kauppa-asemat, mikä mahdollisti erityisen tuottoisan maustekaupan. Hollantilaiset onnistuivat pienentämään laivojensa rahtikuluja valmistamalla helppohoitoisia ja halvalla rakennettuja aluksia. Siten Hollanti voitti jopa maitse Lähi-idän kautta kulkeneen välityskaupan, joka siirtyi merikuljetuksiin. Vuonna 1602 perustettu Hollannin Itä-Intian kauppakomppania valtasi Intian markkinat portugalilaisilta, ja sen tukikohdaksi muodostuivat muun muassa Molukit, Sundasaaret ja Kapmaa. [1]
Ensimmäinen sota 1652–1654
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Ensimmäinen Englannin–Hollannin sota
Englannin parlamentti sääti vuonna 1651 purjehdussäännön (Act of Navigation). Se kielsi tavaroiden tuonnin Euroopan mannermaalta Englantiin muissa kuin englantilaisissa tai tavaran tuottajamaan aluksissa. Englannin siirtomaista ja Euroopan ulkopuolelta tuotava tavara piti tuoda englantilaisilla laivoilla. Tosin määräystä ei voitu täysin noudattaa, sillä Englannilla ei ollut siihen riittävästi laivoja. Laki oli suunnattu suoraan Hollantia vastaan, sillä nimenomaan Hollanti hoiti suuren osan muidenkin maiden välisestä rahtiliikenteestä. Tämä johti Ensimmäiseen Englannin–Hollannin sotaan vuosina 1652–1654. Hollantilaiset joutuivat tällöin huomaamaan, että maan sotalaivaston kehittämistä oli laiminlyöty. Sota päättyi Englannin lievään voittoon, ja se sai itselleen kauppa-aseman Maustesaarilta. [1]
Toinen sota 1665–1667
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Toinen Englannin–Hollannin sota
Hollannin ja sen itä-Intian kauppakomppanian hallitseva asema kauppamerenkulussa pysyi vahvana, vaikka sen kilpailijamaat pyrkivät ottamaan siitä mallia ja tehostamaan toimintaansa. Ranskalainen talouspoliitikko Jean-Baptiste Colbert laskeskeli vuonna 1665, että hollantilaiset omistivat kolme neljäsosaa kaikista laivoista, Colbertin mukaan 15 000 alusta. Nykylaskelmat pitävät lukua liian suurena, mutta nykyisetkin laskelmat osoittavat, että Hollannin kauppalaivasto oli 8–10 kertaa suurempi kuin Ranskan. [1] Alankomaat vahvisti myös sotalaivastoaan, kun se aloitti vuonna 1653 kuudenkymmenen uuden sotalaivan rakentamisohjelman. Toisaalta Englannin restauraatio nosti kansallisen ylpeyden esille Britanniassa. Vuonna 1665 se aloitti toisen Hollannin vastaisen sodan kaappamalla ja rosvoamalla useita sen kauppalaivoja. Aluksi Englanti näytti voittavan sodan valtaamalla Alankomaiden siirtokunnat Pohjois-Amerikassa, mutta kesäkuussa 1667 hollantilaisen amiraalin Michiel de Ruyterin johtama hyökkäys Thames-joelle sai englantilaiset allekirjoittamaan sodan lopettaneen Bredan sopimuksen 31. heinäkuuta 1667.
Kolmas sota 1672–1674
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kolmas Englannin–Hollannin sota
Ranskan kuningas Ludvig XIV päätti maaliskuussa 1672 aloittaa Hollannin-vastaisen sodan vallatakseen Espanjan Alankomaat Ranskalle. Aluksi Ludvigin piti hajottaa aikaisemmasta sodasta periytyvä Ranskan vastainen liittokunta: Englanti ostettiin kullalla Ranskan liittolaiseksi (salainen Doverin sopimus kesällä 1670) ja helmikuussa 1672 Ruotsi sitoutui vuosittaista maksua vastaan pitämään 16 000 sotilasta Pommerissa, jotta saksalaisia (erityisesti Brandenburgia) estettäisiin liittymästä Hollannin puolelle tulevassa sodassa. Englanti liittyikin luvatulla tavalla Ranskan aloittamaan sotaan, mutta se sai tarpeekseen satamien saartamisesta, kun Michiel de Ruyterin johtamat hollantilaiset voittivat neljä taistelua Englantia vastaan. Britannian parlamentti pakotti kuninkaan lopettamaan sodan.
Neljäs sota 1780–1784
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maiden väliset 1600-luvun sodat päättyivät vuoden 1688 mainioon vallankumoukseen, koska tällöin Englannin hallitsijaksi tuli alankomaalainen Vilhelm III Oranialainen. Ennen pitkää hollantilaiset kuitenkin pettyivät häneen, koska varmistaakseen englantilaisten uskollisuuden hän myönsi kuninkaalliselle laivastolle monia etuoikeuksia, kuten että kaikki englantilais-hollantilaiset laivastot olisivat englanninkielisiä. Hollannin varakkaimmat kauppiaat alkoivat käyttää Lontoota uutena päämajanaan, ja Alankomaiden talouskasvu hidastui. Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta Alankomaat oli 1700-luvulla huomattava merivalta, sillä sen omistuksessa oli vuosisadan loppupuolella Indonesian maustesaaret, Ceylon, Kapmaa ja osa Guayanasta. [2] Vuoden 1780 tienoilla Britannian bruttokansantuote kuitenkin ylitti Alankomaat. Samaan aikaan alkoi kehittyä uusi konflikti, sillä Yhdysvaltain vapaussodassa Alankomaat asettui amerikkalaisten puolelle brittejä vastaan tunnustamalla vuonna 1782 Yhdysvaltain itsenäisyyden. Syntyi Neljäs Englannin–Hollannin sota. Tosin Hollannin laivasto oli nyt vain varjo entisestään, koska sillä oli vain noin kaksikymmentä alusta, joten se ei pystynyt suuriin laivastotaisteluihin. Alankomaat joutui Pariisin sopimuksessa 1784 tunnustamaan tappionsa. Tämä merkitsi Hollannin imperiumin kutistumista ja Britannian nousua merten herraksi. Hollannin Itä-Intian kauppakomppania ajautui konkurssiin.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Göran Rystad: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 11, s. 192, 199–201. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08250-7
- ↑ Knut Mykland: Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 12. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08772-X
- ↑ Dalio, Ray. “The Big Cycles of the Dutch and British Empires and Their Currencies”. LinkedIn, 21.5.2020. Viitattu 25.12.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Englannin–Hollannin sodat Wikimedia Commonsissa
