Engan maanvyöry 2024

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Engan maanvyöry 2024
Päivämäärä 24. toukokuuta 2024
Kellonaika noin 3.00 paikallista aikaa
Tapahtumapaikka Papua-Uusi-Guinea Enga, Papua-Uusi-Guinea
Kuolleita 12 varmistettu
Kadonneita yli 2 000
Loukkaantuneita 17

Engan maanvyöry tapahtui perjantaina 24. toukokuuta 2024 aamukolmen aikaan paikallista aikaa[1] Yambalin kylässä Engan maakunnassa, Papua-Uudessa-Guineassa.[2] Maanvyöryssä uskotaan kuolleen pahimmillaan yli 2 000 ihmistä.[1]

Tapahtumat ja vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet paikalla olleet kertoivat kuulleensa yöllä kello yhden ja kahden välillä kaksi kovaa halkeamisen ääntä. Yksi paikallinen kertoi lehdistölle, kuinka ääni oli kuulunut vuorelta alas vierineestä isosta kivestä. Hän ja monet muut olivat sen jälkeen tulleet ulos taloistaan ja yrittäneet herättää vielä nukkuvia.[3]

Kun maanvyöry iski noin kello 3.00 noin 4 000 asukkaan alueelle, se tuhosi kokonaan ainakin 60 kotia ja erään Engan hallituksen jäsenen mukaan hautasi yhteensä 1 182 taloa. Vyöryn vaikutukset ulottuivat noin 200 neliökilometrin alueelle, mukaan lukien Engaan vievälle moottoritielle noin 150 metrin matkalta.[4] Pelastustöissä herätti huolta myös maan jatkuva liikkuminen.[5]

Arviot kuolleiden lukumääristä vaihtelevat suuresti. Pian tapahtuman jälkeen Yhdistyneet kansakunnat arvioi noin sadan ihmisen saaneen surmansa. Arvio nousi kumminkin pian 670:een.[6] Papua-Uuden-Guinean hallituksen mukaan jopa yli 2 000 voi olla hautautunut elävältä,[5][7] joskin entinen paikallinen virkamies väitti kuolleiden määrän olevan vain noin 160.[1]

Papua-Uuden-Guinean pääministeri kertoi pian tapahtuneen jälkeen viranomaisten reagoineen tapahtuneeseen. Papua-Uuden-Guinean Punainen Risti kertoi, että paikalle oli lähetetty apua muun muassa poliisilta ja puolustusvoimilta. Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi, että Yhdysvallat olivat valmiita tarjoamaan apua.[4] Australian hallitus lähetti 2,5 miljoonan dollarin arvoista humanitääristä apua, sekä teknisiä asiantuntijoita.[8] Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan alueella tarvittiin välitöntä humanitääristä apua, kuten ruokaa ja puhdasta vettä.[7] Pääministerin mukaan maanvyöryn aiheutti ilmastonmuutoksesta johtuva runsaat sademäärät.[9]

  1. a b c Lewis Jackson, Renju Jose: Rescue teams don't expect to find survivors in Papua New Guinea landslide reuters.com. 30.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  2. Rescuing people buried in Papua New Guinea's landslide is a massive task — here's why Australian Broadcasting Corporation. 28.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  3. Marian Faa, Theckla Gunga: Survivors of PNG landslide say they heard two loud cracks before mountainside fell on village abc.net.au. 1.6.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  4. a b Cursino, Malu: Race to rescue villagers trapped after deadly landslide BBC News. 25.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  5. a b Angus Watson, Sophie Jeong, Heather Chen, Lucas Lilieholm, Teele Rebane: As many as 2,000 people feared buried under Papua New Guinea landslide as survivors dig with hands and spades edition.cnn.com. 27.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  6. Papua New Guinea villagers begin mourning ceremonies after massive landslide France 24. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  7. a b Save The Children to respond to Enga landslide as Papua New Guinea grapples with devastation Pelastakaa Lapset. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  8. Humanitarian Assistance in response to Papua New Guinea Landslide Australian Government. 27.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
  9. Papua New Guinea PM blames extraordinary rainfall for deadly landslide The Guardian. 29.5.2024. Viitattu 2.7.2024. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:2024 Enga landslide