Energia Brasiliassa
Energia Brasiliassa käsittelee Brasilian energian tuotantoon, jakeluun ja kulutukseen liittyviä asioita.
Brasilian energiavalikoima on monipuolinen, siihen kuuluu vesivoima, fossiiliset polttoaineet, biopolttoaineet, tuulivoima ja aurinkovoima. Brasilian energiantuotannon osuus vuonna 2021 oli 2,0 % maailman tuotannosta ja 48,8 % Etelä-Amerikan kokonaismäärästä.[1]
Energiankulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilia on yksi maailman suurimmista energiankuluttajista. Sen osuus maailman kulutuksesta on 2,0 prosenttia ja Etelä-Amerikan kulutuksesta 53,3 prosenttia. Teollisuus- ja kuljetussektorit käyttävät suurimman osan energiasta.[1]
Energiankulutus asukasta kohti vuonna 2022 oli 50 miljoonaa BTU:ta, maailman 195 valtion joukossa 94. suurinta.[2]
Biopolttoaineet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilia on biopolttoaineiden suurvalta. Vuonna 2021 se vastasi 20 % maailman biopolttoaineiden tuotannosta ja 21 % kulutuksesta. Vuodeksi 2023 Brasilian hallitus lisäsi kansallista biodieselin sekoitusvelvoitetta 10 prosentista 12 prosenttiin. Tämä muutos merkitsee kotimaisen kysynnän kasvua biodieselille ja tuotantoketjun alkupään tuotteille, erityisesti soijaöljylle, jonka osuus on noin 70 prosenttia biodieselin valmistukseen Brasiliassa käytetystä raaka-aineesta.[1]
Tärkein biopolttoaine on sokeriruo'osta tuotetti etanoli. [1]
Vesivoima
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilialla on laajat jokijärjestelmät, siellä sataa runsaasti, ja sillä on yksi maailman suurimmista vesivoimapotentiaalista. Suurin osa sen vesivoimaloista on keskittynyt kaakkois- ja eteläosaan, alueille, jotka kuluttavat suurimman osan sähköstä Brasiliassa; tällä alueella valjastetut joet ovat Iguaçu, Tietê, Paranapanema, Parnaíba, Grande ja São Franciscon yläjuoksu. Tocantins-joki (pohjoisessa) ja São Franciscon alajuoksu (koillisosassa) on myös padottu. Useilla muilla joilla on valtava vesivoimapotentiaali, mutta ne ovat kaukana suurimmista teollisuus- ja kaupunkikokonaisuuksista.[3]
Öljy ja maakaasu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilia tuottaa suurimman osan öljystään ja osan maakaasustaan pääasiassa mannerjalustalla sijaitsevilta offshore-kentiltä. Poraus rajoittui koilliseen, Bahian altaaseen aivan Salvadorin pohjoispuolella, vuodesta 1940 vuoteen 1960-luvulle, minkä jälkeen tutkimusalue laajeni käsittämään öljykenttiä mantereella ja avomerellä Fortalezasta pohjoisessa Santosiin (São Paulon osavaltiossa) etelässä. Brasilia pumppaa yli kaksi kolmasosaa öljystään Camposin altaalta, joka sijaitsee Rio de Janeiron osavaltion mannerjalustalla. Siellä Petrobras on kehittänyt maailman edistyksellisintä syvänmeren poraustekniikkaa, mukaan lukien kaivos, joka sijaitsee yli 2,4 kilometriä pinnan alla. 2000-luvun alussa Petrobrás vahvisti, että Tupin offshore-öljykenttä, joka sijaitsee merenpohjassa lähes seitsmän kilometrin syvyydessä, sisälsi noin 5-8 miljoonaa tynnyriä öljyä ja maakaasua, mikä lisäsi Brasilian öljyvarantojen tarjontaa merkittävästi.[3]
Suurin osa maan maakaasusta tulee Bahian ja Sergipen osavaltioista. Öljy- ja maakaasuvarantoja on kaikkialla Amazonin altaalla, mutta Manausin lähellä sijaitsevilla öljynjalostamoilla on rajallinen kapasiteetti.[3]
Ydinvoima
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Brasilian ensimmäinen ydinreaktori, Angra I, avattiin vuonna 1982 lähellä Rio de Janeiroa. Brasilian toinen ydinreaktori Angra II aloitti toimintansa vuonna 2000.[3] Kolmas reaktori on edelleen rakenteilla.[2][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Brazil country brief eia.gov. 2023. Viitattu 1.1.2025.
- ↑ a b Brazil: Economy and Energy cia.gov. Viitattu 1.1.2025.
- ↑ a b c d Economy britannica.com. Viitattu 1.1.2025.
- ↑ Brazil Country Summary pris.iaea.org. 31.12.2024. Viitattu 1.1.2025.