Emil Hällström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emil Hällström.

Emil Theodor William Hällström (25. maaliskuuta 1864 Oulu – 17. syyskuuta 1918 Pori)[1][2] oli suomalainen kapellimestari ja säveltäjä, joka johti useita soittokuntia Helsingissä, Viipurissa ja Porissa.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hällströn kävi kolme vuotta Oulun lyseota ja aloitti vuonna 1882 soittajana Uudenmaan Tarkk'ampujapataljoonan orkesterissa Helsingissä. Vuosikymmenen puolivälissä hän opiskeli Robert Kajanuksen äskettäin perustamassa Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesterikoulussa. Myöhemmin Hällström toimi myös Uudenmaan tarkk'ampujapataljoonan jousiorkesterin johtajana, sillä oman soittimensa kornetin ohella hän hallitsi myös viulun. LIsäksi Hällströmillä oli oma orkesteri ja hän toimi Raittiusyhdistys Kilven soittokunnan johtajana. Joidenkin tietojen mukaan Hällström olisi toiminut myös keisari Nikolai II:n huvialuksen S/S Standardin varakapellimestarina.[1][3][4][5][6]

Vuonna 1891 Hällström siirtyi Viipurin työväenyhdistyksen kuoron ja soittokunnan johtajaksi.[7] Hän myös perusti kaupunkiin myös oman jousiorkesterin ja johti sivutoimisesti Viipurin VPK:n soittokuntaa.[8][9] Jouduttuaan henkilökohtaiseen konkurssiin Hällström palasi vuonna 1895 Helsinkiin, josta hän sai jälleen paikan Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonasta. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Suomenmaalaisen tykistörykmentin tykistörykmentin soittokunnan johtajaksi Viaporiin.[10][11][6]

Vuonna 1909 Hällström valittiin Porin rauta- ja metalliammattiyhdistyksen soittokunnan johtajaksi. Vuonna 1913 soittokunta siirtyi Porin työväenyhdistyksen alaisuuteen ja alkoi toimimaan nimellä Porin Työväen Soittokunta.[12] Samalla Hällström liittyi myös työväenyhdistyksen ja sosialidemokraattisen puolueen jäseneksi.[13] Sisällissodan aikana soittokunta mobilisoitiin osaksi Porin punakaartia. Kapellimestarin tehtävien ohella Hällström toimi tarvittaessa punaisten esikunnan venäjän tulkkina. 13. huhtikuuta punaiset jättivät kaupungin ja Hällström pakeni punakaartilaisten joukossa kohti itää. Vapunpäivänä Hällström jäi saksalaisten vangiksi Hollolan Vesalan kylässä.[1] Lausunnossaan Porin Suojeluskunnan esikunta luonnehti Hällströmiä salaperäiseksi ja kuljeksivaa elämää viettäneeksi henkilöksi, joka oli epäluotettavan miehen maineessa, vaikka hän oli ennen sotaa ollut Porissa erittäin pidetty musiikkielämän hahmo. Hällström vapautui vankileiriltä syyskuussa, mutta kuoli heikentyneen terveytensä johdosta sydänkohtaukseen vain muutaman päivän kuluttua.[2][6] Hällström on haudattu Poriin Käppärän hautausmaalle.

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hällström teki useita sävellyksiä eri torvikokoonpanoille. Hänen levytettyjä kappaleitaan ovat ainakin Porin Työväen Soittokunnan levyttämä Idylli-masurkka (1987) sekä Viipurin Työväen Soittajien levyttämä marssi Rauhan lippu (1990).[14][15] Muita Hällströmin sävellyksiä ovat muun muassa gavotti Minnen från flydda tider sekä marssit Konkordia ja På Johanneslund.[16] Lisäksi hän sävelsi Suomenmaalaisen tykistörykmentin ja Porin punakaartin kunniamarssit. Suomenmaalaisen tykistörykmentin kunniamarssi julkaistiin kenraalimajuri Otto von Freymannin 1900-luvun alussa toimittamassa nuottikokoelmassa, joka sisältää kaikki Venäjän keisarillisen armeijan kunniamarssit.[6][17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Historia Porin Työväen Soittokunta. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 5.6.2016.
  2. ↑ a b Emil Theodor William Hällström Suomen sotasurmat 1914-1922. Arkistoitu 19.9.2016. Viitattu 5.6.2016.
  3. ↑ Lahja. Uusi Suometar, 28.12.1886, nro 301, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 05.06.2016.
  4. ↑ Musikalisk aftonunderhållning. Finland, 13.11.1887, nro 264, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  5. ↑ Sommarträdgården. Nya Pressen, 4.5.1889, nro 119 A, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  6. ↑ a b c d Aukia, Jussi: 1864–1918: Emil Hällströmin matka Keisarillisen huvijahdin kannelta vankileirille 14.10.2019. Suomalaisen sotilasmusiikin historiahanke. Viitattu 28.1.2022.
  7. ↑ Työwäenyhdistyksen kokouksessa. Wiipurin Sanomat, 24.2.1891, nro 45, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  8. ↑ Jouhiorkesterin. Wiipurin Sanomat, 31.10.1891, nro 253, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  9. ↑ WPK:n soittokunta. Wiipurin Sanomat, 10.3.1892, nro 58, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  10. ↑ Oikeusjuttuja. Wiipurin Sanomat, 13.1.1895, nro 11, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  11. ↑ Ilmoituksia. Uusi Suometar, 24.10.1899, nro 265, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  12. ↑ Rauta- ja Metalli A. Y:n Soittokuntaa. Sosialidemokraatti, 9.4.1910, nro 39, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  13. ↑ Muistojulkaisu 1918 kumoustaisteluun sortuneista Porin ja lähiseudun työläisistä, s. 35-36. Pori: Kehitys, 1920.
  14. ↑ Idylli-masurkka Fono-äänitetietokanta. Viitattu 5.6.2016.
  15. ↑ Rauhan lippu Fono-äänitetietokanta. Viitattu 5.6.2016.
  16. ↑ MUSIIKKI FAZER KANSALLISKIRJASTO KÄSIKIRJOITUSKOKOELMA 5.12.1996. Kansalliskirjasto. Viitattu 5.6.2016.
  17. ↑ Leisio, Väinö: Punakaartin ”Porilaisten marssi”. Hakkapeliitta, 1934, nro 37, s. 1099. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.1.2022.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Emil_Hällström&oldid=21535328”