Emanuel Saloheimo
Emanuel Saloheimo, ent. Berner (28. elokuuta 1842 Viipuri – 10. helmikuuta 1909 Mikkeli)[1] oli suomalainen juristi, pankinjohtaja ja moninkertainen valtiopäivämies.
Saloheimon vanhemmat olivat lääninrovasti Axel Emanuel Berner ja Katarina Olivia Pesonius. Sukunimensä hän suomensi 1906. Saloheimo valmistui filosofian kandidaatiksi 1865 ja hovioikeuden auskultantiksi 1868. Hän palveli Viipurin hovioikeudessa vuodesta 1872 alkaen ja erosi sieltä notaarina 1885. Käkisalmen tuomiokunnan tuomari hänestä tuli 1885 ja Rautalammin 1887. Tuomarin virastaan Saloheimo erosi 1891, koska sai sakkoja 1898 vahvistetun mutta 1890 peruutetun rikoslain käytöstä, katsottuaan peruutuksen laittomaksi. Maanviljelijänä toimittuaan Saloheimosta tuli Kansallispankin Mikkelin konttorin johtaja 1902. Hän oli usean eri valtionkomitean jäsen, toimi talonpoikaissäädyn notaarina valtiopäivillä 1867 ja porvarissäädyssä Mikkelin edustajana valtiopäivillä 1882, 1897, 1899 ja 1900, viimeksi mainittuna vuonna laki- ja talousvaliokunnan puheenjohtajana.[1][2][3]
Saloheimo, joka kuoli naimattomana, lahjoitti huomattavia summia mm. Otavan opistolle ja Suomalaiselle tiedeakatemialle.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BERNER (→ SALOHEIMO) Emanuel. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ a b Heikinheimo, Ilmari (toim.): Suomen elämäkerrasto, s. 656–657. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
- ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 28–29. Helsinki: Otava, 1921.
