Elokuvateatteri Petit
Elokuvateatteri Petit sijaitsi Tampereella Hämeenkatu 31:ssä. Rakennus valmistui 1911 ja sen suunnitteli rakennusmestari Heikki Tiitola. Myöhäisjugendia edustavan talon rakennuttaja oli tamperelainen liikemies Isak Julin ja taloa kutsuttiin sen vuoksi myös Iisakin kirkoksi. Elokuvateatterin avajaiset olivat 17. syyskuuta 1911.
Elokuvateatterissa oli rakennuksen valmistuttua 373 paikkaa ja teatterirakennusta erotti Hämeenkadusta aidattu sisäpuutarha. Teatteriin mentiin alun perin sisäpuutarhan läpi värikkäin sähkölampuin valaistun kaariportin kautta. Vuonna 1935 teatterin sisätiloja uudistettiin arkkitehti Bertel Strömmerin piirustusten mukaan.
Petitin talon eteen Hämeenkadun varteen valmistui 1934 Bertel Strömmerin suunnittelema kaksikerroksinen funktionalismia edustava Hjorthin liiketalo, jota jatkettiin muutamia vuosia myöhemmin Hämeenpuiston suuntaan 6–7-kerroksisella asuin-, liike- ja toimistorakennuksella. Vuonna 1959 Petitin eteläisen julkisivun puolelle valmistui arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema lisärakennus ja samalla korttelin läpi avattiin City-käytäväksi kutsuttu jalankulkuväylä Hämeenkadulta Hallituskadulle.
Petit oli elokuvateatterina vuoteen 1987 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa toimi muun muassa ravintola. Entinen Petitin rakennus ja Hämeenkatu 33:ssa sijainnut Hjortin talon matala liikesiipi purettiin vuonna 2006. Paikalle rakennettiin Asunto Oy Tampereen Westendin 7-kerroksinen asuin- ja liiketalo joka valmistui 2008.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tampereen elokuvajuhlien Festival News 5.3.2004 "Iisakin kirkko" puretaan (Arkistoitu – Internet Archive)
- Koskesta voimaa -sivusto: Tamperelaisia elokuvateattereita
- Nk. Petitin tontin uudisrakentaminen ja rakennusoikeuden määrittäminen ja korttelin III-29 tonttien 1, 2 ja 3 asemakaavan muuttaminen, Hämeenkatu 31-33, kartta no 7777