Elokuva television aikakaudella
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Elokuva television aikakaudella on suomalaisen elokuvakriitikko Modest Savtschenkon (taiteilijanimeltään Martti Savon) vuonna 1975 julkaistu kirja. Kirjassa Savtschenko luo katsauksen elokuvan historiaan ja tulevaisuuteen. Lisäksi hän harjoittaa kärkevää kritiikkiä suomalaista elokuvatutkimusta kohtaan.
Kirjan teesit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uuden teknologian tullessa elokuviin (esim. ääni tai 3D), vie se huomion pois elokuvan taiteelliselta sisällöltä.
- Elokuva on parhaimmillaan elokuvateattereissa, koska siellä katsojan on keskityttävä elokuvaan.
- Sosialistisessa järjestelmässä on paremmat mahdollisuudet tuottaa taidetta kuin kapitalistisessa.
- Videokasetit tulevat mullistamaan elokuvien katselun.