Eljot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eljot eli LJ-lennätin tai Jotti oli Suomen puolustusvoimien tiedustelun, radiotiedustelun ja kaukopartio-osastojen 1930- ja 1940-luvuilla käyttämä erityisviestintäväline. Nimitys LJ-lennätin tulee järjestelmän kehittäjien Ragnvald Lautkarin ja Holger Jalanderin sukunimistä, muoto Eljot on puolestaan lyhenne LJ saksan kielen mukaan äännettynä ja Jotti eräänlainen slangi-ilmaus. Väline saatiin sarjatuotantoon talvisodan aikana.[1]

Holger Jalander, toinen Eljotin kehittäjistä viestittää Kyynel-radiolla.

Eljot oli summerilennättimellä toteutettu sähkötysyhteys, linjavärähdin[2], jota käytettiin radiotiedustelun eri yksiköiden, kuten kuunteluasemien ja suuntimoiden väliseen yhteydenpitoon sekä eräänlaisena pikayhteytenä radiotiedustelusta kaukopartioiden tukikohtiin ja näiden välillä (viimeksi mainittu yhteyden tyyppi esiintyy esimerkkisanomassa alempana). Eljotilla saatettiin lähettää esimerkiksi tukikohdalle tietoja radiotiedustelun sieppaamista viesteistä, joilla oli merkitystä sillä hetkellä toiminnassa oleville kaukopartioille. (Tukikohdissa tarvittavat tiedot muokattiin ja lähetettiin erikseen Kyynel-radiolla partioille.) Eljot-yhteys oli jatkuva ja avoinna kaikille Eljot-asemille samalla kertaa, vaikka kullakin asemalla oli oma kutsunsa.[3]

Fullerphone malli 1917.

Eljotin perustana oli englantilaisen Fullerphone-lankasähkötysjärjestelmän toimintaperiaate.[4] Tekniikkaa kokeiltiin Suomessa vuodesta 1937 alkaen ja sarjatuotanto aloitettiin talvisodan alkaessa. Ensimmäinen kokeilulinja oli kehittäjien, Lautkarin ja Jalanderin, asuntojen välinen kaukokirjoitinyhteys Helsingissä Kruununhaasta Töölöön. Tätä merkityksellisempi koeyhteys rakennettiin Terijoelta ensin Inoon ja myöhemmin Koivistolla, Saarenpään linnakkeella sijainneeseen suuntimisasemaan.[5]

Eljot käytti olemassa olevia puhelinyhteyksiä, mutta niin, ettei tasajännitteistä ja virraltaan mikroampeeriluokkaa olevaa, pulsseina välittyvää liikennettä voinut kuunnella. Eljotin esikuva Fullerphone oli nimenomaan kehitetty maakuuntelumenetelmiä vastaan suojautumiseen.[6]

Väline oli käytössä yhteydenpidossa radiotiedustelun kuunteluasemilla vielä 1950-luvulla kuunteluun ja suuntimiseen liittyen. Muuta yhteydenpitoa kuunteluasemilta toimistoon hoidettiin siviilipuhelimilla.[2] Tekniikka on esitelty tiiviisti Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia: Suomen radiotiedustelu sodassa -teoksen osiossa Fullerphonesta jottiin.[6]

Yksittäisistä Eljot-viesteistä on säilynyt tietoja yksiköiden, kuten Osasto Marttinan sotapäiväkirjoissa. Esimerkki Osasto Marttinan sanomasta Osasto Kuismaselle 15. lokakuuta 1942: Kuismanen. Voitko lähettää kuudelle miehelle viikon muonan lehti P-36-10 x 94 y 81 Pyhäjärvi huomenna tai ylihuomenna. Täällä ei sää salli. Marttina.[7]

  • Janhila, Jaana (toim.): Sissisotaa kaukopartiossa: Osasto Marttinan partiokertomukset 1941-1942. Helsinki, Jyväskylä: Minerva kustannus, 2009. ISBN 978-952-492-305-7
  • Lautkari, Ragnvald (toim. Seppo Uro): ”Kehitimme LJ-summerin ja Kyynel-radion”, Suomen sodat viestimiesten silmin: veteraanien kertomaa viestitoiminnasta Suomen sodissa 1939–45, s. 84–90. Loimaa: Ooli Oy, 2004. ISBN 952-5278-44-1
  • Lehtonen, Lauri, Liene, Timo & Manninen, Ohto: Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia: Suomen radiotiedustelu sodassa. Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-478-1
  • Manninen, Ohto & Lehtonen, Lauri: Stella Polariksen perintö: tiedusteluhistoriaa 1944-1950. Docendo, 2019. ISBN 978-952-291-692-1
  • Pale, Erkki, (toim. Reijo Ahtokari): Suomen radiotiedustelu 1927–1944. omakustanne (Reijo Ahtokari ym.), painopaikka Hakapaino, Helsinki, 1978. ISBN 952-90-9437-X
  1. Lehtonen ym. 2018, 78
  2. a b Manninen & Lehtonen 2019, 210
  3. Suomen radiotiedustelu 1927–1944, s. 131, 148
  4. Lehtonen ym. 2018, 37
  5. Lautkari 2004, 86–87
  6. a b Lehtonen, Lauri, Liene, Timo & Manninen, Ohto: Fullerphonesta jottiin: radiotiedustelun omintakeinen viestiväline. Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia: Suomen radiotiedustelu sodassa, 2018, s. 149-151.
  7. Sissisotaa kaukopartiossa 2009, 588