Elinan surma

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elinan surmaruno)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansanrunoa. Siihen pohjautuvasta Merikannon oopperasta kertoo artikkeli Elinan surma (ooppera), elokuvasta Elinan surma (elokuva).
Elinan surma, Joseph Alanen, 1916

Elinan surma (myös Elinan surmaruno tai Elinan surmavirsi) on tunnettu 1400- tai 1500-luvulta peräisin oleva kalevalamittainen suomalainen balladi. Se sijoittuu Vesilahteen Laukon kartanoon ja sivuaa Kurki-sukua. Runon alkuperäinen luoja lienee ollut varsin oppinut ja tuntenut mm. eurooppalaista balladiperinnettä.

Joidenkin mielestä näin mutkikas balladi ei ole voinut säilyä satoja vuosia suullisena perinteenä, vaan siihen on vaadittu kirjallista muistiinmerkintää. Varhaisimmat löydetyt kirjalliset lähteet ovat kuitenkin vasta 1700-luvulta. Elias Lönnrot toimi 1800-luvun alussa Laukon kartanossa kotiopettajana ja kokosi runon Vesilahdesta keräämistään suullisista toisinnoista ja 1700-luvulla tehdyistä kirjallisista muistiinmerkinnöistä.[1] Se julkaistiin Kantelettaressa 1840. Runosta on tehty useita näytelmäsovituksia, oopperoita ja elokuva.

Laukon herra Klaus Kurki tulee sadan ratsumiehen kanssa Elina-neidon kotitalolle ostamaan itselleen piikaa ja iskee silmänsä Elinaan. Elina suostuu ottamaan kihlat, kun Klaus vakuuttaa, ettei tämä joudu töihin, vaan työt tekee emäntäpiika Kirsti, joka mainitaan Laukon entiseksi emännäksi.

Kirsti ei tahdo Elinan palvelijaksi ja väittää Klausille Elinan pettäneen tätä renki Uolevin kanssa. Klaus pyytää todisteita ja Kirsti ehdottaa tätä piiloutumaan lähitienoille ollen muka pitkällä matkalla pohjoisessa. Klausin ollessa poissa Kirsti kiusaa Elinaa monin tavoin ja lopulta onnistuu houkuttelemaan Uolevin Elinan kanssa samaan pirttiin, johon heidät lukitsee.

Asiasta kuullut Klaus palaa raivoissaan ja sytyttää mökin tuleen. Elina kurkottaa kätensä ulos mökistä, jolloin Klaus sivaltaa miekalla vihkisormussormen poikki. Elina vetoaa siihen, että Klaus säästäisi vastasyntyneen poikansa, mutta Klaus sanoo lapsen olevan Uolevin. Elina tahtoo nähdä äitinsä, jonka Uoti hakeekin paikalle vakuutellen, että Elina on turvassa. Myös äiti anelee, että Klaus armahtaisi Elinan, mutta Kirsti kehottaa heittämään liekkeihin tervaa ja ruutia, jotta mökki palaisi paremmin. Elina ja äiti vaihtavat muutaman sanan ennen kuin tuli nielaisee Elinan.

Kuluu muutamia viikkoja, ja kartanon lehmät ja hevoset kuolevat. Klaus itkee, ja paikalle tulee vanhan miehen hahmossa Jeesus, jolle Klaus sanoo polttaneensa puolisonsa ja poikansa. Jeesus ilmoittaa Klausin ja Kirstin joutuvan helvettiin, mutta Elinan, tämän pojan ja Uolevin olevan taivaassa. Klaus hukuttautuu, ajaen rekensä jäiseen järveen Kirsti perässään.[1]

Todellisuuspohja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvattujen tapahtumien mahdollista vastinetta todellisessa historiassa on pohdittu pitkään. Niitä tuskin on tapahtunut ainakaan 1400–1500-lukujen vaihteessa eläneelle Ylisen Satakunnan tuomarille ja piispa Arvid Kurjen isälle Klaus Kurjelle. Historioitsijat, etenkin Väinö Voionmaa,[2] ovat esittäneet, että päähenkilö olisi oikeasti ollut Klaus Kurjen äidinisä Klaus Lydekenpoika Djäkn[3], mutta tämäkin teoria on hatara.kenen mukaan?[4]

Kansanrunoustutkijat ovat huomauttaneet, että tarina morsiamen polttamisesta on yleiseurooppalainen kiertotarina. Tanskalainen balladi ”Lave Stisøn og Fru Eline” muistuttaa Heikki Ojansuun mukaan paljolti Elinan surmavirttä ja on tätä vanhempi.lähde?[4][2]

  1. a b Elinan surma. Kansanopisto, 01.08.1892, nro 8, s. 2–5. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.07.2015.
  2. a b Elinan surmaruno www.narvasoft.fi. Viitattu 29.1.2020.
  3. Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 89–90. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  4. a b Suomen vanhin perhesurma on edelleen mysteeri: "Olisin toivonut, että se olisi totta" www.aamulehti.fi. Arkistoitu 29.1.2020. Viitattu 29.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]