Eliel Wartiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eliel Johannes Wartiainen (19. helmikuuta 1875 Kurkijoki – 5. lokakuuta 1973 Helsinki)[1] oli suomalainen voimistelunopettaja, eräkirjailija ja Karjalan kulttuurin puolestapuhuja. Hän käytti myös nimimerkkiä Sissonpoika[2].

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eliel Wartiaisen vanhemmat olivat agronomi, virkatalontarkastaja August Wartiainen (1849–1893) ja Amanda Lampén (1850–1933).[3] Elielin lapuudessa perhe muutti usein isän työpaikkojen perässä. Kurkijoen lisäksi perhe asui Jyväskylässä, Pieksämäellä, Helsingissä sekä Mustialassa.[4]

Oppikoulun Eliel Wartiainn kävi Helsingissä. Hän pääsi ylioppilaaksi 1895 Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta ja suoritti voimistelunopettajatutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1898.[1][4]

Työura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistumisensa jälkeen Eliel Wartiainen toimi vuosina 1898–1900 voimistelunopettajana Kuopion lyseossa. Vuonna 1900 hän siirtyi voimistelun ja terveysopin lehtoriksi Sortavalan lyseoon, mitä tehtävää hän hoiti aina vuoteen 1940.[4] Vuosina 1912–1932 hän toimi lyseossa myös matematiikan tuntiopettajana. Talvisodan jälkeen Wartiainen toimi Helsingin suomalaisen normaalilyseon voimistelun nuorempana lehtorina vuosina 1940–1945.[5]

Yhteiskunnallinen toiminta ja järjestötyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Sortavalaan muutettuaan Wartiainen liittyi Sortavalan Vapaapalokuntaan ja toimi sen päällikkönä vuosina 1901–1905.[5] Hän oli myös mukana Kagaalin toiminnassa, joka pyrki vastustamaan venäläistämistoimia.[6] Sisällissodan syttyessä Eliel Wartiainen liittyi Sortavalan suojeluskuntaan ja toimi sodan aikana Karjalan armeijan Sortavalan esikunnan päällikkönä vuonna 1918. Sortavalan suojeluskunnan päällikkönä hän oli vuosina 1918–1921.[5]

Sortavalassa Wartiaisella oli kunnallisia luottamustoimia ja hän oli vuosina 1929–1930 kaupunginvaltuuston jäsen.[5] Talvisodan aikana hän toimi Sortavalan I alueen aluepäällikkönä.[5]

Eliel Wartiainen oli innokas laulunharrastaja. Jo opiskeluaikanaan hän oli aktiivisesti mukana Ylioppilaskunnan laulajien ja Muntra Musikanter -kuoron toiminnassa.[7] Sortavalaan muutettuaan hän kuului sekä mieskuoroon että sekakuoroon. Hän oli merkittävä vaikuttaja Sortavalan Laulujuhlien järjestelyissä, kuuluen juhlien päätoimikuntaan ja toimien työvaliokunnan sihteerinä. Wartiaisen aikana Sortavalassa järjestettiin laulujuhlat vuosina 1906, 1926 ja 1935.[8]

Wartiainen tuli Karjalassa kuulisaksi erämiehenä ja erityisesti karhunkaatajana. Elämänsä aikana hän kaatoi kaikkiaan 15 aikuista karhua eräretkillään Laatokan ja Vienan Karjalassa sekä Aunuksessa. Eräretkillään ja Sortavalan laulujuhlilla hän tutustui myös Karjalan kulttuuriin, erityisesti runonlaulantaan ja loitsuihin. Hänestä tuli ahkera Karjalan kulttuurin puolestapuhuja ja kirjoitti useita Karjaan liittyviä teoksia.[9] Wartiainen kuului myös Raja-Karjalan säätiön ja Kalevalaseuran perustajiin.[10] Eliel Wartiaista onkin luonnehdittu sekä Karjalan Liitossa että Kalevalaseurassa ”viimeiseki suureksi kareliaaniksi”.[11]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eliel Wartiainen meni vuonna 1905 naimisiin Karin Lindbergin (1887–1920) kanssa. Pariskunnalle syntyi kolme lasta: Veijo (1908), Eila (1910) ja ilmari (1913). Karinin kuoleman jälkeen Elien Wartiainen meni vuonna 1921 naimisiin Katri Moliisin (1893–1948) kanssa. Jäätyään jälleen leskeksi hän meni kolmannen kerran naimisiin vuonna 1953 Kerttu Olsosen (1896–1982) kanssa.[3]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Metsämiehen muistelmia karhunkaatoretkiltä: Shemeikkain ja Vornasten metsästäjätarina nuorisolle. Kuvittanut Väinö Hämäläinen. WSOY 1907.
  • Kesäkirja nuorisolle: Ruumiillinen työ, metsänkäynti, kalastus, retkeily ym.". WSOY 1911.
  • Shemeikka: Metsästäjä ja runonlaulaja Pedri Shemeikan elämänvaiheita. WSOY 1923, 2. näköispainos 1987.
  • Taikamaitten kansaa. Sortavalan kirjapaino Oy, Sortavala 1926.
  • Karhunajolla Kauko-Karjalassa: Metsästyskuvauksia, omistettu Ignoi Vornasen muistolle. Kuvittanut Bruno Pakarinen. WSOY 1928, 2. näköispainos 1990.
  • Honkavaaran partiopojat: Seikkailukertomus vainosotien ajoilta, Poikien seikkailukirjasto 48. Otava 1934 (nimimerkillä Sissonpoika).
  • Raja-Karjalan säätiön muistojen kirja, osa 1. Toimittanut Eliel Wartiainen. Raja-Karjalan säätiö, Sortavala 1934.
  • Raja-Karjalan säätiön muistojen kirja, osa 2. Toimittanut Eliel Wartiainen. Raja-Karjalan säätiö, Helsinki 1946.
  • Kun haltiat elivät...: Kuvauksia runon ja taian mailta. Raja-Karjalan Säätiön julkaisuja. Kustannusliike Pohjola ja kumpp. 1953.
  • Ödemarksfärder, Bonniers 1966.[12]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b WARTIAINEN Eliel Johannes. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 9.5.2015.
  2. ↑ Suomen kirjailijat-tietokanta: Wartiainen, Eliel Johannes (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 9.5.2015.
  3. ↑ a b Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 7.
  4. ↑ a b c Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 10.
  5. ↑ a b c d e Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 11.
  6. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 33.
  7. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 23.
  8. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 25.
  9. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 42, 67.
  10. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 26.
  11. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 61.
  12. ↑ Kantola, Heikki & Kantola, Mirja 2013, s. 58–59.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eliel_Wartiainen&oldid=21803460”