Elefanttitauti

Elefantiaasia sairastavan filippiiniläismiehen jalat.

Elefanttitauti eli elefantiaasi (Lymphatic filariasis) on ihmisten sairaus, jossa imusolmukkeiden tukkiintuminen saa jalat, kivekset ja joskus myös nivusten imusolmukkeet turpoamaan valtaviksi, paksunahkaisiksi möykyiksi, jotka painavat useita kiloja ja voivat olla jalkapallon kokoiset. Yleensä tauti johtuu ihmisessä loisivien sukkulamatojen aiheuttamasta imuteiden tuhoutumisesta.

Elefantiaasin ominaisuudet

Taudin aiheuttaja

Elefanttitaudin aiheuttajana on noin 90 % tapauksista imusuonistossa loisiva rihmamato Wuchereria bancrofti, joka on vain ihmisiin tarttuva loinen. Myös rihmamadot Brugia malayi ja Brugia timori aiheuttavat tautia ihmisillä, mutta ne loisivat myös eläimillä. Mato tarttuu hyttysten (Culex-, Anopheles-, Mansonia- tai Aedes-suvut) välityksellä. Myös muu imukudoksen häiriö tai sen poisto voi aiheuttaa elefantiaasin.

• 
  Wuchereria bancrofti
  -rihmamato
• 
  Brugia malayi
  -rihmamato

Taudin tarttuminen

Tauti tarttuu kun tartunnanlevittäjänä toimiva hyttynen saa taudinaiheuttajan toukkia, mikrofilarioita, elimistöönsä. Tämä tapahtuu, kun hyttynen nauttii veriaterian tautia kantavasta ihmisestä. Toukat tunkeutuvat hyttysen suolesta rintalihaksiin, jossa ne läpikäyvät kaksi toukkavaihetta. Tämän jälkeen toukat hakeutuvat hyttysen päähän, josta ne tunkeutuvat seuraavaan uhriin. Ihmisessä toukat käyvät läpi useita toukkavaiheita ja lopulta aikuistuvat. Tämä voi kestää kuukausia ja jopa vuosia. Wuchereria bancrofti, joka aiheuttaa noin 90 % elefantiaasista, voi täysikasvuisena pysyä lisääntymiskykyisenä jopa viisi vuotta ja synnyttää päivässä jopa 50 000 toukkaa imusuoniin.

Taudin puhkeaminen

Taudin oireiden syntyyn tarvitaan toistuvia infektioita. Filariaasin kehittymiseksi on tropiikissa asuttava vähintään 6 kuukautta.

Tauti puhkeaa, kun nestekierto ei toimi normaalisti. Häiriöstä aiheutuu painavuuden ja väsymisen tunnetta ylimääräisen nesteen kertymisestä johtuen. Lymfedeema tarkoittaa imunesteen virtaushäiriöistä aiheutuvaa turvotusta, ja krooninen tulehdus tuhoaa lopulta imusolmukkeiden imusuonet, jolloin ylimääräistä nestettä kertyy kudoksiin. Samankaltainen häiriötila voi syntyä usein myös muusta syystä kuin loisten aiheuttamasta infektiosta, esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen tai melanoomaleikkauksen yhteydessä, jolloin kainalon imusolmukkeet joudutaan usein poistamaan.

Hoito

Tautia hoidetaan parasiittien torjuntaan tarkoitetuilla lääkkeillä alueesta riippuen. Saharan eteläpuolisilla alueilla taudin hoidossa käytetään albendatsolia ja ivermektiinia, kun taas muualla maailmassa käytetään albendatsolia ja dietyylikarbamatsiinia.

Taudin esiintyminen

Elefanttitautia esiintyy lähinnä vanhalla mantereella Afrikassa, Intiassa ja Kauko-Idässä.^lähde? Orjakaupan välityksellä se levisi Amerikan mantereelle jo 1500-luvun lopulla.

Elefantiaasin turvottamat kivekset

Tautia sairastavan miehen kivekset.

Mikäli kivekset turpoavat, yleensä siitin sulautuu kokonaan tähän turvonneeseen massaan. Tauti ei ole hengenvaarallinen, eikä se edes yleensä vie siemennesteen hedelmällisyyttä, mutta se hankaloittaa kävelemistä ja tekee yhdynnän erittäin hankalaksi. Tauti on myös ajoittain kivulias. Tautia ei yleensä hoideta, sillä sen pääasiallisilla esiintymisalueilla suuria kiveksiä pidetään arvossa.^lähde?

Lähteet

• Hulden Lena: Kuusijalkainen vihollinen - niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin. Helsingfors: Schidts Förlags Ab, 2008 (2006 ruotsinkielinen alkuteos). ISBN 978-951-50-1651-5
• Tiilikainen, Anja S. et al. (toim.): Lääketieteellinen mikrobiologia. Vammala 1998: Duodecim, 1997, 8. uudistettu.p. ISBN 951-656-007-5

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elefanttitauti Wikimedia Commonsissa

• World Health Organization (WHO): Lymphatic filariasis (englanniksi)
• Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Lymphatic filariasis (englanniksi)