Elävä kirjasto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elävä kirjasto on tanskalaisen nuorisojärjestö Stop the Violencen vuonna 2000 Roskilde-festivaaleille luoma toiminnallinen menetelmä erilaisten ihmisten väliseen kohtaamiseen ja vuoropuheluun.

Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuutta, ihmisoikeuksia ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto toimii kuten tavallinenkin kirjasto, paitsi että paperisten kirjojen sijaan elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Elävän kirjaston kirjat edustavat erilaisia vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia.

Menetelmää on käytetty yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyössä esimerkiksi nuorisotyössä, järjestöissä, seurakunnissa, kirjastoissa ja kouluilla.

Suomessa elävän kirjaston järjestämiseen liittyviä tarpeita, kuten koulutuksia koordinoi Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin Elävä kirjasto -erillishanke.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]