Eläkeläinen muistelee
Eläkeläinen muistelee | |
---|---|
Kirjailija | Markiisi de Palsa (Kalervo Palsa) |
Kuvittaja | Kalervo Palsa |
Kieli | suomi |
Genre | sarjakuva |
Kustantaja | Like |
Julkaistu | piirretty 1971, julkaistu 1990 |
Ulkoasu | nidottu |
ISBN | 951-8929-19-X |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Eläkeläinen muistelee on suomalaisen kuvataiteilijan Kalervo Palsan (1947–1987) sarjakuva-albumi, jonka hän piirsi nimellä Markiisi de Palsa. Albumin kansialanimike on Harmaa komedia. Palsa piirsi sarjakuvan vuonna 1971, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1990. Albumin kustantanut Like on julkaissut sarjakuvasta kaksi uusintapainosta, joista viimeisimmän vuonna 2002.
Sarjakuva kertoo tasapainoisen ja menestyvän nekrofiilin, sadistin ja murhaajan Hannu Kolin tarinan, jonka keskeisessä osassa ovat kuoleman, seksin ja vallankäytön teemat kuten muissakin Palsan sarjakuvissa. Albumi sisältää paljon seksuaalisten perversioiden kuvauksia ja siinä on runsaasti myös homoseksuaalisia kohtauksia. Palsan oman kuvauksen mukaan “Sarjakuvani ovat syntyneet aikana, jolloin maalasin, runkkasin ja haudoin itsemurhaa, joten ne ovat sentyylisiä.” Palsa tiettävästi myös häpesi pornografisia sarjakuviaan ja tuhosi niitä polttamalla. Albumi sisältää runsaasti mustaa huumoria.
Esipuheen albumiin on kirjoittanut Pekka Rönkkö.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Päivi Liski: Undergroundia Pohjolan perukoilta. Ylioppilaslehti 11/2002.
- Suomen Kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli: Palsa Huugo Kalervo - Julkaisut.
- Kiasma Magazine: Images by Porno-Kalle[vanhentunut linkki]. (englanniksi)