Eksklusiivinen seurakuntaoppi
Eksklusiivinen eli poissulkeva seurakuntaoppi on vanhoillislestadiolaisessa ja esikoislestadiolaisuudessa herätysliikkeessä vallitseva oppi, jonka mukaan oma uskonyhteisö on Jumalan valtakunnan ainoa oikea edustaja maan päällä.[1] Oppi kieltää pelastumisen mahdollisuuden muissa kristillisissä yhteisöissä kuin vanhoillislestadiolaisessa tai esikoislestadiolaisessa liikkeessä. Vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuus eivät käsitä myöskään toisissaan olevan aitoa elävää uskoa. Usein oppi ymmärretään niin, että vanhoillis- tai esikoislestadiolaisuus samaistaa itsensä ja pelastuvien yhteisön.[2] Liikkeet perustelevat näkemystään Raamatulla ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoilla. Opin mukaan vain kyseisen herätysliikkeen haaran jäsenen antama synninpäästö on pätevä ja kelpaa Jumalalle, ja ihminen voi pelastua ainoastaan Jumalan seurakunnan yhteydessä. Vanhoillislestadiolaisuus ja esikoislestadiolaisuus kumpikin käsittävät itsensä täksi Jumalan seurakunnaksi. Vastaavasti näissä liikkeissä käytetään ilmaisuja "uskovaiset" ja esikoislestadiolaisuudessa jopa "kristityt" viitattaessa vain omaan lestadiolaisuuden suuntaukseen. Vanhoillis- ja esikoislestadiolaisen opin mukaan luterilainen kirkko ei itsessään ole Kristuksen kirkko. Sitä pidetään lähinnä maallisena organisaationa. Vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuus ei katso piirissään olevan vain oikean, vaan peräti ainoan kirkon. Vanhoillis- ja esikoislestadiolaisuus eivät tunnusta edes toisiaan eivätkä muita lestadiolaisuuden suuntia kuten rauhansanalaisuutta eivätkä elämänsanalaisuutta tähän kirkkoon kuuluviksi. Vain Jumalan seurakuntaan, omaan lestadiolaiseen suuntaukseen, kuuluvat ovat Kristuksen ruumis. Vain heidän keskuudessaan on mahdollista saada synnit anteeksi. Vain heidän yhteisönsä kautta johtaa tie iankaikkiseen elämään.[3]
Oppi herättää voimakkaita tunteita ja muut kristityt kokevat sen usein loukkaavaksi: ”Miten kehtaatte omia pelastuksen itsellenne? Eikö muka usko Jeesukseen riitä? Pitääkö sen lisäksi olla vanhoillislestadiolainen?” Tällainen kritiikki ei osu kuitenkaan maaliinsa: Vanhoillislestadiolainen ei tietenkään ajattele omivansa pelastusta vaan haluaisi kaikkien pelastuvan.[2] Liikkeen piirissä uskotaan, että maissa, joissa vanhoillislestadiolaisuus merkittävästi vaikuttaa, pelastus ei ole mahdollinen liikkeen ulkopuolella, ei edes muissa lestadiolaisuuden suuntauksissa.[1]
Vanhoillislestadiolaisen ekklesiologian mukaan pelastuminen on mahdollista ainoastaan yhdessä pelastuksen yhteisössä, jota liikkeen julistuksessa kutsutaan useimmiten Jumalan valtakunnaksi.[2] Vanhoillislestadiolaiset käyttävätkin usein pelkästä omasta liikkeestään puhuessaan muun muassa sanoja Jumalan valtakunta, Jumalan seurakunta, uskovaiset, Jumalan lapset, siioni, kristillisyytemme ja jopa elävä kristillisyys ja pelkkä kristillisyys.[4][5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Säävälä, Hilkka: Lestadiolaiset pitävät kiinni ehkäisykiellosta YLE uutiset. 17.03.2009. YLE. Viitattu 21.4.2009.
- ↑ a b c https://hulluinhuonelainen.com/2018/05/06/vanhoillislestadiolainen-seurakuntaoppi/
- ↑ Kuula, Kari: Vanhoillislestadiolainen pelastusoppi – suuren luokan teologinen ongelma luterilaisessa kirkossa. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.[vanhentunut linkki]
- ↑ Einari Lepistö; Määttä, Toivo: Jumalan sanan perustalla, s. 194. (Einari Lepistö muistelee elämäänsä ja työtään) Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry., 2001. ISBN 951-843-022-5
- ↑ Jouko Talonen: Lestadiolaisuuden hajaannukset, luento 8.3.2000 – "SRK-vanhoillisuuden kanssa työyhteydessä olleesta ns. heidemannilaisuudesta ––"