Eino Leino (patsas Helsingissä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lauri Leppänen, Eino Leinon patsas, 1953. Esplanadin puisto, Helsinki.

Eino Leino on Lauri Leppäsen veistämä Eino Leinon patsas Esplanadin puistossa Helsingissä. Se sijaitsee Teatteriesplanadin koillisnurkassa, lähellä Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun risteystä.

Patsas paljastettiin 26. syyskuuta 1953, jolloin tuli kuluneeksi päivälleen 63 vuotta siitä, kun Leino oli julkaissut ensimmäisen runonsa Hämeen Sanomissa.[1] Eino Leinon Seura, Suomen kulttuurirahasto ja kustannusyhtiö Otava olivat julistaneet vuonna 1948 muistomerkkikilpailun, joka ratkesi vuonna 1951 toisella kierroksella Leppäsen hyväksi. Leppänen oli henkilökohtaisesti tuntenut Leinon tämän eläessä. Leppänen toivoi patsaan sijoittamista Taka-Töölöön Eino Leinon kadun ja Topeliuksenkadun kulmaan, mutta se sijoitettiin Esplanadille.[2]

Patsas jalustoineen on 4,2 metriä korkea. Patsaan jalustaan on kaiverrettu säe Leinon runosta Väinämöisen laulu: ”Yksi on laulu ylitse muiden: ihmisen aattehen hengen ankara laulu”. Kiintoisa yksityiskohta patsaassa on sen käsi, johon on valettaessa asetettu viiden markan kolikko.[2] Tämä liittyy tarinaan, jonka mukaan Leino lausui eläessään, ettei ole köyhä niin kauan kuin hänellä on markan lantti kädessään.lähde?

Arvo Turtiainen kirjoitti Esplanadin puiston patsaista runon, jossa hän surkutteli, että Leino on sijoitettu puolimatkaan kahden ravintolan välille ja vielä selin Topeliuksen patsaan tyttöihin.[3]

Vuonna 1965 Eino Leinon patsaalla alkoi kokoontua folk- ja pasifismihenkinen nuorisojengi Eikan pumppu.[4]

  1. Muistomerkit Kainuun Eino Leino seura ry. Viitattu 26.10.2015.
  2. a b Eino Leino Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 14.10.2015. Viitattu 28.10.2015.
  3. Arvo Turtiainen: ”Minä paljasjalkainen”, Tammi, 1962.:Tähän ne minut siis panna tohti / Vanhan Lehtorin selän taa / Catanin kulmasta Kämppiä kohti / iäti saan siis vaeltaa.
  4. Aunila, Seija: Eikan pumpun pitkät tukat ja oudot asusteet kummastuttivat vanhempia, Yle Elävä arkisto 2.4.2013. Viitattu 28.10.2015.