Drow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Drow, eli musta haltia, on Forgotten Realms -fantasiamaailmassa esiintyvä haltioiden rotu. Drowt ovat vääristymä kaikesta, joka yleensä fantasiakirjallisuudessa yhdistetään haltioihin; he ovat julmia, itsekkäitä ja petollisia kauniin ulkokuorensa alla. Taivaanalaiset haltiat ovat tuhansia vuosia aiemmin karkottaneet drowt Uumenenalan synkkiin käytäviin ja maanalaisiin luoliin, minkä vuoksi nämä yleensä hautovat kostoa vaaleille serkuilleen. Tavallisimmin drowt palvovat Lolthia (myös Lloth), Lukkien kuningatarta, kaaosjumaluutta, jonka muut haltiajumalat karkottivat keskuudestaan petollisen vallantavoittelun vuoksi.

Maan pinnan asukkaat suhtautuvat droweihin yleensä pelokkaasti ja vihamielisesti, sillä rodun petollinen ja vaarallinen maine tunnetaan laajalti. Silti muutamat mustat haltiat ovat onnistuneet asettumaan taivaanalaiseen maailmaan, tunnetuimpia näistä ovat Drizzt Do'Urden, Liriel Baenre ja Jarlaxle. Lisäksi drowjumalatar Eilistraeeta palvovat papittaret pyrkivät parantamaan suhteitaan maanpäällisten haltioiden ja muiden rotujen kanssa sekä tuomaan muita Drowta valoon, pois Uumenalasta ja Lukkikuningattaren uskosta, Qilué Veladornin johdolla.

Yleensä mustien haltioiden iho on eebenpuunmusta, hiukset valkoiset ja silmät hehkuvat punaisina osoittaen heidän kykyään nähdä pimeässä. Joskus drowien hiusten väri saattaa myös olla hopeinen, tai vielä harvemmin punainen. Tavallisesti drowt ovat ruumiinrakenteeltaan pienikokoisia ja siroja, ja heidän kasvonsa ovat haltioille tyypilliseen tapaan teräväpiirteiset, mutta kauniit. Naiset ovat usein miehiä pidempiä ja vankkarakenteisempia.

Kuuluisia mustia haltioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Drizzt Do'Urden: R. A. Salvatoren luoma drow-mannunvartija
  • Liriel Baenre: Elaine Cunninghamin luoma drowhahmo, Menzoberranzanin arkkimaagin tytär
  • Jarlaxle (Baenre): R. A. Salvatoren luoma drowpalkkasoturi, Bregan D'aerthe -nimisen palkkasoturijoukon johtaja
  • Qilué Veladorn: Drow-syntyperästään huolimatta yksi Seitsemästä sisaresta, Mystran valittu, Eilistraeen ylipapitar

Drowien jumalia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lolth: "Lukkikuningatar" Myös Lloth, aiemmalta nimeltään Araushnee, joka karkotettiin haltiajumalten joukosta petoksen vuoksi.
  • Eilistraee: "Tanssin neito" Lolthin tytär, joka syyttömänä joutui karkotetuksi äitinsä mukana, ainoa hyvä drowjumala.
  • Vhaeraun: "Naamioitu herra" Lolthin poika, joka otti aktiivisesti osaa äitinsä petokseen ja vieritti syyn myös sisarensa ylle.
  • Kiaranselee: "Koston jumalatar ja epäkuolleiden kuningatar" Muinainen nekromaanikuningatar, joka pääsi jumaluuteen auttamalla Lolthia hyökkäyksessä Arvandoriin.
  • Selvetarm: "Lolthin mestari" Vhaeraunin poika, drowlukin hahmoinen puolijumala.

Muita Uumenenalan olentoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Duergar: Harmaat kääpiöt, jotka suhtautuvat maanpinnan kääpiöihin yhtä vihamielisesti kuin drowt haltioihin
  • Illithid: Myös nimellä mielennylkijä, mieleen vaikuttavaa magiaa käyttäviä huippuälykkäitä olentoja
  • Koukkuhirmu: Uumenenalan pelätyimpiä petoja, joilla on uskomattoman tarkka kuulo ja häijy luonne
  • Luolakalastaja: "Uumenenalan onkimies", joka vangitsee uhrinsa petollisen, takertuvan siiman avulla
  • Myconidi: Uumenenalassa eläviä sieniolentoja, jotka kommunikoivat telepaattisesti itiöiden avulla
  • Svirfnebli: Syvänmaahinen, drowien katkerimpia vihollisia, poikkeuksellisen "hyvä" Uumenenalassa elävä rotu
  • Vuoreinen: Pieniä olentoja, jotka ovat jopa svirfneblejäkin läheisemmissä suhteissa kiven kanssa